Elvis hiihtohaalareissa

Olen vuosikausia viettänyt talvilomani Muoniossa Oloksella. Vuonna 1995 elämäni sai uuden suunnan, kun sain siellä kuulla Kääriäisen Jorman laulua ensi kerran. Oloksella oli vielä vanha tunnelmallinen kota pystyssä. Olin hiihdellyt vähän liian kovasti alkuviikolla ja akillesjänteen tulehdus hillitsi hiihtohaluja loppuviikosta ja niinpä vietin perjantai-iltapäivää Kodan lämmössä. Kotapeikko Jouko kuulutti: "Kohta laulaa Elvis". Vähän epäilin, että mikähän klooni sieltä nyt tulee... Paikalle saapui mies lasketteluhaalareissa. Hän otti kitaran ja alkoi laulaa. Vaikka akustiikka oli mitä oli, kuulin heti, että ääni oli mahtava ja toden totta: mies lauloi kuin Elvis.  En olisi silloin uskonut, kuinka monta hyvän mielen hetkeä saisin vielä viettää tuon herran, Jorma Kääriäisen ja Agents-yhtyeen musiikin seurassa.

Tultuani kotiin Tampereelle en vielä ymmärtänyt elämäni suunnan muutosta, mutta bongailin kyllä Agentsien kappaleita radiosta. Olinhan toki kuullut, että Agents soitti Topi Sorsakosken bändinä, mutta en ollut koskaan kiinnittänyt sen kummempaa huomiota heidän soitantaansa. Heinäkuun alussa me "Tampereen mummot" (kuten Kotapeikko Jouko oli meidät nimennyt) huomasimme, että Agents ja Jorkka ovat esiintymässä Hämeensillassa. Siis sinne! Siihen aikaan Jorkka sai vielä olla rauhassa faneilta ja hän oleskeli ravintolasalissa ennen keikkaa. No mehän ei kyllä annettu hänen olla rauhassa, vaan kohteliaasti pyysimme nimikirjoitusta. Keikka oli ensimmäinen kosketukseni Agentseihin. Hyvillä mielin palailimme yöllä kotiin.

Hassujakin juttuja on vuosien varrella sattunut. Vuonna 2002 tulimme matkatavaroinemme Olos-hotellin pihaan huhtikuisena lauantaiaamuna. Astuessamme pihaan, huomasimme vaalean miehen tervehtivän meitä iloisesti. No mutta sehän oli Kääriäisen Jorma! Kyllä oli loma pelastettu heti ensi minuuteilla. Aurinkoista iltapäivää vietimme sitten terassilla, jossa myös Jorkka viihtyi.  Kun sitten olimme pois lähdössä, satuimme Jorkan kanssa samalle ovelle. En voinut olla pyytämättä, että hän olisi sen verran "töissä", että ystävättäreni ottaisi hänestä valokuvan yhdessä minun kanssani. Jorkka suostui ja kuva otettiin. Siihen aikaan ei vielä olleet digikamerat yleistyneet ja kuvan katselemiseen pääsisin vasta sitten, kun filmi on kehitetty. Veinkin filmin valokuvausliikkeeseen heti etelään päästyäni. Ja maltoin tuskin odottaa, että pääsisin kaikille tutuille näyttämään, kuka sitä on lomalla tavattu. Kun sitten sain kuvat, järkytykseni oli valtava: kuvassa näkyi kaksi toppatakkia vieretysten, mutta päätä ei ollut näkyvissä kummaltakaan henkilöltä!!!! Kukaan ei uskoisi, että siinä olen minä Jorkan vieressä. Monet naurut tästä on saatu, mutta opetus on sananlaskun mukainen: ylpeys käy lankeemuksen edellä.

Monesti olen Agentsit sittemmin nähnyt keikalla monissa tanssipaikoissa ja useasti Tampere-talossa ja aina tietysti viihtynyt hyvin.  Poikien soitto on niin täydellistä joka keikalla ja Jorkka tietysti on se paras laulaja.  Jotenkin vaan on tuntunut esim. tanssipaikoilla, että Esa Pulliaisen täydelliset kappaleiden lopetukset jäävät yleisön aplodien jalkoihin. Tältä osin paras keikka oli yhtenä vuonna Oloksen vanhassa Kodassa, jossa Esa ja Sandrenin Heikki esiintyivät Kellokhaat-kokoonpanossa. Siellä intiimissä ympäristössä kuului viimeinenkin plim-ääni ja näytti siltä, että Esakin nautti siitä, että sai kerrankin soittaa kappaleen rauhassa loppuun asti.

Kaikki tämä ja monta muuta pikkujuttua tuli mieleen viime sunnuntaina, kun olin kuuntelemassa Agentsia 30-vuotiskiertueellaan Tampere-talossa. Konsertti oli mahtava ja solistit kaikkikin upeita, vaikka Jorkka oli paras edelleen. Oli kuitenkin mukava päästä kuulemaan Topia Agentsien kanssa livenä. Vesa Haaja jatkaa hyvien vokalistien sarjaa etenkin kun saa hienosti soivaan ääneensä lisää tunnetta. Kaiken kaikkiaan tunnelmani konsertissa oli sanoinkuvaamaton. Tällä taas jaksaa monta arkista tai vaikeaa päivää.

Hienoa pojat, että olette edelleen hyvässä kuosissa ja jaksatte esiintyä. Hyvän mielen tuottajia tässä maassa tarvitaan!

Hanna-Leena (ei vieläkään mummoiässä!)

Oli kevät parhaimmillaan ja hiihdetty koko päivä Oloksen latuja. Ruokailun jälkeen houkuttelin ystäviämme illan rientoihin, sillä Agntsin pojat jammailivat illalla Oloksen tunnelmallisessa kodassa. Solistina Jorma Kääriäinen.

Yritin kaikkeni, mutta kaverit kehottivat meitäkin vain nukkumaan, mitä ihmettä te sinne puolenyön aikaan jotakin Kääriäistä katsomaan, jaksatte sitte aamulla taas ladulle.

Kota oli kuin pistetty ja tunnelma katossa. Meillä oli aamulla ihan kaikki hyvin ja kerroimme kuinka Kääriäisellä oli kuuntelijoita ja väki oli haltioissaan.

Vieraamme oli ihmeissään ja ihmetteli, että joku jaksaakin sitä kuunnella.

 No, kauppareisulla sitten pistin cd:n soimaan " illan varjoon jne ". Vieraamme kysyi, että kuka laulaa, kerroin että Kääriäinen.???Tämä oli siellä kodassa laulamassa....Minä ihmettelinkin, sanoi vieraamme, että mitä ihmettä se aino näkee siina Seppo Kääriäisessä , kun sitä pitää puolenyönaikaan lähteä katsomaan!!!Tosi juttu!   

Aino K.