YLE Uutiset Urheilu Ohjelmaopas Tietopalvelu Digitv.fi
Sininen Laulu - Suomen taiteen tarinoita
YLE Teema
Etusivu
Sarjan esittely
Sarjan osat
Teematarinat
Taiteilijat
Haastatellut
Ajan esineet
Pikkutarinat
Lisätiedot
Tekijät
Palaute

Pessin ja Illusian kansi.
Pessi Ja Illusia

Yrjö Kokko kirjoitti satunsa Pessi ja Illusia jatkosodan taisteluiden keskellä Karjalan kannaksella.

Eläinlääkäri Yrjö Kokko toimi jatkosodan ajan Kannaksella eläinlääkintäkapteenina. Kun Kokko joutui viettämään joulun 1941 asemapaikassaan, päätti hän lähettää lapsilleen joululahjaksi kuvitetun joululehden satuineen. Kokko oli jo pitkään suunnitellut kirjoittavansa jonkinlaisen luontosinfonian, ja hän kuvaa kirjassaan Sota ja satu, miten idea syntyi.

Joulun alla Kokko oli käynyt tarkastusmatkalla Kyyrölässä. Muutamaa vuotta aikaisemmin hän oli kierrellyt Kannaksella ja myös Kyyrölässä ja paikan kauneus oli tehnyt häneen vaikutuksen. Nyt Kyyrölän kirkko oli joutunut tulituksen kohteeksi ja kirkon alttaritaulu oli saanut osumia. Jeesuksen kasvot olivat osittain tuhoutuneet ja ohimoon oli iskenyt kranaatinsirpale. Näky järkytti Kokkoa kovasti ja kun hän paluumatkalla näki neuvostoliittolaisen sotavankijoukon laahustavan tiellä, sodan ahdistuksesta sai alkunsa luontosinfonian idea. Pessimisti-menninkäinen ja opitimisti-keijukainen saivat hahmon.

"On tavallaan kummallista, että tarvittiin sodan hävittämä kirkko, lohduton vankijoukko, pakkasilta, tykkien jylinä ja suutulet ennen kuin satuni lyyrinen ja filosofinen "sävel" syntyi."

Valokuvien ihmemaailma

Ensin Kokko kirjoitti innostuksen puuskassa yön aikana joulusadun lapsilleen. Hän ryhtyi kuitenkin heti työstämään tarinastaan suurempaa satua. Kokolla oli näkemys myös tarinan kuvittamisesta ja hän päätti tehdä sen valokuvin. Kokon kameraan teki satulaseppä lisäobjekiivin sotasaalissateenvarjon ja alasammutun venäläiskoneen osista ja Kokko ryhtyi kuvaamaan tarinansa "henkilöitä" Kannaksen rehevässä luonnossa ja villiintyneissä puutarhoissa.

Kokolla oli lapsesta saakka ollut erityinen suhde luontoon. Hän koki saavansa välittömän yhteyden eläimiin ja kasveihin ja ymmärtävänsä näiden kieltä. Kokko tiesi tarkkaan miten hän kykeni kuvillaan tavoittamaan hahmojensa olemuksen. Illusian kirjan kannesta tuttu hahmo syntyi leikkaa-liimaa-menetelmällä Kokon Ami-tyttären valokuvasta ja siivekkäästä hyönteisestä.

Sodan kaiut

Kokko kirjoitti ja kuvasi satuaan kolmen vuoden ajan keskellä rintaman todellisuutta. Sadun maailmassa eläminen auttoi Kokkoa kestämään, mutta sota loi kirjaan oudon tunnelman taustalla odottavasta tuhosta, vaikka tarina päättyykin onnellisesti Pessin ja Illusian lapsen, hännättömän ja siivettömän, siis ihmisen syntymiseen.

Pessin ja Illusian kehystarinan minäkertoja on rintamalla, ikävöi lapsiaan ja kirjoittaa näille satua. Pessi ja Illusia ilmestyvät kertojan auton tuulilasiin tarkastusmatkalla ja niin tarina sukeltaa menninkäisen ja keijukaisen maailmaan. Pessi ja Illusia elävät rintaman läheisyydessä, Kokon sanoin kk-pesäkkeen reunalla. Ihmisen toimet saavat aikaan yllättäviä ja kauhistuttavia käänteitä, mutta metsän asukkaat, linnut, hyönteiset ja kasvit muodostavat oman yhteiskuntansa omine lainalaisuuksineen. Rintaman tapahtumat ja metsän väen elämä limittyvät.

Pessin ja Illusian kuvitusta

Illusian helmikyyneleet

Yksi hienoimmista jaksoista sadussa on kertomus Jokisimpukasta ja Äyriäisestä. Julma ristilukki on purrut poikki Illusian siivet ja Illusia istuu joen äyräällä itkemässä siipiään. Äyriäinen ja simpukka tulevat ihmettelemään Illusian itkua. Utelias simpukka saa suolaisen kyyneleen kuorensa väliin ja alkaa erittää kirvelevän kyyneleen ympärille suojakerrosta. Illusian kyyneleestä kasvaa helmi, jonka sotamies Pienanen löytää ja antaa everstille tämän vaimolle annettavaksi. Evesti antaa Pienaselle loman, mutta Pienanen kaatuu päivää ennen lomalle pääsyään. Helmi päätyy koruksi everstin vaimon kaulaan.

Pessi ja Illusia ilmestyi huhtikuussa 1944, juuri ennen Kannaksen suurhyökkäystä. Kaikesta huolestuva, etukäteen murehtiva Pessi ja aina toivon löytävä Illusia heijastelivat sekä Kokon omaa sotaväsymystä että suomalaisten tuntoja pitkittyvän sodan keskellä yleisemminkin. Kirjasta otettiin välittömästi uusia painoksia ja sitä luettiin kodeissa ja korsuissa ympäri Suomea.

1952 Pessistä ja Illusiasta tehtiin kokoillan satubaletti, johon musiikin sävelsi Ahti Sonninen. Pääroolit tanssivat Doris Laine ja Heikki Värtsi sekä Ristilukkina Maj-Lis Rajala. Jack Witikka ohjasi 1955 sadusta balettielokuvan ja Heikki Partanen satuelokuvan 1983.

Anna Korhonen
 

Lähteet

Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia
WSOY 1944

Yrjö Kokko: Sota ja satu
WSOY 1964

Jukka Parkkinen: Yrjö Kokko - sodan ja luonnon runoilija
WSOY 2003

» Alkuun

Sivun sisältö

» Valokuvien ihmemaailma
» Illusian helmikyyneleet






| Lähetä sivu tuttavallesi   | Tulosta tämä sivu

© 2003 YLE Teema