Oskar Merikanto. Kuva: Yle
Merikanto Oskar

Säveltäjä Oskar Merikanto oli pioneeri sekä suomenkielisten yksinlaulujen että suomenkielisen oopperan saroilla.

Säveltäjä-urkuri Oskar Merikanto syntyi Helsingissä 5.8.1868 köyhiin oloihin. Musiikin alkeet Merikanto sai kaartin seurakunnan kanttorilta 8-vuotiaana ja vuodesta 1877 lähtien hän sai opetusta koulunkäyntinsä ohella Helsingin Vanhan kirkon urkurin Lauri Hämäläisen suojattina.

Katsele: Jorma Panula miettii, mikä Oskar Merikannon musiikissa on niin vangitsevaa.
Kaksoisdebyytti

Oskar Merikanto antoi vuonna 1887 kaksoisdebyytin, eli ensikonsertit sekä pianossa että uruissa. Hän pääsi Aurora Karamzinin tukemana opiskelemaan Leipzigiin 1887-89. Lauri Hämäläisen yllättäen kuoltua Merikanto palasi Helsinkiin jatkamaan Hämäläisen työtä lukkari-urkurikoulun urkujensoiton opettajana.
Opiskeltuaan vielä Berliinissä 1890-91 Merikanto valittiin Johanneksen kirkon urkurin virkaan, jossa hän toimi kuolemaansa saakka.

Käytännön muusikko

Merikanto esiintyi urkurina, pianistina ja konserttisäestäjänä kotimaan lisäksi muualla Euroopassa, Venäjällä ja Amerikassa.
Säveltäjänä Merikanto tunnetaan parhaiten yksinlauluistaan. Hänen lauluilleen on ominaista kansanomainen luonne ja tarttuva melodisuus. Merikanto oli ensimmäinen suomalainen säveltäjä, joka valitsi teksteiksi johdonmukaisesti suomenkielistä runoutta. Hänen mielirunoilijoitaan olivat mm. J.H. Erkko, Larin-Kyösti ja Eino Leino.

Oopperasäveltäjä ja kriitikko

Oskar Merikanto kuului 1911 Suomalaisen Oopperan perustajiin ja toimi sen ensimmäisenä kapellimestarina. Merikannon säveltämät oopperat ovat laulunäytelmän tyyppinen Pohjan neiti (1898), dramaattisempi Elinan surma (1910) ja italialaisittain melodinen Regina von Emmeritz (1920).

» Suomalainen ooppera 1920-luvulla

Vuosisadanvaihteessa Merikanto (nimimerkki O.) toimi myös Päivälehden (nykyinen Helsingin Sanomat) ja Valvojan musiikkiarvostelijana.

Oskar Merikanto kuoli 17.2.1924.

Juha T. Koskinen

Tuotanto/Ura

Ura

1889-1914 Helsingin Lukkari-urkurikoulun opettaja
1892-1924 Helsingin Johanneksen kirkon(Uuden kirkon)urkuri
1906-1920 Helsingin musiikkiopiston urkujensoiton opettaja
1911 Kotimaisen Oopperan perustajia
1911-1922 Kotimaisen Oopperan / Suomalaisen Oopperan kapellimestari

Sävellyksiä

Runsaat 150 yksinlaulua, mm.
mm. Suomalaisia laulusävellyksiä I-VIII
I op.2 - Pai, pai, paitaressu; Vanha mummo; Onneton
II op.11 - Kevätlinnuille etelässä; Muistellessa; Yöllä
III op.18 - Hyljätty; Ilta tuntureilla; Haave; Immen pelko
IV op.30 - Laulan lasta nukkumaan; Laula tyttö!; Tule!; Myrskylintu
V op. 52 - Taas soivat ne suuret surut; Linnulle kirkkomaalla, Oi, muistatko vielä sen virren, Itkevä huilu
VI op. 53 - Omenankukat; Oi minne emon lintunen lens
VII op. 58 - Illan kuutamossa; Lapselle; Yksin; Kevätlaulu
VIII op. 69 - Ilialin laulu; Illansuussa; Nuoruuden ylistys; Ballaadi

Laulut, op. 20 - Kullan murunen; Miksi laulan; Liknelse
Laulut, op. 32 - Mä lykkään purteni laineillen; Se. kvisten skälver; Hän kulkevi kuin yli kukkien; Bygatan utanför
Laulut, op. 36 - Den enda stunden; Kottarainen; Soi vienosti murheeni soitto
Laulut, op. 71 - Ma elän; Talvikukkia

pianosävellyksiä mm.:
1895 Kesäilta, op. 1
muunnelmasarja sävelmästä Ukko Nooa

Urkusävellyksiä mm.
1923 tai aik. Fantasia ja koraali
1890 Konserttifantasia
1913 tai aik. Passacaglia fis-molli
100 koraalialkusoittoa

Oopperat:
1898 Pohjan neiti
1909-1910 Elinan surma,
1916-1919 Regina von Emmeritz

Kirjavinkit

Heikinheimo, Seppo: Oskar Merikanto ja hänen aikansa. Otava 1995.

Poroila, Heikki: Oskar Merikannon sävellykset. Suomen musiikkikirjastoyhdistys 1994.

Suomalainen, Yrjö: Oskar Merikanto - Suomen kotien säveltäjä. Otava 1950.

 

Lähteet

Heiniö, Jalkanen, Lappalainen, Salmenhaara:
Suomalaisia säveltäjiä. Otava 1994.
Seppo Heikinheimo: Oskar Merikanto ja hänen aikansa. Otava 1995.
Jan Lehtola: Oskar Merikanto – unohdettu urkuri. Teksti O. Merikannon urkuteosten kokonaislevytykseen. Ondine 2001.

» Alkuun

Sivun sisältö

» Kaksoisdebyytti
» Käytännön muusikko
» Oopperasäveltäjä ja kriitikko
» Tuotanto/Ura
» Kirjavinkit
» Lähteet
Henkilötiedot

Merikanto, aik. Mattsson, Frans Oskar
5.8.1868 - 17.2.1924

Arvo:
professori 1919
Ammatti:
säveltäjä
Koulutus:
1879-1887 yksityisopetusta urkuri ja säveltäjä Lauri Hämäläiseltä
1887-1889 jatko-opintoja Leipzigin Kuninkaallisessa konservatoriossa 1990-1891 jatko-opintoja Berliinissä Albert Beckerin johdolla
Palkinnot:
1898 I palkinto Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sävellyskilpailussa






| Lähetä sivu tuttavallesi