YLE Uutiset Urheilu Ohjelmaopas Tietopalvelu Digitv.fi
Sininen Laulu - Suomen taiteen tarinoita
YLE Teema
Etusivu / Taiteilijat / Musiikki / Malmstén Georg
Etusivu
Sarjan esittely
Sarjan osat
Teematarinat
Taiteilijat
Haastatellut
Ajan esineet
Pikkutarinat
Lisätiedot
Tekijät
Palaute

Georg Malmstén. Kuva: Yle
Malmstén Georg

"Sörkan Sibelius" oli loikkari oopperasta ja kautta pitkän taiteellisen kaarensa monien taiteiden rajoja ylittävä hahmo.

"Sörkan Sibelius" - kuten kansa Malmsténin jo varhain kiintyneesti risti - oli loikkari oopperasta ja kautta pitkän taiteellisen kaarensa monien taiteiden rajoja ylittävä hahmo: karismaattinen lavatähti (ja myös elokuvanäyttelijä!) sekä ensimmäinen valtiomiestason iskelmälaulaja (ja iskelmän sinivalkoinen ääni ennen kaikkea sodan vuosina). Muutenkin Malmsténin kultaiset vuodet sijoittuvat lähinnä ensimmäisen tasavallan aikaan, jolloin nuori valtio haki itsenäisyyttään ja minuuttaan.

Suomen kuvajainen

Elämän perusasiat sulautuvat Malmsténin parhaissa levytyksissä hienosäikeiseksi runokuvaksi: isänmaa melkein käsinkosketeltavana ydinseikkana, suomalainen luonto ja sen erityisenä henkilökohtaisena sielunmaisemana meri, aistillisesti tavoitetut paikat joista jotkut tulivat katoamaan (Seiskari, Metsäpirtti...) sekä kanssaihmisten tutun oloinen kirjo. Tällaiset väkevät teemat antavat tuotannolle sen poikkeuksellisen kaikupohjan.

Ylitse kielirajojen

Georg Malmstén oli suomenruotsalainen, ja on hämmästyttävää, miten hienon otteen hän sai suomenkieleen. Taustalla olivat ensiksi R.R. Ryynäsen ja Martti Jäppilän tapaiset nöyrät tekijät, sitten Malmstén sanoitti suomeksi jo itsekin. Hän oli Tähti isolla kirjaimella, mutta samalla muusikko, yksi orkesterista. Hän oli myös keskushahmo dynastiassa, jota sympaattisempaa Suomen tai maailmankaan viihde ei tunne: veli Eugen oli 1930-luvun "toiseksi suosituin" ja alkuperäisen suomalaisen jazztyylin uranuurtaja, sisar Greta ja tytär Ragni olivat niinikään levyttäviä taiteilijoita (molemmat esimerkiksi kuolemattomista Mikki-levytyksistä tuttuja ääniä).

Hän oli kaikkea

Kuinka yksi mies voi olla kaikkea: suomalaisen iskelmän isä ja sen taiteellinen nero, kansallinen instituutio, maan eniten levyttänyt taiteilija (842 levypuolta), huima melodioiden luoja ja lisäksi erityisen rakastettava ihminen - eli persoonallisuus, joka oli vapaa tähteyden sivuvaikutuksista. Kaiken ytimessä oli kuitenkin äänen mahti. 1902-1981 eläneen Malmsténin ääni ei koskaan menettänyt komeaa sointiaan. Tämä ei sulkenut pois leikkisyyttä, huumoria ja hellyyttä (jotka tekivät laulajasta etuoikeutetun ja ainutlaatuisen lastenlaulujen luojan ja esittäjän). Äänessä oli myös ylpeyttä: ääni hallitsi ylitse rauhan ja sodan vuosien kokonaista aikakautta. Se oli aikaan sidottu ja samalla ihmeellisen ajaton.

Peter von Bagh

Tuotanto/Ura

Malmsténin ikivihreitä sävellyksiä

Särkynyt onni, Leila, Saarijärven Liisa, Aallokko kutsuu, Katariinan kamarissa, Heili Karjalasta, Seiskari, Lemmen liekki leimahtaa, Muistelo, Kahden venheessä, Suurin onni lyhyin onni, Erokirje heilille, Stadin kundi, Jimmy banjoaan hän soittaa, Arizona, Meidän Maija, Pikku neiti, Kalasaaren kaunis Anni, Metsäpirtti, Auringon lapset, Eila, Heilini sinisistä silmistä, Amalia, Saariston Sirkka, Kaunis valhe, Valkea satu, Pennitön uneksija, Kohtalokas samba, Totisen pojan jenkka, Terveiset ulapalta, Mikkihiiri ja susihukka, Mikkihiiri merihädässä, Mikkihiiri ja vuorenpeikko

Ikivihreitä esityksiä

Kyllikki-valssi, Valkea sisar, Särkyneitä toiveita, Lumihiutaleita, Lasihelmiä, Nikkelimarkka, Väliaikainen, Soita Humu-Pekka, Tuulia, Irja, Ruhtinaan viulu, Äänisen aallot, Bel-Ami, Vanhan kartanon kehräävä rukki, Rion tähti

Elokuvamusiikkia

1933 Meidän poikamme merellä
1933 Voi meitä anoppi tulee
1933 Herrat täysihoidossa
1933 Pikku myyjätär
1935 Syntipukki
1940 SF-paraati
1942 Avioliitto-yhtiö
1942 Niin se on poijjaat
1943 Varuskunnan morsian
1952 Jees olympialaiset sanoi Ryhmy

Kirjavinkit

Malmstén, Georg: Duurissa ja mollissa. Toimittanut Ea Rahikainen. Kirjayhtymä 1964.

Warsell, Sakari: Georg Malmstén: Suomen iskelmäkuningas. WSOY 2002.

Kukkonen, Einari: Äänisen aallot: suomalaisen levylaulun vaiheita sotavuosina 1940-44. Kustannuskolmio 2002.

Jalkanen, Pekka: Pohjolan yössä: suomalaisia kevyen musiikin säveltäjiä Georg Malmsténista Liisa Akimofiin. Kirjastopalvelu 1992.

Lähikuvassa II: kotimaisen viihdemusiikin henkilökuvasarja. Toimittaja Peter von Bagh. Yle TV2 viihdetoimitus, 1988. Videokasetti 5x35 min. [5/5]

Hakasalo, Ilpo: Malmsténista Marioniin. Tammi 1979.

Käykö, Kauko: Dallapén tarina. Karisto 1973.

Hirviseppä, Reino: Hupilaulun taitajia: Pasi Jääskeläisestä Juha Watt Vainioon. WSOY 1969.

Muuta

Malmstèn levytti aikanaan yhteensä 842 iskelmää mikä edelleen on Suomen ennätys yhdeltä laulajalta

» Alkuun

Sivun sisältö

» Suomen kuvajainen
» Ylitse kielirajojen
» Hän oli kaikkea
» Tuotanto/Ura
» Kirjavinkit
» Muuta
Henkilötiedot

Malmstén, Georg
27.6.1902 - 25.5.1981
Taiteilijanimet:
Molli-Jori
Ammatti:
säveltäjä, sovittaja, kapellimestari, sanoittaja, laulaja
Koulutus:
1922-1930 opintoja Helsingin konservatoriossa, laulunopettajina A. von Kothen ja Väinö Lehtinen, oopperaluokalla opettajana Aino Ackté







| Lähetä sivu tuttavallesi   | Tulosta tämä sivu

© 2003 YLE Teema