Kiitos suomalaiselle kuoro-osaamiselle!

Kiitos suomalaiselle kuoro-osaamiselle!

Suomen Paras Kuoro - Ti 3.11.2009, klo 12.03

529
tykkää tästä

Kaikki alkoi kevään alkukarsinnoista.

Silloin kymmenet kuorot ympäri Suomea pistivät parastaan. Laulun riemu raikasi ja kaikestahan sen huomasi: hauskaa tästä tulee.

Ja niin siitä tuli.

Alkukarsintojen perusteella syksyn suoriin lähetyksiin valikoitui 12 kuoroa. Jokaisella kuorolla oli omat vahvuutensa ja hienoutensa. Kenestä tahansa olisi voinut tulla Suomen paras kuoro!

Syksyn aikana Pasilan TV-talolta nähtiin sitten kahdeksan suoraa lähetystä. Kuorot olivat valmistelleet ja harjoitelleet toinen toistaan taidokkaampia esityksiä. Yleisön tehtäväksi jäi nauttia musiikista.

Kilpailun henki oli vähintäänkin rehtiä. Kaikkia kannustettiin ja kaikkia tuettiin. Tällaisessa joukossa kelpaa laulaa.

Kisailu päättyi finaalilähetykseen, jonka jälkeen Kuopion Nuorisokuoro kruunattiin tittelillä: Suomen paras kuoro 2009.

Voittaja vieraili tuomareiden ja yleisön arvioitavana neljä kertaa. Jokaisella kerralla suora lähetys päättyi sanoihin: "Te olette jatkossa."

Lauseen voi nyt kääntää muotoon: "Te olette Suomen paras kuoro 2009, Onneksi olkoon!

Hei kaikki Satumaan kävijät!

Satumaa-palvelun ylläpito ja toimittaminen loppui 7.6. ja artikkelien kommentointi on suljettu.
Kiitos aktiivisuudestanne ja näkemisiin jatkossa uudessa palvelussa http://yle.fi/musiikki

Kommentit (19)

Hei, Suomen paras kuoro tuleekin uusintana PERJANTAINA 13.11. peräti kahden jakson voimin. Ensin finaalilähetys neljän pintaan, ja sitten toi muistelujakso kuuden pintaan. TV2.

Perjantaina To 12.11.2009, klo 17.25

Kiitos tästä ohjelmasta. Se oli iloinen, koskettava ja hauska. Parasta, mitä lauantaina on pitkään aikaan tullut. Ei mitään toisten nolaamista tai myötähäpeää. Odotan jatkoa!

Tyytyväinen To 12.11.2009, klo 14.14

Hei,
tämä viimeinenkin ohjelma näkyy YLE Areenassa viikon ajan, http://areena.yle.fi/video/537122 , ja näköjään se vielä uusitaankin lauantaina 13.11. klo 18 TV2:lla.

Areenassa on Ti 10.11.2009, klo 19.33

Onko tuo lauantainen kooste katsottavissa, kun ei näillä sivuilla näytä olevan...?

Anonyymi Ma 9.11.2009, klo 13.26

Uups, meni siis epähuomiossa Anonyymixin eilisen viestin (klo 16.33) ironia vähän ohi. Näinkin voi käydä nettikeskusteluissa :)

Anonyymi La 7.11.2009, klo 13.36

Ainiin - niipäs olikin :)

Ja selvennettäköön myös varmuuden vuoksi etteivät nuo muutkaan kilpailut ole siis oikeasti saaneet kauheasti palstatilaa Hesarista.

Anonyymix Pe 6.11.2009, klo 19.46

Eikös Kuorosodan voittanut Lappajärven kuoro? :)

Anonyymi Pe 6.11.2009, klo 15.36

Onneksi mukana olleet Helsinkiläiset kuorot takasivat kuitenkin sen että Hesari teki ohjelman alkaessa useamman palstan esittelyn kilpailusta televisiosivuilleen.

Ja jos jokin pääkaupungin kuoroista olisi voittanut, niin Helsingin Sanomat olisi ihan varmasti uutisoinut asian yhtä näyttävästi kuin aiempienkin vastaavien ohjelmien (Kuorosota, Idols, Popstars etc.) voittajien kohdalla ;)

Anonyymix Pe 6.11.2009, klo 15.33

Ihmisten tosikkous täällä on kyllä aivan omaa luokkaansa.

Sponsorikeskustelu on aika turhaa. Kyseessä ei ollut mikään kovin totinen kilpailu ja jos voi äänestää monta kertaa, niin sitten voi.

Aivan yhtä turhaa on itkeä uutisten pituutta. Kaikkea Helsingin tekemisiä arvioidaan lähes vainoharhaisella tavalla. Tuskin Hesarin toimittaja jaksaa välittää siitä, voittiko helsinkiläinen vai kuopiolainen kuoro. Luultavasti tiedote oli lyhyt, koska tätä kuorokilpailua ei pidetty sen tärkeämpänä. Se on tietysti harmi, etteivät kuorolauluun liittyvät asiat saa helposti julkisuutta.

Anonyymi Pe 6.11.2009, klo 14.45

Juuri näin! Hyvä meitin lehdistö! =b

just Pe 6.11.2009, klo 12.09

Aivan samaa mieltä :)

Anonyymi Pe 6.11.2009, klo 08.33

Kuopiolaisten lisäksi kuorokisan suurin voittaja on tietysti nokkela tuotantoyhtiö, ja sitä voi onnitella loistavasti valituista, koko Suomen herättävistä kisalijoista.
Katsoja, ainakin minä, voitti halvalla hyvät fiilikset mainiosta viihdeohjelmasta, jonka pelisäännöt ovat olleet tietysti kaikille selvät. Jälkikäteen on turha itkeä usean äänen näpyttelijöitä. Markkinatalous toimii!

Loistava Philomela on vaan pienemmän piirin musaa kisan ja sen kakkoseksi jäänti näytti korpeavan nyrpeitä Hesarin toimittajia, joilta irtosi kisasta maanantain lehteen kokonaista 4 rivin kuorouutinen STT:ltä. Turpeita juttuja kirjoitetaan sen sijaan BB-talon rakennusluvasta ja sympaattiset Nytin toimittajat keskittyvät tekemään artikkeleja, miten edistettäisiin kannabismarkkinoita Suomenniemellä. Lämpimät onnittelut Helsinkiin!

Sponsori To 5.11.2009, klo 20.31

Helpottaa itse kunkin elämää jos oppii suhtautumaan nettipalstoilla heitettyihin anonyymeihin ja perustelemattomiin syytöksiin hiukan samalla tavalla kuin normijärjellä varustetut ihmiset yleensä suhtautuvat nettipalstoilla heitettyihin anonyymeihin ja perustelemattomiin syytöksiin :)

Anonyymix Ke 4.11.2009, klo 20.46

Kylä pitää olla ihmisten katkeria. Mistä tulee käsitys, etä Kuopion voitto olisi yritysten sponsoroima. Kyllä on katkeruus voimissaan. Haluaisin tietää mihin perustuu tuo väittämänne. Siitä mikä oli paras kuoro ollaan varmasti eri mieltä ja niin pitää ollakin mutta se ei vähennä Kuopion Nuorisokuoron arvoa. Mutta katkerat "sponsori" väittäjät tuokaa fakta esiin tai hävetkää.

Ihmettelijä Ke 4.11.2009, klo 12.41

Kuoron sponsoroinnista käytävään keskusteluun lisäisin: Osallistuminen matka- ja majoituskuluineen muualta kuin pääkaupunkiseudulta tulevalle kuorolle on ilman sponsoreita mahdotonta.

Enemmän kuin sposorit minua ohjelmassa häiritsivät levyjään ja keikkojaan mainostavat esiintyjät. Kuorolaisissa ei sentään ollut mainostarroja kiinnietettyinä.

Ensikerralla kisa voidaan toteuttaa Ylen paikallisradioiden kokoamana ohjelmana, jolloin monia näköjään televisiossa häiritsevät ulkomusiikilliset seikat jäävät sivuun ja kustannuksetkin pysyvät kurissa.

keskisuomalainen Ti 3.11.2009, klo 19.00

Kuopiolaisyritykset ovat ainakin Savon Sanomien taannoisen lehtijutun mukaan sponsoroineet kuorolle esiintymisvaatteet sekä majoitus- ja matkakulut.

http://www.savonsanomat.fi/viihde/viihdeuutiset/nuorisokuorolle-laajalti-tukea-eri-tahoilta/496788

Tuskinpa nuo yritysjohtajat ovat prepaid-liittymiä kannattajille ostaneet naputeltaviksi

:)

Ti 3.11.2009, klo 15.35

1. Suomen paras kuoro la 19:10 561 000
2. Karjalan kunnailla ke 21:00 530 000
3. Ajankohtainen Kakkonen ti 21:00 508 000
4. Matkalaukkukostaja ti 20:00 485 000
5. Tv-uutiset, sää ja urheilu ti 21:50 379 000

Onnea tuotantotiimille! Eka kertaa tämä ohjelma ylsi TV2:n katsotuimmaksi viime lauantain finaalilähetyksessä!

Kyllä on kiva lähteä ensi kauteen! Toivotaan, että ensi vuonna osallistuu yhtä laadukkaita kuoroja kuin tänä vuonna. =D

SPK on nro1 Ti 3.11.2009, klo 15.05

Kun otetaan huomioon minkälaisen ilmiön nuo Kuopion nuoret saivat aikaan kotiseudullaan, niin tuskinpa vaan olisivat tarvinneet tekstiviestien tehtailuapua sponsoreiltaan. Tämän lisäksi huomattavan moni ihminen muualtakin Suomesta on varmasti kannattanut ainoata finaaleihin päässyttä nuorten kuoroa.

Olisi kuitenkin mukavaa tietää miten kisassa olisi käynyt jos jokaisesta puhelimesta olisi voinut äänestää vain kerran. Voi hyvin olla ettei yksikään yleisöäänestyksen voittaja olisi muuttunut näin laskettaessa, mutta ihmettelisin kovasti jolleivat prosenttiluvut olisi tasaantuneet huomattavasti.

Anonyymix Ti 3.11.2009, klo 14.10

Kiitos suomalaiselle tuotesijoitteluosaamiselle ks. http://www.kauppalehti.fi/5/i/yritykset/yritysuutiset/index.jsp?oid=2009/11/27483 .

YLE pääsi kiertokautta mainosbisnekseen, mutta kuoro-osaamisen voitto tämä kuopiolaisyritysten sponsoroima "yleisöäänestys" ei ollut.

Anonyymi Ti 3.11.2009, klo 13.44

Uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä