50- luvun alkupuoliskolla syntyneenä olin murrosikäinen pojankloppi Irwinin ensiesiintymisten aikaan. Ensimmäisen kerran kuulin Irwinin laulavan jossain TV- ohjelmassa. Laulu oli Työmiehen lauantai. Se jysähti minuun kuin pommi. Irwinin levyt piti saada sitä mukaa kun ne ilmestyivät. Kotipaikkani oli silloin Tampere. Hieman vartuttuani kävin mahdollisuuksieni mukaan Irwiniä katsomassa hänen keikoillaan.
Juhannuksena 1968 Irwin esiintyi Kangasalan Kisarannassa, jonne tietenkin myös lähdin Juhannuksen viettoon kavereiden kanssa. Irwin tuli paikalle vasta puolen yön jälkeen. Lähes henkilöpalvontaa hipovasta kansan suosiosta kertoo jotain se, kun kaksi vanhaa mummoa keskusteli viilenevässä Kisarannan illassa, ulkona mättäällä istuen seuraavasti: Kylmä on, ja hyttysiäkin alkaa olla. Niin on, mutta olkoon. Ennen ei kyllä lähdetä, kun on se Irwin nähty, ja kuunneltu kun se laulaa Ryysyrannan.
Vuodet kuluivat, tuli perhettäkin. Irwin soi aina askareiden taustalla, työssä korvalapuilla Walkmanista, kotoisissa askareissa, esim. autoa korjaillessa ym.
Vanhin tyttäreni istui 90- luvun puolivälin aikoihin ystäviensä kanssa iltaa jossain baarissa, missä oli Irwin-aiheinen tietokilpailu. Juontaja soitti pätkän jostain harvinaisemmasta Irwinin alkupään tuotannon rallista, ja kysyi rallin nimeä. Tuli syvä hiljaisuus kunnes tyttäreni täräytti oikean vastauksen. Juontaja ihmetteli mistä nuori nainen tiesi oikean vastauksen, kun kukaan muu ei sitä paikalla olleista tiennyt. No, sehän oli tyttärelleni helppo nakki. Vastaus tuli suoraan geenimuistista, parinkymmenen vuoden pakkosyötön tuloksena.
Irwinistinen elämänmenoni jatkuu edelleen. Olemme vaimoni kanssa molemmat valtakunnallisen Irwin Klubin jäseniä. Irwinismi ei ole vain tavallista diggailua, vaan se on elämäntapa. Irwin on fyysisesti poissa, mutta laulujensa kautta hän elää suomalaisten muistoissa vielä vuosikymmeniä, ehkä jopa vuosisatoja.
Jakke
Kommentit (0)
Ei kommentteja.