1926 järjestettiin Tampereella kilpailu Aleksis Kiven patsaan saamiseksi kaupunkiin. Wäinö Aaltonen osallistui kilpailuun kolmella ehdotuksella ja voitti kolme ensimmäistä palkintoa. Kivi henkilönä oli kiehtonut Aaltosta jo kymmenen vuotta aikaisemmin ja kertomansa mukaan hän oli alkanut pohtia Kiven patsaan hahmoa jo nuorena kuvanveistäjänä 1910-luvun puolivälissä.

Kilpailun voittanut teos on pystytetty Tampereen vanhan kirjastotalon edustalle. Veistoksessa on makuulla oleva mieshahmo, runoilija, jota nuori naishahmo, muusa herättelee. Aaltosen kaksi muuta ehdotusta ovat kiinnostavammat prosessissa, jonka tuloksena Helsingin Kivi-patsas lopulta syntyi. Toisen palkinnon voitti ehdotus, jossa oli suunniteltu graniittiin hakattavaksi suurikokoinen Kiven pää ja kolmannen palkinnon ehdotus, jossa kubistinen miehen pää on kumartunut kuuntelemaan lyyraa.

	Wäinö Aaltonen Aleksis Kivi -patsaan rakennustelineillä.

1920-30-lukujen taitteessa Wäinö Aaltonen oli kohonnut suomalaisen kuvanveistotaiteen ykköstekijäksi. Hänen jyhkeät ihmishahmonsa esittelivät ihannoitua kuvaa Suomen kansasta ja sen ominaisuuksista (esimerkiksi Tampereen Hämeensillan veistokset), ja näin Aaltonen oli yksi kansallisen itsetunnon kohottajista itsenäisyyden ajan alkuvuosina. Aaltosella oli kuitenkin kokeilevampi puolensa, joka näkyy hänen maalaustuotannossaan, teatterilavastuksissaan ja joissain patsasluonnoksissaan. Ei ole tiedossa kokiko Aaltonen roolinsa valtakunnan veistäjänä ahdistavana tai rajoittavana, mutta Helsingin Kivi-patsaan vaiheet olivat varmasti taiteilijan itsensäkin kannalta hämmentävät.

			Markku Valkonen kertoo Wäinö Aaltosen asemasta

Helsingissä julistettiin jo toinen Aleksis Kivi-patsaskilpailu 1930. Ensimmäinen, muutamaa vuotta aikaisempi kilpailu ei ollut tuottanut toivottua tulosta. Wäinö Aaltonen osallistui kilpailuun kubistisella ehdotuksella, joka kuvaa istuvaa Aleksis Kiveä. Ehdotus oli kokonaisvaltainen esitys, johon kuului Rautatientorin päädyn korottaminen ja Kansallisteatterin julkisivun muuttaminen yksinkertaisemmaksi.

Kilpailun voitti Aukusti Veuro, Aaltosen lanko, joka oli myös Aaltosen teosten valaja. Aaltosen ehdotus sijoittui toiseksi. Jonkin ajan kuluttua Veuro kuitenkin luopui voitostaan ja patsastoimikunta tilasi patsaan Aaltoselta, mutta perinteisempänä kuin Aaltosen kubistinen ehdotus oli ollut.

			Marjatta Levanto kertoo Kivi-patsashankkeen vaiheista

	Wäinö Aaltonen veistää Suomen neito -patsasta.

Ei tiedetä miksi Veuro luopui voitostaan. Oliko syynä rimakauhu, mestari-kisällisuhde, sukulaisuussuhde vai yksinkertaisesti se, että Veuro arveli Aaltosen onnistuvan suurmiesveistoksessa paremmin. Myöskään patsastoimikunnan keskusteluista ei ole säilynyt dokumentteja, mutta Aaltosen kiistaton asema lienee vaikuttanut toimikunnan päätöksiin.

Aaltonen aloitti Kivi-patsaan valmistelutyöt keväällä 1931. Patsaan plastillinen ratkaisu oli Aaltoselle selvä kubistisen ehdotuksen pohjalta, nyt hän alkoi muokata patsasta realistisempaan suuntaan. Suurmiehen näköisyyttä pidettiin tärkeänä ja keskustelu sai makaaberejakin piirteitä kun ehdotettiin mm. Kiven haudan aukaisemista, jotta hänen kallonsa luut voitaisiin mitata ja näin selvittää hänen ulkonäkönsä.

	Albert Forsellin piirros Aleksis Kivestä.

Aleksis Kivestä ei tiettävästi ole olemassa yhtään valokuvaa. Tunnetuin kuva Kivestä on E.A. Forsellin piirros. Forsell piirsi kuvan kuolleesta Kivestä arkussa ja muokkasi piirrosta myöhemmin esittämään elävää ihmistä. Aaltonen oli hyvin kiinnostunut Kivestä ihmisenä ja taiteilijana. Hän oli perehtynyt kaikkeen Kivestä kirjoitettuun ja luki Kiven teoksia yhä uudelleen. Aaltonen oli ystävystynyt Kivi-tutkija Viljo Tarkiaisen kanssa, ja keskustelut tämän kanssa auttoivat Aaltosta Kiven hahmon luomisessa.

Aaltonen piti tärkeämpänä runoilijan hengen välittämistä kuin ulkoista näköisyyttä. Näin Aaltonen itse pohti patsaan näköisyyskysymystä Kansan kuvalehdessä 1934: ”Kiven fantasiakuvalta vaaditaan ennen kaikkea, että se on kaunis ja että se sisäiseltä tunnepohjaltaan on Kiven elämäntyön kuvastaja. --- Siitä kuvasta tulee yleispätevä, klassillinen Kiven kuva, sen kauneus on sellaista totuutta, joka elää. Sen arvoa ei voi hituistakaan vähentää kiista Kiven ulkonäöstä, eipä edes mitkään mahdolliset löydöt tai kaivaukset.” Aaltosen ratkaisu on vuosikymmeniä vaikuttanut kaikkien suomalaisten mielikuviin Aleksis Kivestä.

Aleksis Kiven patsas paljastettiin moninaisten valmistusvaiheiden jälkeen lopulta lokakuussa 1939. Seuraavassa kuussa syttyi talvisota.

	Aleksis Kiven patsas

Lähteet

Hakkila Esko: Wäinö Aaltonen
Elämää ja taidetta
WSOY 1942

Suomen ja maailman taide 4
Suomen taide: murroskausi
Toim Markku ja Olli Valkonen
WSOY 1985

Wäinö Aaltonen 1894-1966
Toim. Heidi Pfäffli
Wäinö Aaltosen museo 1994