Raspikurkku syntymästään saakka on ollut Bablo eli Marko Junnilainen, joka sai taiteilijanimensä Jaakko Tepon veljeltä raksahommissa. Iisalmelaisen Bablon lapsuuden rakkain sauna oli isoisän omin käsin rakentama, jossa kylvettiin joka ilta. Se oli sitä aikaa, kun vesi ei juossut hanasta ja huussi oli pihan perällä.
Ensimmäisen ja hartaasti toivotun kitaransa Bablo sai joulupukilta ja heti jouluyönä hän opetteli soittamaan Elvistä. Tuon yön jälkeen keikkaa ja kilometrejä on kertynyt satoja ja tuhansia, mutta edelleen Bablo jännittää ihan mielettömästi lavalle menoa. Sillä koskaan ei tiedä, onko juuri tämä se ilta, jolloin yleisö ei katsettaan käännä eikä taputa yhdellekään laululle - sellaisiakin iltoja Bablo on saanut kokea kiertäessään Esa Elorannan kanssa. Mutta tavallisesti yleisö lähtee mukaan ja silloin Bablo reväyttää rintansa auki ja lyö kaikki tunteensa peliin miehen elämää kuvaavissa lauluissaan.
Elämä on näyttänyt Bablolle kaikki värit ja välillä varjotkin. Yksi pysähdys tuli, kun kaikki maallinen meni tulipalossa. Vaikka Bablo sanoo lyöneensä päätään varmaankin jokaiseen suomalaiseen mäntyyn, uskoo hän silti, että elämässä voi vielä oppia ja kasvaa.
Kommentit (3)
Bablo, olen kuunnellut sinua jo viime vuosituhannella. Olit hyvä jo silloin, nyt lauluissasi on tunnetta niin paljon, että vanhempikin mies herkistyy kuutelemaan. 10+.
Komea levy ja sopivan karhea solisti. Kaikki on okei! Tästä Bablolle 97 pistettä sadasta, thanks!
Bablo, ei tartte jännittää tippaakaan. Laula vain, tulkitse elämää! Se on tasan siinä. Kikkailut sikseen. Kunnon karhea ja aito ote puree aina. Hyvä tarina uppoaa ajattomasti!