"Näyttämöllä ei voi valehdella"

"Näyttämöllä ei voi valehdella"

Mansikkapaikka - Ti 22.11.2011, klo 11.50

Teatterineuvos Matti Raninin mukaan tarve ja halu olla joku muu kuin on, on näyttelemisen kantava voima. Matti Ranin Jussi-Pekka Rantasen haastattelussa Mansikkapaikassa torstaina 26. marraskuuta klo 21.00 (TV2).

185
tykkää tästä

Matti Ranin kehottaa olemaa herkkä omille tunnoilleen, ja sanoo oppineensa sen vasta vuosien myötä. Ote Raninin ensimmäisestä elokuvaroolista Katupeilin takana näyttää ruudussa 22-vuotiaan teatterinäyttelijän kaikessa jähmeydessään. Tuossa elokuvassa Ranin näytteli isänsä kanssa ja vuonna 1960 hän näytteli äitinsä kanssa klassikkofilmissä Komisario Palmun erehdys.

Raninin koko perhe päätyi televisioon ja lastenteatteri onkin aina ollut Raninin sydäntä lähellä, ei vähiten sen vuoksi, että perheessä oli neljä poikaa. Yhdessä Pirkko Aarnion kanssa Ranin muistelee Kasper-nuken ja Eulaalia Kenkkusen menestystä sekä Joulukalenterin hevosta, Histamiinia, jota Ranin nuketti samaan aikaan, kun häneltä otettiin repliikit.

Ranin on ollut myös elokuvien jälkiäänityksen pioneereja kääntäessään mm. kaikki Disney’n elokuvat, ja Mansikkapaikassa nähdään mainio otos Pienestä merenneidosta, jossa Ranin antoi äänensä laulavalle kokille. Ranin oli ensimmäinen, joka käytti dubbauksessa ammattinäyttelijöitä, ja uskoo, että Raninin oman uskottavuuden ansiosta moni lähti mukaan.

Ranin muistetaan myös Laineen Tuntemattomassa sotilaassa vääpeli Kariluotona, ja Ranin uskoo monen pitävän Laineen elokuvaversiota parempana siitä syystä, että pääroolien näyttelijät olivat kokeneet sodan. ”Me olimme tunteneet aidosti, että tämän asian puolesta voimme kuolla”, Ranin muistelee,

Miksi Ranin ei vieläkään halua olla kauan yksin? Miten Ranin jaksoi nuorempana tehdä sekä elokuvia että näytellä teatterissa? Mikä on maaginen jos?

Ohjelman lopuksi Ira Kaspi esittää Peter Engbergin säestyksellä laulun Kaikenlaista.

Asiasanat: Mansikkapaikka

Hei kaikki Satumaan kävijät!

Satumaa-palvelun ylläpito ja toimittaminen loppui 7.6. ja artikkelien kommentointi on suljettu.
Kiitos aktiivisuudestanne ja näkemisiin jatkossa uudessa palvelussa http://yle.fi/musiikki

Kommentit (2)

Kiitos myös Matti Raninille loistavasta ohjelmasta.
Asenteesi ihmisyyteen/elämään on jotain sellaista,
josta nykypäivän ihminen voisi ottaa mallia.
Tuntemattoman Sotilaan roolisi on vaikuttava ja
siitä todellakin huokuu kokemuksesi rintama-olosuhteista. Kasper tietysti oli/on lastenohjelmien
parhaimmistoa. Kiitos myös J-P Rantasen osuudesta.
Kysymys Ylelle: tämän ohjelman poistollako yle
parantaa imagoaan. Tässä ohjelmassa monet, mm. Matti
Nykänen, ovat päässeet kertomaan asiallisesti omia
tuntojaan. Nykäsestäkin tehty haastattelu oli parasta,
mitä hänestä on saatu irti kolmenkymmenen vuoden aikana.

Harri Ti 29.11.2011, klo 21.50

Vuoden Paras ohjelma tuli eilen= SuurKiitos Matti Ranin !!

Todella hienoa kertoa elämästään ja upeista rooleistaan jotka koskittivat monia. Varsinkin helmenä pohjalla muistot Tuntemattomasta soitlaasta.

Kiitos!

t. Ikuinen Kaper-fani vm-63

Minttu Pe 25.11.2011, klo 10.49

Uusimmat

Mansikkapaikka

Muistatko niitä asioita, joita vieraamme ohjelmassa muistelevat? Jussi-Pekka Rantanen käy Mansikkapaikassa mielenkiintoisten henkilöiden kanssa läpi menneitä vuosia ja vuosikymmeniä. Ura, intohimot, harrastukset, perhe, kulttuuri, taide, historian tapahtumat jne. Kukin vieras muokkaa itse oman Mansikkapaikkansa – mukana myös päähenkilön valitsema musiikkiesitys.

Mansikkapaikka Facebookissa

Muualla Yle.fi:ssä