Suomalaisen rockabillyn ja rock’n’rollin historia

Suomalaisen rockabillyn ja rock’n’rollin historia

Pop-Talk - Ke 10.3.2010, klo 14.43

Rockabillyn tekee ajankohtaiseksi jälleen The Baseballs-yhtyeen menestys ja Slap That Bass –levylaatikko.

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen

Areena linkki: http://areena.yle.fi/audio/816603

500
tykkää tästä

1950 –luvun rock’n’rollin ja rockabillyn uusi tuleminen koettiin Suomessa 1970 –luvun lopulla, jolloin keravalaisyhtye Teddy & The Tigers nousi rasvisnuorten ykkössuosikiksi.

Teddy & The Tigers ihaili aitoja rokkareita, kuten Eddie Cochrania, Buddy Hollya ja Elvis Presleyta. Tv-sarja Onnenpäivät ja musiikkielokuva American Graffiti auttoivat suurta yleisö ymmärtämään nuorten muoti-ilmiötä.

Muoti tuli ja meni, mutta osa nuorista kiinnostui selvittämään amerikkalaisuuden juuria. Rock’n’rolliin, autoihin ja vaatetyyliin perustuva suomalainen alakulttuuri sai näin alkunsa.

Otsikoista pois pudonnut muoti alkoi kehittyä alan harrastajien omassa piirissä.

Yli neljännesvuosisata on kulunut ja itse järjestetyt konsertit, omat lehdet ja levy-yhtiöt muodostavat yhä vireän kokonaisuuden.

Ajankohtaiseksi asian tekee uusi Slap That Bass –levylaatikko. Ensimmäisen kerran Suomi-rockabilly on koottu yksiin kansiin. Levylaatikko esittelee monipuolisesti alan tarjonnan aina alkuhaparoinneista kansainvälisesti arvostettuihin nykyhuippuihin.

Pop-Talkin vieraana on levykokoelman toimittaja Mikko Aaltonen ja vakiojäseninä Pekka Laine, Jukka Haarma ja Heikki Hilmaa.

Hei kaikki Satumaan kävijät!

Satumaa-palvelun ylläpito ja toimittaminen loppui 7.6. ja artikkelien kommentointi on suljettu.
Kiitos aktiivisuudestanne ja näkemisiin jatkossa uudessa palvelussa http://yle.fi/musiikki

Kommentit (0)

Ei kommentteja.

Uusimmat

Pop-Talk

Pop-talk tarttuu musiikkimaailman ajankohtaisiin ilmiöihin ja ihmisiin. Esillä ovat sekä musiikin tekijät että takapirut. Laulujen ja levyjen lisäksi keskustellaan bisneksestä, teknologiasta, mediasta ja muusta ajankohtaisesta. Poptalk katsoo musiikkia vähän laajemmasta näkökulmasta.

Sarja on päättynyt.

Muualla Yle.fi:ssä