Koululaiset kokkaavat televisiossa joka kesälauantai. Mainioitten kokkiemme lisäksi ohjelman teossa tarvitaan muitakin henkilöitä, vaikka et heitä näe. Tuottaja on ohjelman tekijäryhmän päällikkö. Hän pitää langat käsissään; johtaa ohjelman suunnittelua, huolehtii sopimuksista ja siitä, että ohjelma valmistuu katsottavaksesi sovittuun aikaan. Suolan ja Pippurin tuottaja on Maija Koivula. Ennen kuin kokit aloittavat keitoksensa, heidän täytyy tietää, mitä ruokaa valmistetaan. Ohjelman suunnittelijan tehtävä on suunnitella valmistettavat ruokalajit, reseptit ja valmistusohjeet. Suunnittelijan tietojen pohjalta toimittaja laatii käsikirjoituksen, josta ilmenee, mitä ohjelmassa tapahtuu. Suolan ja Pippurin suunnittelija on Jaakko Kolmonen ja toimittaja Anna-Liisa Kirsi. Lavastaja luo ohjelmalle tapahtumapaikan tv-studioon. Ruokaohjelmassa se on keittiö. Mutta millainen se voisi olla? Suolan ja Pippurin keittiön studioon lavasti Anne Karttunen. Järjestäjä hankkii lavastettuun keittiöön kaiken esineistön. Keittiössä tarvitaan pannuja, kattiloita, astioita, työvälineitä ja muuta tavaraa. Hän hankkii myös ainekset, joita ruoan valmistuksessa tarvitaan. Suolan ja Pippurin järjestäjänä toimii Sari Honkanen. Kuvaaja pohtii ohjaajan kanssa ohjelman valaistusta, tyyliä ja kuvausta. Suolan ja Pippurin kuvaaja on Timo Kapanen. Ohjaaja miettii, miten käsikirjoituksesta saadaan valmis ohjelma. Hän suunnittelee, kuinka ohjelma pitää kuvata, jotta näet tarkasti kaikki ruoan valmistusvaiheet nikseineen ja osaat kokata saman ruoan omassa keittiössäsi. Suolan ja Pippurin ohjaaja on Olli Löytönen. Kuvaussihteeri pitää ohjelman nauhoituksissa tarkkaa kirjanpitoa. Hän huolehtii kaseteista ja papereista ja monista muista asioista. Suolan ja Pippurin kuvaussihteeri on Ritva Eränen. Mainiot kokkimme löytyivät koekuvauksissa tamperelaisista kouluista. Puvustaja hankkii esiintyjille ohjelman luonteeseen sopivat vaatteet. Kokkimme tarvitsevat esiliinat, päähineet ja tietenkin pyyhkeen vyötäisille. Puvustuksesta huolehti Marjatta Härkönen. Kokkien esiintymisvaatteet sekä Suolan ja Pippurin roolivaatteet tätä ohjelmaa varten valmistivat ompelimossa Anja Lepola ja Manta Syvälä. Naamioitsija meikkaa esiintyjät. Nuoret kokkimme tarvitsevat vain hiukan värillistä pohjavoidetta ja huiskauksen puuteria. Naamioitsijana toimi Hilkka Joyce. Ohjelmaa on tekemässä myös monia muita ammattilaisia tekniikan eri aloilta. Kamerahenkilöt kuvaavat monella tv-kameralla kokkien puuhia, jotta näkisit tarkasti, kuinka ruoka valmistuu. Televisiostasi näkyisi vain pelkkää mustaa, ellei studiota olisi valaistu. Valosta huolehtivat valaisijat. Haluat tietysti myös kuulla, mitä taitavat kokkimme sanovat ja miltä kuulostaa, kun ruoka tirisee pannussa. Äänestä vastaa äänittäjä. Graafikot valmistavat tunnuksen sekä animaatioita, jotka luovat ohjelman visuaalisen ilmeen. Sen lisäksi ohjelman sisällä on informaatiografiikkaa, kuten reseptit, jotka löydät myös näiltä nettisivuilta. Suolan ja Pippurin graafikoita ovat Mikko Koivula, Sirpa Koivumäki ja Elli Pietarinen. Graafikot tekevät myös ohjelman nettisivut, joista katsoja saa lisää tietoa kokkailun nikseistä ja terveellisestä ruoasta. Musiikin Suolaan ja Pippuriin sävelsi Jukka Siikavire. Leikkaaja saa nauhoituksen jälkeen pinon kasetteja, jotka sisältävät kaiken materiaalin, mitä studiossa on kuvattu. Hän valitsee niistä parhaat otokset ja leikkaa palaset yhteen tietokoneella. Kun kaikki ohjelman osat grafiikkoineen ja musiikkeineen ovat lopulta paikallaan, on tietokoneesta otettavissa ulos valmis ohjelma, se jonka sinä voit katsoa televisiosta. Suolan ja Pippurin leikkaa Pauli Huhtaniemi. Edellisten lisäksi vielä monet muutkin henkilöt ovat osallistuneet ohjelman tekoon. Tv-ohjelman tekoon tarvitaan melkoinen määrä ihmisiä. |