Elias Lönnrot runonkeruumatkoillaan

Renessanssimaisen monipuolinen Elias Lönnrot ehti lääketieteen opintojen ja lääkärintoimen harjottamisen ohella toteuttaa valtaisat kansanrunojen keruumatkat ja muotoili keräämänsä aineiston pohjalta Suomen kansalliseepoksen Kalevalan. Sen ensimmäinen laitos ilmestyi 1835, ja uusi, 50 runoa käsittävä laitos 1849.

Vuotta ennen Alku-Kalevalan ilmestymistä Lönnrot mainitsi eräässä kirjeessään pyrkineensä järjestämään keruumatkojensa tulokset yhdeksi kokonaisuudeksi saadakseen ”suomalaisten jumalaistarustosta jotakin islantilaista Eddaa vastaavaa”. Kalevala täytti loisteliaasti sosiaalisen, historiallisen ja ideologisen tilauksen. Eräässä mielessä Lönnrotin nerokkuus oli juuri siinä, että hän oman aikansa romanttisessa hengessä huipensi ja toteutti ne kansakunnan muinaisen suuruuden kuvitelmat, joita suomalaisten heräävä kansallistunto tarvitsi.

Kun ajattelee sitä valtavaa vaikutusta, mikä Kalevalalla oli suomalaisen kulttuuri-identiteetin luojana, tuntuu yllättävältä, miten pitkään kesti, ennen kuin kalevalaisen aihepiirin varsinainen vaikutus alkoi ilmetä Suomen säveltaiteessa. Vasta Sibeliuksen Kullervo-sinfonian kantaesitys huhtikuun 28. päivänä 1892 lunasti suurimmatkin odotukset: suomalaiskansallinen sävelkieli oli vihdoinkin syntynyt.

Samantapainen viive löytyy myös maalaustaiteen puolelta: omintakeinen kalevalatyyli ilmestyy näkyville Gallen-Kallelan maalauksien myötä suurin piirtein Sibeliuksen Kullervon aikoihin.
Musiikin yhteydessä tätä viivettä voi osittain selittää Suomen musiikkiolojen yleisellä kehittymättömyydellä. Musiikkielämän keskeiset instituutiot, vakituinen sinfoniaorkesteri ja musiikiopisto, oli perustettu Helsinkiin vasta vuonna 1882.

	Sivu Akseli Gallen-Kallelan Koru-Kalevalasta

Kuten Gallen-Kallela Kalevala-teoksillaan maalaustaiteen alalla myös Sibelius Kalevala-teoksillaan loi suomalaiseen säveltaiteeseen eräänlaisen virallisen normiston, joka saneli miten Kalevalaa tulee tulkita musiikin keinoin. Sibeliuksen nuoremmat säveltäjäkollegat, Melartin, Madetoja, Aarre Merikanto ja Raitio, kukin omalla tavallaan jatkoivat Sibeliuksen viitoittamalla tiellä Kalevala-teoksissaan. Poikkeuksena erottuu Erkki Melartinin vuonna 1914 valmistunut legenda Marjatta sopraanolle ja orkesterille. Teos on yleisestä romanttisesta Kalevala-tyylistä poiketen impressionistinen.

	Sibeliuksen 70-vuotisjuhlakonsertti Messuhallissa 1935.

1930-luvun henkiselle ilmapiirille Suomessa oli ominaista ahdas, sisäänpäinkääntynyt isänmaallisuus, minkä vuoksi Kalevalastakin etsittiin etupäässä vain kansallisia perusarvoja. Tämän seurauksena useimmat taiteilijat kadottivat tuoreen, ennakkoluulottoman suhteen eepokseen, ja sen maailma alkoi taidekulttuurin sovellutuksissa muuttua museaaliseksi ja pölyttyneeksi.

Konservatiiviseksi muuttuneen kansallisromanttisen Kalevala-kuvan onnistui 1930-luvun säveltäjistämme murtamaan ainoastaan Uuno Klami Kalevala-sarjassaan, jonka ensimmäisen version kantaesitys oli vuonna 1933.

Kalevalan riemuvuoden 1935 ensimmäinen musiikkitapahtumien suma keskittyi Kalevalanpäivän ympärille. Useita tilaisuuksia pidettiin vastavalmistuneessa Helsingin Messuhallissa. Kalevalanpäivänä siellä avattiin Kalevala-näyttely, jonka huomattavimman osaston muodostivat noin 500 Gallen-Kallelan maalausta.

Huomattavin musiikkitapahtuma oli yhdistettyjen Helsingin kaupunginorkesterin ja radio-orkesterin konsertti maaliskuun ensimmäisenä päivänä, sillä siinä esitettiin ensi kertaa sitten 1890-luvun Sibeliuksen varhaisteokset Lemminkäinen ja saaren neidot ja Lemminkäinen Tuonelassa sekä Kullervo-sinfonian kolmas osa.
Uudempaa Kalevalanäkemystä edusti Uuno Klamin Kalevala-sarja, josta kuultiin Maan synty, Kevään oras ja Sammon taonta.

Kuorojen juhlakonsertti seuraavana päivänä huipentui Erkki Melartinin Aino-oopperan esitykseen Suomalaisessa oopperassa. Päiväkonsertissa maaliskuun 3. päivänä uutuuksina olivat Väinö Raition Lemminkäisen äiti ja Sulho Rannan Viisi runoa baritonille ja orkesterille. Päätösjuhlassa illalla esitettiin Leevi Madetojan kantaatti Väinämöisen kylvö ja uutuusteoksena Aarre Merikannon ’tanhumusiikki’ Kyllikin ryöstö.

			Kuuntele Lasse Pöysti muistelemassa Kalevalan riemujuhlien viettoa Sortavalassa.

Sortavalan laulujuhlat kesäkuun loppupäivinä 1935 olivat Kalevalavuoden toinen musiikillinen huippukohta. Juhlille osallistuivat heimoveljet virolaiset ja unkarilaiset, niillä paljastettiin runonlaulajan patsas, ja juhlapuhujina esiintyivät Koskenniemi, Uuno Harva ja eduskunnan puhemies Kallio. Juhlarunon oli kirjoittanut P. Mustapää (Martti Haavio). Konserteissa kuultiin useita uutuuksia, joista tärkein oli Uuno Klamin hulvaton Lemminkäisen seikkailut saaressa.

	Sortavalan laulujuhlat vuonna 1935.

Lähteet

Kalevi Aho: Suomalainen musiikki ja Kalevala.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1985.
Erkki Salmenhaara: Kalevala, Sibelius ja Suomen säveltaide. Löytöretkiä musiikkiin. Valittuja kirjoituksia 1960-1990. Toimittanut Kalevi Aho. Gaudeamus 1991.
Erkki Salmenhaara: Leevi Madetoja. Tammi 1987.