YLE

 

YLE A-Ö

Satusuomalainen
finalistiehdokkaat på svenska
etusivu
kaikki ehdokkaat palaute
äänestys toimituksen sivu
keskustelu kampanjakalenteri
Pirk Viivi ja Wagner Muumipeikko Uuno Turhapuro Rokka Väinämöinen Rölli Pikku Myy Satusuomalainen
Takaisin edelliselle sivulle

Viivi ja Wagner

Satusuomalaisen äänestyksessä Viivi ja Wagner olivat ainoat hahmot, jotka saivat yhtä paljon ääniä miehiltä ja naisilta. Perustelutkin olivat hyvin samankaltaisia, Suomen suloisin naisen ja sian liitto kestää kaiken ja kuvaa suomalaisten mielestä siitä huolimatta erinomaisesti heidän parisuhteitaan. Hahmojen välillä on rakkautta ja hellyyttä, joka voittaa arjen vastoinkäymiset ja kitkat. Tosin tosielämässä roolit saattavat mennä toisinpäin, nainenkin voi olla Wagner.

Juba Tuomolan luomat hahmot aloittivat seikkailunsa Kultapossu-lehdessä 90-luvun alussa, katosivat sitten vuosiksi ja iskeytyivät suomalaiseen aamiaispöytään lopullisesti vuonna 1997 kun sarja alkoi ilmestyä Helsingin sanomissa. Nyt Viivi ja Wagner ilmestyy Suomessa 40 lehdessä, Virossa kolmessa ja Ruotsissa yhdessä. Hahmojen ympärille on kasvanut kokonainen oheistuotteiden sarja. Almanakat, mukit, sukat, pienoispatsaat ja pehmohahmot tekevät seuraa albumeille ja kirjoille. Albumeita on tähän mennessä ilmestynyt kahdeksan, yhdeksäs on tulossa syksyllä. Näyttämöllä Viivi ja Wagner nähdään tänä vuonna kahdessa eri esityksessä; Helsingin kaupunginteatterin Viivissä ja Wagnerissa ja Kapsäkkiteatterin Kärsämysoperetissa. Viivi ja Wagner kuvaa suomalaista arkea ja on mitä suurimmassa määrin osa sitä

Mikä sarjassa viehättää aamusta ja vuodesta toiseen? Miksi sikaan samastuminen on niin helppoa ja kutkuttavaa? Ja miten Viivi ja Wagner kestävät toisiaan? Yhtä miellyttää hahmoissa arjen anarkia, toista arjen surrealismi, kolmannen mielestä hienointa on se, että Wagner syö niin paljon pullaa. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että Viivin ja Wagnerin oivallukset ja huomiot ovat totta, tällaista elämä on!

Viivistä ja Wagnerista ohjelmassa puhuvat filosofi Esa Saarinen, tutkija Leena-Maija Rossi, toimittaja Heikki Jokinen, näyttelijät Sari Siikander ja Risto Kaskilahti, sekä Juba Tuomola. Viivi ja Wagner -aiheisten taulujen ostajat kertovat hahmoista. Ohjelmassa nähdään harjoituskuvaa Kaupunginteatterin esityksen lisäksi Kärsämysoperetista, jossa pääosia esittävät Hellen Willberg ja Sam Huber. Sekä paljon kuvia Viivistä ja Wagnerista

Ohjelman on ohjannut Ilona Ikonen.

Esittelyohjelma 13.7. TV1 klo 20.00
Uusinta 18.7. TV1 klo 23.10

YLE ©2006