|
|
|
|
Sodankäyneiden viihdyttäjien polvi antoi kansakunnalle tangon, täytti tanssilavat ja pienten kuntien usein talkoilla rakennetut talot ja määritteli siinä sivussa "suomalaisuuden" periaatteessa tutuista tutuimmista elementeistä lähtien. Ja sitten vuosikymmenen lopulla Rautavaarojen, Virtojen, Pakaristen ja muiden karismaattisten nimien hallitsema aikakausi oli äkkiä peruuttamattomasti ohitse. Vaikka he, ja esimerkiksi myös Kärjen ja Helismaan voimakaksikko, toki jatkoivat uransa loppuun asti, ilmapiirin määritteli nyt iso viilto.
Kansainvälinen musiikkiviihde ja ylikansallinen tarjonta olivat nyt keskipisteessä. Monetkin asiat ovat jääneet mieliin markkeeraamaan murrosta. Veteraanit itse puhuvat usein siitä, kuinka rautalankamusiikki pyyhkäisi syrjään aiemmat ja asiallisemmat hankkeet. Ja toisaalta muistetaan aina korostaa, että juuri noina vuosina - ensimmäinen lupaus tästä oli Annikki Tähden Muistatko Monreposin, toinen Brita Koivusen Suklaasydän - naiset nousivat ensi kertaa iskelmän huippuasemiin.
|
|
|
|
Naisten nousu
Naisten nousua iskelmän huipulle vauhditti varmasti amerikkalaisen elokuvaiskelmän yhä keskeisempi asema kansalaisia ympäröivässä äänikulississa. Laulava näyttelijä Doris Day tai toisaalta laulamaton näyttelijä Audrey Hepburn vaikuttivat meilläkin idoleina ja muodinluojina sekä tyylillään että olemuksellaan. Mutta takana oli myös 'demokratisoitumisen' vahva tunnelataus ja haave. Tullessaan Helsinkiin kirjapainokouluun Eila Pellinen oli tyttö Sulkavalta, Eila Pienimäki taas kymmenhenkisen perheen tyttö Etelä-Pohjanmaalta. Vanhan veräjän luona -laulun koskettavasti ikuistanut laulaja sulki kotiveräjänsä nimenomaan iskelmämaailman houkuttelemana. 60-luvun haastattelut jo asemansa vakiinnuttaneista Eiloista painottivat, kuinka molemmat 'tähdet' palasivat loma-aikoina äidin luo ja muina aikoina kirjoittivat pitkiä kirjeitä kotimökkiin. Tämä oli suoraan demokraattisen unelman vertauskuva: pienestä mökin tytöstäkin saattoi tulla ihan elokuvaan asti pääsevä levytähti!
|
|
|
|
Pian heitä oli monta: Vieno Kekkonen Kuopion takaa, Tuula-Anneli Rantanen Turusta, Irmeli Mäkelä Kotkan saaristosta, muutamat sentään Helsingistäkin (Annikki Tähden lisäksi jazzinkin hallitsevat Brita Koivunen ja Helena Siltala). Tässä joukossa Laila Kinnunen, laulajana ehkä kaikkein karismaattisin, oli jo alussa kodittomin: hänen takanaan oli Ruotsissa vietetty sotalapsuus. Juuri Kinnusessa ruumiillistui uuden ajan kokonaistilanne. 1950-luvun loppua on vaikea kuvitella ilman Lazzarellan tai Maruzzellan kaltaisten käännösrallien säväystä. Ja 1960-luvulla Kinnunen loi yhdessä Jaakko Salon ja Erkki Melakosken kaltaisten suurten sovittaja- ja bändipersoonallisuuksien kanssa 'modernin' uran, jonka tärkeä osatekijä oli televisio. Kaikki tämä tapahtui nopeasti: Kinnusen vaiheet ovat esimerkki myös siitä, miten kuluttavaa ja raastavaa tuo uudenlainen julkisuus oli
|
|
|
|
Uusien aikojen kitka
Rautalanka, veteraanien kirosana, oli tavallaan perisuomalainen väistöliike aikana, jolloin rock'n roll ei vielä ollut kunnolla kotiutunut Suomeen. Ilmiöstä, jonka maailmanlaajuinen voima oli muualla selviö, kirjoitettiin vuosikaudet väheksyvästi, ja se tuli saamaan todellisen jalansijan vasta 1970-luvulla kun Rauli Badding Somerjoki, Hurriganes, Juice Leskinen ja kumppanit antoivat sille supisuomalaisen sisällön. Niinpä sitten 60-luvun alun rautalankabändit vetivät kaihoisasti Mandshurian kukkuloita tai Emmaa, joka - kuten muistetaan - oli suomalaisen iskelmän ensimmäinen suuri hitti vuoden 1929 levytyksenä. Ensimmäiset 'nilkkasukkatyttöjen' idolit kiteytyivät 50-luvun viime vuosina, mutta enempää Lasse Liemola kuin Pirkko Mannolakaan eivät olleet pysyviä tai kestäviä tähtiä iskelmänkään taivaalla. Uudet muodit toivat toki uudet mytologiansa, mutta niiden suureellisuudelle ei ollut juurikaan katetta. Selvää oli vain että entisenlainen 'yleisiskelmä' murentui. Odotettavissa olevaa oli sekin, että uudet laulut eivät enää tulleet yksin tai 'puhtaana musiikkina', vaan lyhyiden muotiaaltojen saattelemina ja joskus melkein sivutuotteina 'ilmiössä', jossa purkat, farkut ja sensemmoiset olivat hallitsevassa asemassa.
|
|
|
|
Peter von Bagh
|
» Alkuun
|
|