Sodan päättyminen ja jälleenrakennuskausi merkitsi myös murrosta arkkitehtuurissa. 1940-luvun arkkitehtuuria on moitittu romanttisuudesta ja paluusta menneeseen; sen voidaan kuitenkin sanoa olleen varsin realistista rakentamista tilanteessa, jossa vaihtoehtoja ei ollut. Sankariarkkitehtuurille ei sodanaikaisessa ja -jälkeisessä tilanteessa ollut tilaa.

Asuinrakentaminen toteutettiin pääasiassa maaseudulle tyyppipiirustusten mukaan. Pääasia oli rakentamisen nopeus ja edullisuus. Tyyppitalojen suunnittelussa nousi jälleen esiin kysymys rakentamisen standardisoimisesta. Jälleenrakennustoimisto toimitti 1940-luvun alussa julkaisun Rakennustaide ja standardi, jonka kirjoitti suurelta osin Alvar Aallon ohjeiden mukaan Mika Waltari.

	Kolmen sepän patsasta siirretään

Vuoden 1939 lopulla syttynyt talvisota oli katkaissut kaiken normaalin elämän. Talvisota ja jatkosota ja niitä seuranneet jälleenrakennuskaudet merkitsivät useiden rakennussuunnitelmien kariutumista ja monet hankkeet jäivät toteutumatta. Esimerkiksi Martta ja Ragnar Ypyän Viipuriin suunnittelemat konserttitalo ja urheilupalatsi eivät toteutuneet. Erik Bryggmanin suunnitelmat Aurajoen varressa sijaitsevan ravintola Pinellan uudeksi kahvilaksi vuonna 1940 eivät toteutuneet. Piirustuksista voidaan nähdä, että toteutuessaan kahvila olisi ollut yksi hienoimmista Bryggmanin töistä. Toisaalta sota saattoi viivyttää ja muuttaa suunnitelmia. Bryggmanin Turun Ylösnousemuskappelin rakennustyöt jatkuivat sodan päätyttyä. Tauon aikana Bryggman ehti paneutua huolella kappelin detaljisuunnitteluun, mikä koitui lopputulokselle lopulta onneksi.

Sodan aikana rakentaminen oli vähäistä. Erik Bryggman aloitti vuonna 1939 Turun linnan restauroimistyöt yhdessä Armas Lindgrenin kanssa. Työt linnassa kestivät pitkään. Huonossa kunnossa ollut vanha linna tuhoutui pahoin pommituksissa vuonna 1941. Restaurointia alettiin varsinaisesti toteuttaa vuonna 1946 ja se saatiin päätökseen vasta Erik Bryggmanin kuoleman jälkeen hänen tyttärensä sisustusarkkitehti Carin Bryggmanin johdolla 1961.

	»		Lisää Erik Bryggmanin arkkitehtuurista

	Pommituksissa tuhoutunut Turun linna

Sodan jälkeen taideteollisuuden kansallisen roolin merkitys korostui. Onni Okkonen kirjoitti jo vuonna 1943, että taideteollisuudella oli ”paitsi taloudellinen, myös moraalisesti rakentava ja kohottava merkitys”. Ilmari Tapiovaara piti pula-aikaa erityisen hyvänä kouluna muotoilijoille. Hän näki materiaalipulan löytöretkenä puhtaiden muotojen maailmaan.

Tapiovaara toimi ennen sotaa Askon pääsuunnittelijana ja suunnitteli vuoden 1939 asuntonäyttelyyn kalustesarjan, jota pidettiin Askossa kuitenkin tuotantoon liian modernina. Näytteillä olleet kalusteet tuhoutuivat talvisodan pommituksissa. Sodan aikana Tapiovaara toimi Aunuksessa 5. divisioonan rakentamistoimiston esimiehenä. Korsuarkkitehtuurin ja -huonekalujen kaikuja on nähtävissä monen arkkitehdin 1940-luvun tuotannossa.

	»		Ilmari Tapiovaaran esittely

Artekissa kuten muissakin suomalaisissa yrityksissä painiskeltiin sodan aikana materiaalipulan, viennin ja tuonnin ongelmien kanssa. Artekin toimitusjohtaja Nils-Gustav Hahl pohti kirjeessään rintamalta Aino Aallolle mahdollisuuksia saada kankaita ulkomailta. ”Vaikeata tulee olemaan, ja hankinta varastoomme käy varmasti vielä vaikeammaksi. Mutta - jonkinlainen selvä tulevaisuus tulee olemaan näkyvissä kaikesta huolimatta.” Hahl katosi tiedusteluretkellä Hangossa syksyllä 1941.

	Viipuri 1939, ennen sotaa

Kaikki sodan menetykset eivät kuitenkaan olleet aineellisia. Viipurin menetystä voi pitää kansainvälisen kaupunkikulttuurin päättymisenä Suomessa. Viipuri oli Suomen kosmopoliittisin kaupunki aina 1920-luvulle saakka. Kaupungissa oli neljä vahvaa kielellistä kulttuuria: saksalainen porvaristo, suurvalta-ajalta periytynyt ruotsinkielinen väestö, suomenkielinen työväestö ja venäläisten kauppiaiden, käsityöläisten ja työväestön muodostama ryhmä.

Lapin sota ja Rovaniemen kauppalan tuhoutuminen oli jälleenrakentamiselle valtava haaste. Vaikka uudisrakentaminen olikin nopeaa, menetettyä miljöötä ja sen arkkitehtonisia arvoja ei kyetty korvaamaan.

Jaakko Puokka on kirjoittanut että sodanjälkeistä kuvataidetta voisi verrata kuluneeseen päällystakkiin. Kuluneiden päällysvaatteiden alle kätkeytyi ennen kokematon uusien henkisten virikkeiden tarve. Monilta nuorilta lahjakkailta taideopiskelijoilta oli jäänyt opinnot kesken. ”He olivat kulkeneet läpi sodan repussaan kolme kuvakirjaa, jotka esittivät Watteaun, Bonnardin ja Picasson taidetta, ja he olivat nukkuneet korsussaan päänalusenaan leikekirja, johon oli liimattu valokuvajäljennöksiä Rubensin maalauksista”, on Jaakko Puokka kuvannut sodan-aikaista tilannetta. Sodan päätyttyä sitä ei haluttu kuvata vaan ajateltiin että taiteen piti olla jotain muuta, ”puhdasta ja vapaata”.

Lähteet

Ars Suomen taide 6. Toim. Salme Sarajas-Korte. Otava, Keuruu. 1990.

Ateneum Maskerad. Taideteollisuuden muotoja ja murroksia. Toim. Yrjö Sotamaa. Taideteollisen korkeakoulun julkaisusarja B 62. Taik, Helsinki. 1999.

Helamaa, Erkki 1983. 40-luku. Korsujen ja jälleenrakentamisen vuosikymmen. Suomen rakennustaiteen museo, Helsinki. Alvar Aalto museo, Jyväskylä.

Jetsonen, Sirkkaliisa 1994. (toim.) Jälleenrakentamisen aika. Näkökulmia 1940- ja 1950-luvun arkkitehtuuriin. Teknillinen korkeakoulu, arkkitehtiosasto, arkkitehtuurin historia. Espoo.

Makkonen, Leena 1998. Martta ja Ragnar Ypyä. Suomalaisen modernismin kolme vuosikymmentä. Suomen rakennustaiteen museo. Helsinki.

Suhonen, Pekka 1985. Artek. Alku, tausta, kehitys. Artek, Espoo.

Suomen kulttuurihistoria 3. Oma maa ja maailma. Toim. Anja Kervanto Nevanlinna ja Laura Kolbe. Tammi, Helsinki. 2003.

1950-luku. Vapautumisen aika. Toim. Pirkko Tuukkanen ja Timo Tuomi. Suomen Taideyhdistys, Helsinki. 2000.