YLE Uutiset Urheilu Ohjelmaopas Tietopalvelu Digitv.fi
Sininen Laulu - Suomen taiteen tarinoita
YLE Teema
Etusivu / Taiteilijat / Elokuva ja teatteri / Pölönen Markku
Etusivu
Sarjan esittely
Sarjan osat
Teematarinat
Taiteilijat
Haastatellut
Ajan esineet
Pikkutarinat
Lisätiedot
Tekijät
Palaute

Markku Pölönen. Kuva: Seppo Sarkkinen/Yle
Pölönen Markku

Pölönen on 90-luvun uusi ohjaaja, jonka elokuvat ilmestyivät täyttämään Edvin Laineen populististen maalaiskuvauksien paikkaa.
Maaseutu jota ei enää ole

Teoksessa Kuningasjätkä on enemmän työntekoa kuin aiemmissa
suomalaisissa tukkilaiselokuvissa yhteensä, mutta myös jonkinlainen sijoittumattomuuden tuntu. Yhtä kaikki Pölösen elokuvat saivat paljon vastakaikua 90-luvulla, jolloin maaltamuutto saavutti uuden lukumääräisen huipentuman, yhtä suuret luvut kuin 60 luvun
armottomimpina vuosina.

Siunattu hulluus

Kivenpyörittäjän kylä tallentaa tietynlaisen myyttisen onnentilan. Suomalainen katsoja kokee turvallisuuden tunteita jo siksi että valkokangas on täynnä tuttua väkeä, Rauni Mollbergin, Matti
Ijäksen ynnä muiden absurdin kansanhuumorin spesialistien perusnäyttelijöitä ynnä Pölösen omat luottomiehet, pittoreskia typologiaa laidasta laitaan, kaiken keskellä Tuomo kivenpyörittäjä kylähullu joka on tehnyt valintansa ja jättänyt
elämästä pois kaikki turhuudet. Pölösen omin sanoin:

"Tyylilajini on hulluus. Teen surullisista asioista
komedioita, jotta turhat realiteetit karsiutuvat, mutta
aiheen kipeys tuntuu. Ihailen Milos Formanin - Yksi
lensi yli käenpesän ja Amadeus-elokuvien ohjaajan -
kykyä yhdistää tinkimätön taiteellinen suoritus
ja ylenpalttinen kansansuosio. Siihen minäkin tähtään."

Pölösen tarinoissa on aidon jutunkertomisen ja arkipäivän
hulluuden hohtoa, mutta joskus myös jotain itsetarkoituksellista,
kuten sadunomaiseksi hahmotetussa elokuvassa laulaja Baddingistä - tokihan tuo elokuva edusti sitä vaikeaa elämäkerran lajia, jossa jäljittelemätöntä yritetäänsimuloida valkokankaalla. Emmauksen tie, nopeasti muttatinkimättä toteutettu "suomalainen dogma", näytti
Pölösen halun ottaa riskejä, ja Koirankynnenleikkaaja, Veikko Huovisen tekstiin perustuva teos, ohjaajan suvereeneimmillaan: perinteiset, 'filosofiset' ja kokeilevat ainekset kauniissa tasapainossa.

Peter von Bagh

Tuotanto/Ura

Elokuvat

Yön yli (1984)
Oikeus utopiaan (1985)
Lohikuningas (1986)
Viesti (1986)
Taivaan lahja (1988)
Idylli (1989)
Kiertotähden keisari (1990)
Valoa - erään elokuvan anatomia (1991)
Käsi kädessä -91 (1991)
Interski (1991)
Onnen maa (1993)
Vuorisaarna (1994)
Maaseudun tulevaisuus (1994)
Kivenpyörittäjän kylä (1995)
Abiel (1996)
Ikuinen viesti (1997)
Kuningasjätkä (1998)
Viimeinen kesäpäivä (1999)
Badding (2000)
Emmauksen tiellä (2001)
Duetto Amoroso (2002)
Koirankynnen leikkaaja (2004)

Ohjannut lisäksi useita mainoksia.

Kirjavinkit

Lyhyttä ja pitkää - kotimaisia elokuvantekijöitä. Toim. Eila Anttila. BTJ Kirjastopalvelu, 2000.

» Alkuun

Sivun sisältö

» Maaseutu jota ei enää ole
» Siunattu hulluus
» Tuotanto/Ura
» Kirjavinkit
Henkilötiedot

Pölönen, Markku Tapani
16.9.1957 -

Ammatti:
elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja
Koulutus:
1977 ylioppilas
1979-82 Taideteollinen korkeakoulu, elokuva- ja tv-linja
Palkinnot:
1988 Kettu-palkinto
1993 Risto Jarva -palkinto
1994 Anjalankosken elokuvapalkinto
1995 Humanismin käsi -palkinto
1995 Suomi-palkinto
1996, 1999 Jussi-patsas parhaasta ohjauksesta






| Lähetä sivu tuttavallesi   | Tulosta tämä sivu

© 2003 YLE Teema