SUOMEN EDUSTAJA
Eurovision 9. nuorten tanssijoiden kilpailussa

 

Johanna Nuutinen. Kuva Jyrki Valkama / YLE Kuvapalvelu
JOHANNA NUUTINEN (s. 18.4.1983)
(Kuvia klikkaamalla näet ne suurempina)

Helsinkiläinen Johanna Nuutinen alkoi kuusivuotiaana harrastaa telinevoimistelua, mutta pian harrastus vaihtui balettiin. Vuodesta 1992 hän on opiskellut Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitoksessa, jonka ammattikoulutuksen toisella vuosikurssilla hän nyt on. Samanaikaisesti Johanna käy lukiota Käpylän iltaoppikoulussa tavoitteenaan kirjoittaa vuoden kuluttua ylioppilaaksi.

Johanna oli mukana jo kaksi vuotta sitten Eurovision nuorten tanssijoiden kilpailun Suomen karsinnassa. Pohjoismaisessa nuorten balettikilpailussa Ruotsin Morassa hän on yltänyt finaaliin sekä 1999 että 2000. Tanssikokemusta ovat tuoneet pää- ja sivuosat balettikoulun näytöksissä sekä Suomen Kansallisbaletin esitykset kuten Pähkinänsärkijä ja Joutsenlampi.

Johanna on opiskellut tanssia myös kansainvälisillä kesäkursseilla. Bartholin International Ballet Seminar varmisti 1998 tytön paluun Tanskaan seuraavanakin vuonna antamalla tälle stipendin uudelle kurssille. 1999 Johanna sai lisäksi Russian Ballet Societyn oppia Edinburghissa. Myös viime kesänä hän osallistui kahdelle kurssille: toinen pidettiin Ranskan St. Cyprienissä, toisen, Itävallassa pidetyn, järjestivät Unesco ja International Theatre Institut.

Johannan mielestä mieleenpainuvaan tanssiesitykseen ei riitä pelkkä tekninen onnistuminen vaan tanssijan on uskallettava paljastaa näyttämöllä herkät puolensa ja tuoda esiin oma ilmaisuvoimansa. ”Siinä ei menetä mitään, jos esiintyy täysillä”, hän sanoo.




Eurovision Grand Prix - voittajat


 

 

 

 

Tanssilinkit
Historia
Säännöt
Tiedustelut
   
Etusivulle

 

 

Johanna Nuutinen. Kuva Jyrki Valkama / YLE Kuvapalvelu
Suomen karsintakilpailussa Johanna esitti Auroran variaation baletista Prinsessa Ruusunen; koreografia Marius Petipa, musiikki Pjotr Tshaikovski.

 

 

 

Johanna Nuutinen. Kuva Jyrki Valkama / YLE Kuvapalvelu
"Enkelit lentää matalalla" oli Johannan toinen ohjelmanumero. Koreografia oli Marianne Rouhiaisen ja musiikki Einojuhani Rautavaaran.

Johanna esittää molemmat ohjelmat myös Lontoossa.

 



Kuvat: Jyrki Valkama / YLE Kuvapalvelu