Ennen
vanhat kolmekymppiset eivät pukeutuneet farkkuihin eivätkä
johtajat kulkeneet kravatitta. Ihmisen iän, varallisuuden,
aseman ja koulutuksenkin saattoi päätellä vaatteista,
nykyään ei aina edes sukupuolta. Nyt kaikki pukeutuvat
farkkuihin ja me uskottelemme itsellemme, ettei pukeutumiskoodilla
ole enää väliä. Kuitenkin ihminen merkkaa itsensä
vaatetuksellaan ja ympäristö tulkitsee pukeutumiskoodeja
- halusimme tai emme.
Rockmarginaalista
on tullut valtakulttuuria, työhön ja vapaa-aikaan ei
enää pukeuduta eri lailla, äidit ja tyttäret
kulkevat samoissa vetimissä. Iän rooli pukeutumisessa
on suuri, ikää rakennetaan ja peitetään. Nuoret
haluavat näyttää vanhemmilta ja vanhemmat yrittävät
parhaansa mukaan vanhentua nuorekkaasti - vaan ei liian nuorekkaasti.
Onko pukeutumisen
vapautuminen illuusiota ja itse asiassa kahle? Voimmeko olla erilaisia
vain olemalla erilaisia samalla tavalla kuin muut? Muuttuuko minäkuvamme
vaatteiden myötä? Onko pukeutumisesta tullut itsepetoksen
ja roolituksen väline? Mistä retro kertoo? Mitä
me oikein yritämme?
Laulaja-näyttelijä
Veeti muistaa hyvin ensimmäiset farkkunsa. Hän on pukeutunut
moniin eri rooleihin ja tuntenut millaista on kantaa niiden vaatteita.
Sonja Iltanen on Taideteollisen korkeakoulun tutkija. Hän
on perehtynyt suurten ikäluokkien naisten pukeutumiseen ja
sen taustoihin.
Jatkossa SUOlla
kysytään, oliko ennen paremmin, kun Suomi ei hukkunut
paskaan eikä Espoon korkein paikka ollut Ämmässuon
kaatopaikka? Silloin, kun miehet olivat miehiä eivätkä
kokanneet, meissä oli matoja ja meistä jäi oikeita
valokuvia? Kun ei ollut ostosparatiiseja, vain suurostoloita,
kun eläimet saivat olla eläimiä ja opettajat olivat
ihmisiä. Silloin osattiin nukkua ja meillä oli vain
telkkarit eikä mitään harrypottereita.
SUO suhteellistaa
ajan kulumisen. SUOn suossa on Suomen syvin arkisto, jossa on
turvetta jopa yli 10 metriä. Antiikin ajoista suo on kasvanut
vain miehenmitan turvetta. Sadassa vuodessa sitä kertyy lisää
7 senttiä!
Olivatko asiat
paremmin 2 senttiä turvetta sitten? Onko kyse vain nostalgiasta,
joka kaunistaa ja antaa unohtaa tosiasiat vai olemmeko loitonneet
olennaisesta ja hukanneet jotain arvokasta tulevaisuutta kohti
rymistäessämme?
Suolla keskustelevat Nina Stenros ja ihmiset, joilla on kanttia
riisua roolinsa ja painua suolle
Lavastetta, inserttejä,
house bandiä ja komennuksesta taputtavaa yleisöä
ei SUOlla ole. Vain luojan luoma odottava suo.
|