Elvistä pidettiin ilman muuta lyhytikäisenä ilmiönä, Haleyn Rock Around the Clock -standardin levytti suomeksi - Harmony Sisters! Radio vältti rock'n rollin soittamista erityisen ponnekkaasti, ja ensimmäiset alan tähdet - Rock-Jerry tai teinipoppia edustanut Lasse Liemola - olivat kohtuullisen vaatimattomia. Rautalankamusiikki - sähkökitarajumputus, johon mahtui luovaa panosta yhtä vähän kuin aikuisviihteen kohdalla humppaan - tuurasi todellisen rokin puutetta 60-luvun alkuvuodet.

	Wigwam:Jukka Gustavson, Pekka Rechardt, Pekka Pohjola, Ronnie Österberg, Jim Pembroke

Innokkaiden ja usein valovoimaisten amatöörien paikalla olivat nyt ammattilaiset, joita monen bändin läpi kulkeneista nuorista miehistä oli tullut. Esimerkiksi Wigwam, jonka keskushenkilö oli 60-luvulla Suomeen muuttanut englantilainen Jim Pembroke, sekä Tasavallan Presidentti, jossa vaikuttivat kitaravirtuoosi Jukka Tolonen, saksofonisti Pekka Pöyry ja laulusolistina Eero Raittinen, olivat kansainvälistä luokkaa olevia kunnianhimoisia kokoonpanoja. Ja jo veteraanin aseman saavuttanut Jussi Raittinen latasi perinnerokin herkkupöydän kukkuroilleen aina kun Jussi and the Boys -yhtye saatiin kasaan taukoaikojen jälkeen.

	Remu Aaltonen

Siistin perusrokin rinnalle 70-luvulla ilmestynyt Hurriganes tuntui jopa uudistusmieliseltä, vaikkei sitä ehkä ollutkaan. Remu Aaltonen, Cisse Häkkinen ja Albert Järvinen (tai Ile Kallio) olivat vain tuoneet 50-luvun kovan rokin Suomeen siinä alkuvoimaisessa muodossa, jossa sitä ei täällä koskaan ehditty kunnolla kokea. Remussa (tai toisaalla Rauli 'Badding' Somerjoessa) oli henkilöinä uskottavasti sitä oikeaan rokkiin liittyvää eksistentialismia, jota Lasse Liemolassa oli vähemmän kuin Olavi Virrassa tai Kauko Käyhkössä. Mutta suomenkielinen rokki puuttui yhä - Hurriganes näet lauloi englanniksi tavalla joka oli Remun omatekoista, sellaisena yhtä helsinkiläistä sanontaa kuin konsanaan Arvo Turtiaisen stadilaisrunous.

	Hector

Aito omakielinen rokki syntyi samanaikaisesti monen merkittävän artistin voimin. Heikki Harma eli Hector oli aloittanut 60-luvulla sekä solistina että lauluyhtyemiehenä ja ennen kaikkea omaäänisenä lauluntekijänä. Badding oli mukana M.A. Nummisen tuottamassa huikeassa levykokonaisuudessa Suomen Talvisota 1939-40, joka oli villiä suomenkieltä murjovaa undergroundia; sen jälkeen Badding tulkitsi Elvistä Jarkko Laineen suomentamana ja sai jutut soimaan yhtä väkevästi kuin kyse olisi ollut alkuperäisestä suomalaisesta lyriikasta.

	Suomen talvisota kansi.

Suomirokin hegemonia oli ollut tiukasti Helsingissä, mutta nyt asetelmat muuttuivat jyrkästi. Suuri harppaus sijoittui Tampereelle, jossa kolme opiskelijanuorukaista tutustui: Juhani 'Juice' Leskinen Juankoskelta, Mikko Alatalo Kiimingistä, Harri Rinne Salosta. Kaverien mielikuvitus vaikutti tyhjentymättömältä: manserock oli syntynyt, ja sitä nousivat muutaman vuoden kuluttua jalostamaan yhä pidemmälle sellaiset kokoonpanot kuin Eppu Normaali (jonka perushahmoja olivat Kirsi Kunnaksen ja Jaakko Syrjän pojat Martti ja Pantse) ja Hassisen Kone (Ismo Alanko). Kun sitten usein parhaisiin runoilijoihin usein rinnastetut Dave 'Isokynä' Lindholm ja Hannu 'Tuomari' Nurmio pääsivät irti, voitiin kokea jonkinlainen kansallinen onnentila: jotain peräti uutta, ja vastaansanomattoman lahjakasta, oli syntynyt maailmaan, keskelle perinteisen iskelmän melko kuihtunutta kokonaiskuvaa.

	Eppu Normaali

Sinisessä laulussa kuullaan Tuomari Nurmion ilmeikäs tiivistelmä vuodelta 1981: "Suomalainen runous on niin heikoissa kantimissa, että lauluteksteillä joudutaan korvaamaan sitä todellisten tunnelmien puutetta, joka vallitsee."