YLE

 

YLE A-Ö

Satusuomalainen
finalistiehdokkaat på svenska
etusivu
kaikki ehdokkaat palaute
äänestys toimituksen sivu
keskustelu kampanjakalenteri
1. Uuno Turhapuro
2. Väinämöinen
3. Rölli
4. Viivi ja Wagner
5. Pikku Myy
6. Pirk (Star Wreck)
7. Muumipeikko
8. Rokka
Copyright YLE Kuvapalvelu / Tenhunen
Copyright YLE / Tenhunen

Ensin Röllistä kuultiin ääni, sitten vasta nähtiin muoto. Vuonna 1985 Allu Tuppurainen esitti ensimmäiset laulunsa ja seuraavana vuonna Röllistä alettiin tehdä televisiosarjaa.

Kuusivuotiaalle tytölle on selvää, miksi Rölli on paras: ”Hauska, ja puhuu hassusti. Asuu hauskassa majassa. Eikä Röllin tarvitse pestä ja harjata hiuksia, eikä pestä hampaita, kun on vain yksi hammas. Rölli on kiltti kaikille metsänasukkaille.” Eikä Rölli ole edes kovin hirmuinen.

Rölli arvostaa luontoa ja erilaisuutta, mikä on erityisesti aikuisten äänestäjien mieleen. Rölli saa hyvälle tuulelle silloinkin kun muuten on ihan pöhköpäivä. ”Joskus tulee päiviä jolloin tahdon heittäytyä ihan rölliksi. Istuskelisin järvellä ongella ja lilluttelisin varpaitani viileässä vedessä”, äänestäjä kirjoittaa. Röllinä olemiseen lasketaan myös epäsosiaalisuus, epäystävällisyys ja rohkea, useinkin väärään suuntaan etenevä pohdinta. Suurin osa Röllin äänestäjistä asuu kaupungeissa, mutta oikeasti he haluaisivat hiiviskellä metsässä ja jupista itsekseen. He toivovat mahdollisuutta olla kuin Rölli maailmassa jossa ollaan sosiaalisia, globaaleja, sulavaliikkeisiä ja sivistyneitä.

>>>> Lue lisää Röllistä

SATUSUOMALAINEN: RÖLLI

Siitä on yli 20 vuotta, kun näyttelijä Allu Tuppurainen synnytti suomalaisten suosikkipeikon Röllin. Ohjelmassa paitsi muistellaan menneitä, tutustutaan myös tekeillä olevaan uuteen Rölli-animaatioon.

Ohjelman on ohjannut Mia Jonkka.

Esittelyohjelma 6.7. TV1 klo 20.00.
Uusinta 11.7. TV1 klo 23.10.

Seuraavasta esittelyohjelmasta lisää toimituksen sivuilta.
Videoiden katseluun tarvitset Real Player -ohjelman.

YLE ©2006