Isoisän kokemuksella olen valmistanut lasten kanssa ruokaa useissa yhteyksissä ja huomannut, että asia kiinnostaa ja innostaa lapsia. Tämän ilon ja innostuksen seurauksena on syntynyt lasten keittokirjoja, ja nyt sitten tv-sarja, jossa lapset itse kokkaavat. Ohjelmassa opetetaan valmistamaan suomalaista terveellistä perusruokaa. KYLLÄ LAPSI OSAA ! Lapsilla on avoin mieli kokeilemiseen. Lapset oppivat nopeasti erilaiset työtavat, sillä heillä on luontainen kiinnostus käsillä tekemiseen. Lapsia kiinnostaa mausteiden käyttö ja kokeilu. Kannustava ja positiivinen suhtautuminen ruoanlaittoon kirvoittaa esiin luovuuden ja ilon. Kun aikuiset suhtautuvat ruokaan positiivisesti, uskaltautuu lapsi maistamaan sellaistakin ruokaa, josta ei ole aikaisemmin pitänyt. Lapsia kiinnostaa myös ruoan terveellisyys, liika rasvan ja sokerin käyttö. Ruokaa pitää kunnioittaa ja pyrkiä taloudellisuuteen. Lapset ovat onnellisia, kun voivat tarjota itse valmistamiaan ruokia vanhemmilleen. Toivon, että tämän ohjelmasarjan myötä kotiin varattaisiin ruoka-aineita ja ryhdyttäisiin yhdessä kokkaamaan. Syöminen on yksi elämän tärkeimmistä ja nautinnollisimmista asioista ja siksi on tärkeää tietää, mitä syö. |