YLE Uutiset Urheilu Ohjelmaopas Tietopalvelu Digitv.fi
Sininen Laulu - Suomen taiteen tarinoita
YLE Teema
Etusivu / Taiteilijat / Musiikki / Kinnunen Laila
Etusivu
Sarjan esittely
Sarjan osat
Teematarinat
Taiteilijat
Haastatellut
Ajan esineet
Pikkutarinat
Lisätiedot
Tekijät
Palaute

Laila Kinnunen. Kuva: Yle
Kinnunen Laila

Laila Kinnunen oli asiaansa satsaava taiteilija, sekä toisaalta häilyvä, haavoittuvainen persoona.

Laila Kinnunen oli 50-luvun lopulla nousseen naislaulajien aallon ehkä lahjakkain ja arvostetuin esiintyjä, ja myös riskejä pelkäämätön arvaamaton poikkeus, joka piirsi lyhyen, intensiivisen ammattilaisuran ja vaikutelman jonkinlaisesta syvällä asuvasta kaksinaisuudesta: hän oli todellisesti asiaansa satsaava taiteilija (jota muusikot pitivät yhtenä omistaan, muusikkona) sekä toisaalta häilyvä, haavoittuvainen persoona.

Melkein lapsi vielä

Monen muun lailla Laila Kinnunen aloitti iskelmälaulukilpailuista, joissa hän 1956 voitti ulkomaisten laulujen sarjan. Hän alkoi murtaa teini-idolin rooliaan varsin pian, ja tähän 'aikuiseen läpimurtoon' hänellä olikin eittämättömät edellytykset sekä silkan lahjakkuutensa että skaalansa laajuuden vuoksi. Hän pystyi laulamaan kaikenlaista, kansanlauluista jazziin eikä siis koskaan rajoittunut pelkkään iskelmään, vaikka olikin vuosia maan suosituin iskelmälaulajatar. Tätä asemaa lujitti televisio, jossa hän oli 1961-66 Erkki Melakosken yhtyeen solistina ja 'Kuukauden suosittujen' kautta ehkä ensimmäinen varsinainen TV-tähtilaulaja.

Eksotiikan häivähdys

Laila Kinnusessa oli eksoottisuutta ja jonkinlaista suuren maailman tyyliä hänen levyttäessään useilla kielillä, Mandshurian kummut venäjäksi, jotain muuta unkariksi tai vaikka afrikaansiksi... Hänen ensimmäiset suuret hittinsä olivat 50-luvun lopulla suosittua italialaista peruslajia - Lazzarella, Illalla, illalla.

Valoa ikkunassa, Lailan euroviisu, kuuluu tämän suomalaisesta kulmasta surullisen historiikin siedettävimpiin ja muistetuimpiin. Kinnunen oli alan ehdoton kuningatar vielä yli 60-luvun puolivälin -'first lady', kuten Iskelmä-lehdessä kirjoitettiin -, ja voitti ylivoimaisesti suosikkiäänestyksiä.

Sitten puolustusmekanismit pettivät, eikä sekään voinut hänen kohdallaan tapahtua keskinkertaisesti. Julkisuuden paineet ja ilmapiiri, toiveiden ja odotuksien ristiriita, oli nuorelle ihmiselle liikaa: siivet taittuivat, ja unelma - hän oli ollut ensimmäinen kansainvälisesti suuntautunut iskelmälaulajatar aikoina, jolloin uusien maisemien avautumista todella haviteltiin - katosi kipeällä tavalla jo vajaan 30 vuoden iässä.

Peter von Bagh

Tuotanto/Ura

Ura

1957 ensimmäiset levytykset
1961-1966 Erkki Melakosken yhtyeen solisti, TV-tähti ("Kuukauden suositut")
1961 Eurovisio-laulukilpailun Suomen edustaja kappaleella 'Valoa ikkunassa';jaettu seitsemäs sija

Tunnetuimpia levytyksiä

Lazzarella, Illalla, Valoa ikkunassa, Mandshurian kummut, Pieni kukkanen, Epävireiset sydämet, Pieni sydän, Pojat, Pikku pikku bikinissä, Soittajapoika, Lennä mun lempeni laulu

Elokuvia

Suuri sävelparaati (1959), Iskelmäkaruselli pyörii (1960), Nuoruus vauhdissa, Lauantaileikit

Kirjavinkit

Kinnunen, Laila: Halusin laulaa, halusin rakastaa. Toim. Irja Sievinen. Helsinki, Apu 1972.

Wuori-Tabermann, Tuija: Lailan laulu. Helsinki, WSOY 2002.

Ikävalko, Reijo: Valoa ikkunassa - Laila Kinnunen. Jyväskylä, Gummerus 2001.

» Alkuun

Sivun sisältö

» Melkein lapsi vielä
» Eksotiikan häivähdys
» Tuotanto/Ura
» Kirjavinkit
Henkilötiedot

Kinnunen, Laila
9.11.1939 - 26.10.2000

Ammatti:
iskelmälaulaja
Palkinnot:
1956 I palkinto iskelmäkilpailun ulkomaisten laulujen sarjassa






| Lähetä sivu tuttavallesi   | Tulosta tämä sivu

© 2003 YLE Teema