Jani Forsman rakastaa 60-lukua

Jani Forsman rakastaa 60-lukua

Saunoo tähtien kanssa - Ti 12.10.2010, klo 09.15 - Toimittaja: Tarja Närhi

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen

Areena linkki: http://areena.yle.fi/audio/1351535

359
tykkää tästä

Jani Forsman on syntynyt väärään aikaan. Häntä on pienestä pojasta asti kiehtonut Elviksen ja Paul Ankan aika ja tyyli. Riihimäkeläisen Jani & Jetsetters -yhtyeen laulaja harmitteli nuorempana, kun hänen äänensä ei kuulostanut keneltäkään kuuluisalta vaan ihan omituiselta, omalta itseltään. Jääkiekkoa rakastava nuorukainen on saanut musiikkilahjansa Karjalan laulumailta, ja sieltä sukunsa juurilta hän löysi oman henkisen satumaansa. Jani & Jetsetters yhdistää musiikissaan 1960-luvun surfkitarointia, perusrokkia ja tanssi-iskelmää. Bändi julkaisi ensimmäisen albuminsa 2006 ja osallistui seuraavana vuonna Suomen euroviisukarsintoihin. Vaikka karismaattista Jani Forsmania on kosittu myös soolouralle, on hän toistaiseksi sitä mieltä, että on taivaallista saada kuulua orkesteriin nimeltä Jani & Jetsetters. Jani Forsman istahtaa Tarja Närhen löylytettäväksi ja väittää, että Elviskin laulaa humppaa.

Lisää artisteista:Jani & Jetsetters

Hei kaikki Satumaan kävijät!

Satumaa-palvelun ylläpito ja toimittaminen loppui 7.6. ja artikkelien kommentointi on suljettu.
Kiitos aktiivisuudestanne ja näkemisiin jatkossa uudessa palvelussa http://yle.fi/musiikki

Kommentit (0)

Ei kommentteja.

Uusimmat

Saunoo tähtien kanssa

Satumaan viehkeä saunottajatar Tarja Närhi kartoittaa rakastettujen suomalaisartistien intiimialueet saunapuhtaana ja ilman turhaa tärkeilyä.

Voit tilata koko ohjelmasarjan podcastina kopioimalla tilausosoitteen podcastien vastaanotto-ohjelmaasi.

Saunoo tähtien kanssa -podcastin tilausosoite:
http://areena.yle.fi/ohjelma/f28cffe2f19a3c2916c5ee2d3e2a1144/feed/podcast

Mitä on podcast?

Muualla Yle.fi:ssä