Marjatta Kurenniemi: Oli ennen Onnimanni
Merkkipaaluja suomalaisessa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa

Lastenkirjallisuus liitettiin kaunokirjallisuuteen.

Lastenkirjallisuuden ymmärtäminen kaunokirjallisuudeksi kuvaa muutosta, joka sai alkunsa sotien jälkeen, ja lisäsi vähitellen lastenkirjallisuuden arvostusta. Esteettiset arvot nostettiin lastenkirjallisuudessakin etusijalle entisten opettavaisten arvojen sijaan.

Sodan aikana oli ilmestynyt paljon kertakäyttöistä lastenkirjallisuutta. Kirjojen kysyntä oli suurta ja nopeasti tuotettuja propagandakirjoja suunnattiin myös lapsille. Suurten ikäluokkien myötä alettiin kaivata lapsille kirjoitettua esteettistä ja eettistä luettavaa.

Yrjö Kokon sodan aikana kirjoittama Pessi ja Illusia oli ensimmäinen uudentyyppinen lastenromaani, joka yhdisteli tarun ja toden aineksia. Pessi ja Illusia oli valtava myyntimenestys osin myös hienon painoasunsa takia. Kokko kylvi kirjallaan muutoksen siemenen, mutta kaksi kirjailijaa on vaikuttanut suomalaisen lastenkirjallisuuden muutokseen ylitse muiden; Kirsi Kunnas ja Tove Jansson.

» Lue lisää Pessistä ja Illusiasta
Tove Jansson ja muumit

Sota oli taustalla myös Tove Janssonin ensimmäisissä muumikirjoissa. Tove Jansson alkoi kirjoittaa ensimmäistä muumikirjaansa sotatalvena 1939. Jansson oli turhautunut taidemaalarin työhönsä ja koki ettei kuvataide tarjoa pakotietä sodan maailmasta. Sota on läsnä tuntemattomana uhkana kirjoissa Småtrollen och den stora översvämningen 1945 (Muumit ja suuri tuhotulva 1991) ja Kometjakten, 1946 (Muumipeikko ja pyrstötähti 1955).

Kuva: Kokoelma Kalle Kultala
Tove Jansson ateljeessaan.

Useissa muumikirjoissa toistuu vastakohtaisuus ulkoisen uhkan ja kotoisen idyllin välillä. Muumilaakso muodostaa täysin omalakisensa maailman, turvallisen poukaman, jonka sisällä muumiperheen jäsenet ja heidän ystävänsä kokevat myös kipeitä tuntoja, hylkäämisentuskaa, turhautumista, vapaudenkaipuuta tai vapaudenpelkoa. Myöhemmissä kirjoissa kokemusten kirjo laajenee käsittämään murrosiän uhman ja myös muumimamma ja muumipappa kokevat omat keski-ikäistymisen ja paikoilleenpysähtymisen tuskansa.

Muumien omaleimaisen maailman erottamaton osa on Tove Janssonin oma kuvakieli. Kuvituksen kokeilut lisääntyivät sen myötä kun kirjojen teemat muuttuivat moniulotteisemmiksi. Jansson teki myös kaksi kuvakirjaa, joista varsinkin Kuinkas sitten kävikään on kuvallisesti, väreiltään ja taittonsa puolesta edelleen hyvin moderni. Myös henkilögalleria hattivatteineen ja hemuleineen lisäsi muumikirjojen ainutlaatuisuutta.

Tove Jansson: Kometjakten

Suomessa muumikirjoihin suhtauduttiin aluksi varautuneesti. Etenkin suomenkieliset kustantajat epäilivät kirjojen menekkiä, ja ensimmäinen suomennettu muumikirja Muumipeikko ja pystötähti ilmestyi vasta 1955. Muumikirjojen yksilönvapautta korostava asenne ja omanlaisensa maailma antoi kuitenkin vaikutteita suomalaiseen lastenkirjallisuuteen jo ennen muumien lopullista läpimurtoa 1980-luvulla.

Tove Jansson: Kuinkas sitten kävikään

Kirsi Kunnas ja Tiitiäisen satupuu

Kokoelmallaan Tiitiäisen satupuu (1956) Kirsi Kunnas halusi tietoisesti uudistaa suomalaista lastenlyriikkaa. Kipinän Kunnas oli saanut suomentaessaan englantilaista lastenrunoutta kirjassa Hanhiemon iloinen lipas. Englantilainen nonsense-perinne olikin Kunnaksen innoituksen lähde.

Kuva: Yle
Kirsi Kunnas

Kirsi Kunnas oli julkaissut 1940- ja 50-lukujen taitteessa kaksi runoteosta Villiomenapuu sekä Uivat saaret, jotka luettiin osaksi modernistista kirjallisuuden murrosta. Modernistinen kirjallisuuskäsitys on Tiitiäisen satupuun taustalla, Kunnas halusi irrottautua lastenlyriikan kurinalaisesta muodosta ja ennalta-arvattavista loppusointukaavoista. Kunnas halusi myös luopua varhaisemman lastenlyriikan opettavaisesta asenteesta. Runot ovat yhdistelmä kielellistä nurinkurisuutta ja kantaaottavaa satiiria. Mm. runo Piirespaaresmaan kuningas ivailee melko suoraan runoilija V.A. Koskenniemen kirjallisen maailman valta-asemaa. Kunnas onnistui runoillaan puhuttelemaan samaan aikaan sekä lapsia että aikuisia ja Tiitiäisen satupuusta ja vuotta myöhemmin julkaistusta Tiitiäisen tarinoista tuli suomalaisen lastenkirjallisuuden klassikoita.

Kuvitusta Kirsi Kunnaksen kirjaan Tiitiäisen satupuu.

Käännösten merkitys

Suomalaisessa lastenkirjallisuudessa muita perinnettä uudistavia kirjoja olivat mm. Oiva Paloheimo ja Tirlittan ja Marjatta Kurenniemi laajalla lastenkirjatuotannollaan. Suuri merkitys lastenkirjallisuuden uudistumisessa oli käännöskirjoilla. Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu loi kokonaan uudenlaisen lapsityypin; anarkistisen, aikuisten säännöistä piittaamattoman, mutta hyväsydämisen ja auttavaisen maailman vahvimman tytön. Päivi Heikkilä-Halttusen kirjassa Kuokkavieraasta oman talon haltijaksi Kirsi Kunnas kuvaa kokemustaan Pepistä näin: "Minuun kolahti Pepin julkaiseminen 1946, se oli ikäänkuin juuri sitä samaa vastalausetta, jota minä koin esittäväni 1930-luvun vanhanaikaista, topeliaanista lapsikäsitystä vastaan."

Myös Antoine de Saint-Exupèryn Pikku Prinssin suomennos 1951 sekä uusintapainokset mm. Peter Panista ja Liisan seikkailuista ihmemaassa muokkasivat maaperää lastenkirjallisuuden uudistumiselle 1950-luvusta eteenpäin.

Etupäässä aikuisille kirjoittavista kirjailijoista tekivät lastenkirjakokeiluita mm. Aila Meriluoto (Pommorommo) ja Iris Kähäri (Titi-Lalli ja rukkanen.)

Kuva Rolf Sandqvist.
Oiva Paloheimo: Tirlittan.

Nuoret aikuiset

Nuorisokulttuurin syntyminen toi lasten- ja nuortenkirjallisuuteen uuden lajityypin, nuorten aikuisten kirjat. Lähtölaukaus oli Merja Otavan teos Priska, jolla Otava voitti Anni Swanin muistokilpailun 1959. Priska kuvasi teini-ikäisiä henkilöitään näiden omalla kielellä ja oman kokemusmaailman kautta. Priskassa oli alullaan 1960-luvulla yleistynyt nuortenkirjojen asenne, nuorten omalla äänellä ja kaveripiirillä oli suurempi merkitys kuin esimerkiksi vanhempien opastuksella.

Nuorten aikuisten keskeinen käännöskirja oli Pentti Saarikosken suomentama D.J. Salingerin Sieppari ruispellossa. Se ilmestyi 1961, kymmenen vuotta alkuteosta myöhemmin. Sieppari ruispellossa oli käänteentekevä kirja myös Amerikassa, se synnytti nuortenkirjallisuuteen uuden kirjallisen perinteen, jossa mm. aiemmin tabuina pidettyjä aiheita, kuten seksiä ja väkivaltaa, voitiin käsitellä

Kuva: Kokoelma Kalle Kultala
Nuorten muotinäytös Pukevassa 1960-luvulla.

1960- ja 70-luvun lastenkirjallisuus

1950-luku oli suomalaisessa lastenkirjallisuudessa uutta luova vaihe, 1960-luvulle tultaessa se oli joutunut uudenlaisten haasteiden eteen. 1960- ja -70-luvun yhteiskunnalliset ja sosiaalipoliittiset muutokset alkoivat heijastua myös lasten- ja nuortenkirjallisuuteen. Lastenkirjallisuuden yhteiskunnalliset vaikutusmahdollisuudet huomattiin ja niihin ilmestyi valistuksellinen ote.

Ylipäätään uudenlainen lapsimyönteisyys valtasi alaa. Alettiin uskoa lasten ja nuorten omaan kykyyn valita itselleen lukemista ja käsitellä lukemaansa. Lasten lukukokemuksista ja maailmankuvasta kiinnostuttiin uudella tavalla ja esimerkiksi koululaisten parissa tehtiin perinnekeräys, jonka pohjalta Leea Virtanen kokosi kirjan Antti Pantti Pakana (1970.)

1960- ja 70-luku olivat lastenkirjallisuudessa kokeilevuuden ja moniarvoisuuden aikaa. Nuortenkirjoissa yleistyi puhekieli ja slangi, samoin kaikkitietävä kertoja katosi ja tilalle tulivat erilaiset näkökulmatekniikat. Sadut arkipäiväistyivät, henkilöinä olivat yleensä tavalliset lapset ja peikot, noidat ja maahiset hävisivät. Saduissa vältettiin liian suuria tunteita, esimerkiksi pelkoa tai kauhua. Etenkin 70-luvulla kirjoihin tuli realistisia ongelmia, kuten koulukiusaamista, päihteitä ja ympäristön saastumista.

1960-luvun uusia lastenkirjailijoita olivat mm. Asko Martinheimo, Uolevi Nojonen, Kaarina Helakisa ja Hellevi Salminen. 1970-luvun suosikkikirjoiksi nousivat Hannu Mäkelän Herra Huu ja Elina Karjalaisen Uppo-nallet. Aikaisemmin aloittaneista kirjailijoista Marjatta Kurenniemi loi uuden rakastetun Onneli ja Anneli -sarjan. 1950-luvulla idyllisiä Selja-kirjoja kirjoittanut Rauha S. Virtanen siirtyi selkeimmin kantaaottavaan ja poliittiseen nuortenkirjallisuuteen kirjoillaan Joulukuusivarkaus ja Lintu pulpetissa.

1970-luvulla lastenmusiikki uudistui ja vapautti myös lastenlyriikkaa. Kaarina Helakisa teki sanat lastenlevyyn Posetiivi. Eero Koivistoinen puolestaan sävelsi Tiitiäisen satupuun runoja. Herra Huusta tehtiin elokuva, jossa Huuna esiintyi M. A. Numminen. Lastenkirjojen henkilöt alkoivat seikkailla lastenmusiikissa, elokuvissa ja tv:n lastenohjelmissa ja osasta sukeutui lastenkulttuurin kulttihahmoja.

Hannu Mäkelä: Herra Huu.

Artikkelin lähteet

Päivi Heikkilä-Halttunen: Kuokkavieraasta oman talon haltijaksi
SKS 2000

Pieni suuri maailma. Suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden historia
Toimittaneet Liisi Huhtala, Karl Grunn, Ismo Loivamaa ja Maria Laukka
Tammi 2003

Suomen kirjallisuushistoria 3
Rintamakirjeistä tietoverkkoihin
Toim.Pertti Lassila
SKS 1999

Anna Korhonen

» Alkuun

Sivun sisältö

» Tove Jansson ja muumit
» Kirsi Kunnas ja Tiitiäisen satupuu
» Käännösten merkitys
» Nuoret aikuiset
» 1960- ja 70-luvun lastenkirjallisuus
» Artikkelin lähteet






| Lähetä sivu tuttavallesi