Juha-Tapio opiskelee Helsingin Ammattikorkeakoulussa, Viestinnän koulutusohjelmaan kuuluvassa Elokuvanäyttelemisen suuntautumis-vaihtoehdossa. Koulutus kestää neljä vuotta, tällä hetkellä menossa on kolmas.

Miten ajauduit Suolaiseen veteen?
- Ohjaaja Titta von Martens kävi katsomassa keväällä 2001 luokkamme esitystä. Muutamia luokkakavereitani ja minut kutsuttiin sitten koekuvaukseen, jonka perusteella päädyin sarjaan.

Aiempi näyttelijäkokemuksesi?
- Ennen kun aloitin opiskelut en näytellyt juuri muualla kuin jalkapallokentillä. Lukiossa olin mukana kahtena vuonna Lammin lukion musiikkiteatterin musikaaliproduktioissa, Miia ja Teppo Koskisen ohjauksessa, mutta kouluesityksiä lukuun ottamatta Suolaista vettä on ensimmäinen isompi juttu, jonka olen tehnyt.

Mitä yhteistä on sinulla ja Samulilla? Minkälaista oli eläytyä Samuliksi?
- Kauhean vaikeata lähteä miettimään mitä yhteistä Samulilla ja minulla on. Samuli on elämäntilanteessa, jossa joutuu kohtaamaan vaikeita asioita ja tekemään suuria valintoja. Väitän, että jokainen on joskus ollut, tai tulee joskus olemaan vastaavanlaisten kysymysten ääressä. Samulin näytteleminen oli minusta mukavaa. Mukaan mahtui sekä haastavia että hauskoja kohtauksia.

>> Haastattelu jatkuu