YLE

 

YLE A-Ö

Satusuomalainen
finalistiehdokkaat på svenska
etusivu
kaikki ehdokkaat palaute
äänestys toimituksen sivu
keskustelu kampanjakalenteri
Pirk Viivi ja Wagner Muumipeikko Uuno Turhapuro Rokka Väinämöinen Rölli Pikku Myy Satusuomalainen
Takaisin edelliselle sivulle

Satusuomalainen: Kapteeni Pirk

Satusuomalaisen kuudes osa esittelee James B. Pirkin, kiukuttelevan, vallanhimoisen ja samalla hupaisan avaruusaluksen kapteenin. Kapteeni Pirk seikkailee suomalaisessa, nettiin tehdyssä scifi-elokuvassa Star Wreck: In the Pirkinning.

Tamperelaisnuorukaisten elokuva parodioi erityisesti klassista tv-avaruusseikkailua, Star Trekiä ja on yli neljän miljoonan latauksen avulla levittänyt tekijöidensä ilosanomaa eri puolille maailmaa. Tamperelainen huumori on siis kaikkien aikojen katsotuinta elokuvahuumoria maailmalla.

Dokumentissa elokuvan sankarin, kapteeni Pirkin, sielunmaisemaa analysoivat hänen uskolliset alamaisensa, suomalaiset ja ulkomaiset fanit. Syitä tämän aikamme ilmiön valtaisalle menestykselle pohtivat myös psykoterapeutti Leena Klockars, Star Trek-asiantuntija Hannu Pajunen ja kulttuurihistorian professori Hannu Salmi. Sekä tietysti Pirkin luoja, Samuli Torssonen.

Ohjelman on ohjannut Jenni Linko.

Esittelyohjelma 27.7. TV1 klo 20.00
Uusinta 1.8. TV1 klo 23.10

YLE ©2006