YLE Teema

 

Julkaistu keskiviikkona 02.06.2010 18 166

Kino Scifi -sarjan synty

Kirjoittanut: Vesa Nykänen

Elokuvasarja on monen tekijän synteesi. Näin syntyi Kino Scifi.

Teemalla on perinteisesti kesäisin ylimääräisiä leffasarjoja. Tänä vuonna yksi niistä on omistettu scifi-elokuvan historialle.

Kun tällaiseen sarjaan mahtuu vain kymmenkunta elokuvaa, ei se mitenkään voi olla täydellinen: keskeisiä elokuvia, kokonaisia tyylisuuntia ja valmistumismaita on jätettävä pois. Niinpä lopputulos on yleensä jonkinlainen synteesi lukemattomista kriitikoiden, harrastajien, historioitsijoiden, lehtien ja muiden Top Ten -listoista.

Muutama seikka ohjasi sarjan suunnittelua. Jo varhain päätettiin, että sarja keskittyy vain aikaan ennen Tähtien sotaa. Tällä ei suinkaan haluttu vähätellä Tähtien sodan, Alienin, Blade Runnerin, Terminaattorin, Brazilin, Matrixin ja muiden modernien scifi-klassikkojen merkitystä lajityypin historiassa tai niiden erinomaisuutta elokuvina. Ne kuitenkin tekivät scifistä lopullisesti valtayleisön elokuvaa, mikä merkitsee myös sitä, että ne ovat kaikille tuttuja ja niitä esitetään suhteellisen usein valtakunnallisilla tv-kanavilla ilman omaa scifi-sarjaakin. Nyt ne olisivat vain vieneet tilaa harvinaisemmilta elokuvilta.

Haluttiin myös keskittyä alan perusteoksiin, eli kultakin aikakaudelta yritettiin valita keskeisimmät scifi-elokuvat. Joitakin elokuvia jätettiin pois koska ne on esitetty melko äskettäin. Esimerkiksi alkuperäinen Godzilla on viime vuosina tullut jo kolme kertaa Teemalta.

Mitä sitten valittiin mukaan? Sarjan vanhimmat elokuvat, saksalainen Metropolis (1926) ja englantilainen Tulevia aikoja (1936), olivat molemmat yrityksiä tehdä scifistä suuren valtayleisön elokuvaa: kalliita ja näyttäviä spektaakkeleja, komeita, kiehtovia (ja hitaita) mammutteja, jotka floppasivat taloudellisesti mutta ovat yhtä kaikki lajityypin historian perusteoksia.

Muutoin scifi eli 1940-luvun lopulle asti melkoista hiljaiseloa, joskin pulp-kirjallisuuden vastineeksi syntyi halvalla tehtyjä sarjafilmejä, ja 1800-luvun kirjaklassikoista tehtiin erityisesti 1930-luvulla hienoja filmiversioita. Buumi koettiinkin vasta 1950-luvulla. Toisen maailmansodan kiihdyttämä tieteen kehitys raketteineen, atomipommeineen ja uusine salaperäisine ”säteilyineen” ja kylmä sota olivat scifille oivallista maaperää.

Jotkut elokuvat yrittivät vakavissaan kuvata avaruuden tutkimusta ja avaruusmatkoja, mutta niitä kiinnostavampia ja paremmin aikaa kestäneitä ovat vähemmän ”tieteelliset” hirviö- ja ufo-elokuvat, joissa on myös jännittäviä kytköksiä maailmansodan ja kommunismin pelon ruokkimaan ajan paranoiaan ja poliittiseen ilmapiiriin. Sarjaan on koottu niistä hienoimpia, kuten The Thing – ”Se” toisesta maailmasta, Tuntematon maailma, Mies joka kutistui sekä näistä elokuvista ehkä kaikkein merkittävin, Varastetut ihmiset, josta on tehty jo kolme uuttakin versiota.

Suuri osa 1950-luvun scifistä tehtiin teiniyleisölle, jopa Kielletty planeetta, vaikka se oli itse asiassa hurmaava avaruusversio Shakespearen Myrskystä. 1960-luvulla scifi alkoi kuitenkin aikuistua samalla kun se kansainvälistyi. Jopa ranskalaiset uuden aallon ohjaajat Jean-Luc Godard ja Francois Truffaut tutkivat scifin mahdollisuuksia elokuvissa Alphaville ja Fahrenheit 451, ja monissa Itä-Euroopan maissa tehtiin omia scifi-elokuvia, joista on näytteenä tshekkoslovakialainen Ikaria XB1.

Scifi siirtyi näin yhä kauemmas pulp-juuristaan. Erityisesti vuosi 1968 oli merkittävä kehitysvaihe. Stanley Kubrickin 2001: Avaruusseikkailu antoi scifi-elokuvalle uuden visuaalisen ilmeen. Parin muun elokuvan kanssa se osoitti, että scifi saattoi olla myös taloudellisesti todella kannattavaa. Sen erikoistehosteista vastanneen Douglas Trumbullin Hiljainen pako on jo täysin ”modernia” scifiä, ja sen sanoma ihmiskunnan ja maapallon luonnon suhteesta on nyt yhä ajankohtaisempi.

Sarjan päättää loppukevennyksenä Woody Allenin Unikeko (1973), synteesi ja parodia kaikenlaisista scifi-teemoista mykkäelokuvan päivistä asti.

Paljon on siis mahtunut mukaan, vielä enemmän on jäänyt pois. Alla on mainittu elokuvia, jotka syystä tai toisesta karsittiin sarjasta. Joka on jaksanut lukea näin pitkälle osaa varmasti luetella muitakin elokuvia. Minkä elokuvan sinä olisit halunnut nähdä tässä sarjassa?

Kino Scifi ”bubbling under”:

Flash Gordon (1936)
Destination Moon (Matka kuuhun, 1950)
The Day the Earth Stood Still (Päivä jolloin maailma seisahtui, 1951)
The War of the Worlds (Maailmojen sota, 1952)
Them! (Yön pedot, 1954)
Quatermass II (Vihollinen avaruudesta, 1957)
Fantastic Voyage (Fantastinen matka, 1966)
Barbarella (1968)
Apinoiden planeetta (Planet of the Apes, 1968)
THX 1138 (1971)
Solaris (1972)
The Man Who Fell to Earth (Mies toisesta maailmasta, 1976)

 

Kirjoittaja on Kino Scifi -sarjan koonnut YLEn elokuvahankkija.

 

Suosittele166 Suosittelee

Kommentit

Anonyymi

Jos nämä mahdollisesti Teemalla joskus näkyisivät, niin kirjataan ylös:

Georges Méliès: Matka kuuhun (1902)
Fritz Lang: Matka kuuhun (1929)

Sami

Moi!

Kiitos jo etukäteen tästä scifi-sarjasta, siihen on sopivasti valikoitunut elokuvia, joita en ole nähnyt, mm. Varastetut ihmiset, joka on jo vuosikaudet ollut kärkipäässä leffoja-jotka-haluaisin-nähdä -listallani. Myös Jack Arnoldin Mies joka kutistui kiinnostaa kovasti, ja Arnold ansaitsisikin kokonaan oman sarjansa. Kuka älyää ensimmäisenä tuoda nähtäväksi hänen B-westerninsä?

ps. Westerneistä puheenollen: Budd Boetticher ohjasi vuosien 1956-60 välillä seitsemän lännenelokuvan sarjan tähtenään kivikasvoinen Randolph Scott. Mm. Martin Scorsesen sittemmin kehumia elokuvia ei ole aikoihin tv:ssä näkynyt, joten eiköhän olisi aika nekin taas näyttää.

(YLE Teema lisää: kommentti on siirretty tänne toiselta sivulta.)

Anonyymi

Toivottavasti Yle ei sitten lätkäise leffan päälle ruutuun mitään "Katsottavissa Yle areenalta" tms. puffeja, sellaiset pilaa leffat ja muutenkin ärsyttää. Jossain A-studiossa tms. sellainen on ok, ne ei ole leffoja. Varsinkin tällaisissa klassikoissa pitäisi ruutu pitää "puhtaana" mainoksista ja puffeista.

Ja sitten toinen juttu, olisi kyllä hyvä saada noi Star Warsit ja Blade Runneritkin (originaali versio) uusintana. Noikin on klassikoita.

Anonyymi

Missä on Stanislawis Lem - kirjan perustuva neukkuleokova Solaris?
Kirjana hieno, elokuvana vähintääkin hyvä.

Dr T. Keskiyö

Anonyymi

Kiitos todellakin jo etukäteen scifi-klassikoiden sarjasta.
Metropolis, lopultakin!

John Boormanin Zardoz (1974) olisi hyvä nähdä joskus uudelleen.
Siinä on Sean Conneryn paras sellainen rooli, jossa hän ei esitä Englannin salaisen palvelun agenttia.

Kenneth Lindholm

Heinoa olisi myös jos olisi joskus mahdollista nähdä elokuvia kuten Tanskalainen tieteiselokuva Himmelskibet vuodelta 1918 sekä Aelita Queen of Mars tai Paris Qui Dort. Nämä elokuvat ovat mielestäni hyvin kiinnostavia ja koska olen nähnyt ne vain kerran olisi mukava nähdä ne uudestaan televisiossa. Varsinkin Aelita - Queen of Mars on kiinnostava ja katsomisen arvoinen elokuva.

Kiitos tästä Kino Sci-fistä mutta myös Kino Into sarjan elokuvista. Kyllä on leffaharrastajan helppo hymyillä tänä kesänä. Ja nämä elokuvat ovat erittäin hyvä vastapaino muiden kanavien lähettämiä sci-fi ja fantasiaelokuvista.

Anonyymi

Harmi että tuo "bubbling under" -listassakin mainittu alkuperäinen Apinoiden planeetta jää tällä kertaa näyttämättä, mutta toivottavasti se esitetään vielä joskus. Kiitos silti todella kiinnostavalta vaikuttavasta elokuvasarjasta.

Kalle Hallivuori

Huomatkaa ettei kaikkien sarjan elokuvien ohjelmatiedoissa esiinny sanaa Scifi, vaan ne pitää muistaa käydä erikseen merkkaamassa tallennettaviksi jahka ilmaantuvat.

Day the Earth stood still on edelleen lukematta ja olisi ollut todella vekkulia nähdä, samoin Soylent Green. Kiitos että jätitte pois useimmin nähdyt!

Ceci

Moon (2009) on paras avaruusaiheinen elokuva ikinä. Kaksoisroolissa loistava Sam Rockwell, ja tietokoneen äänenä Kevin Spacey. Älykäs ja huippuhyvä leffa, ja David Bowien pojan Duncan Jonesin esikoisohjaus. Voisikohan sen esittää Teemalla?

Ceci

Toinen älykäs scifi-leffa on Shane Carruthin ohjaama, käsikirjoittama, leikkaama, säveltämä ja kaiken kaikkiaan kengännauhabudjetilla tuottama aikamatkailuelokuva Primer. Carruth myös näytteli toista pääosaa. Tämä filmi pitää katsoa ainakin kaksi kertaa, jotta sen ymmärtää. Äärimmäisen palkitseva ja hieno elokuva, johon ei kyllästy, ja oma lempileffani.

Ja budjetti tosiaan 7 000 dollaria. Monetkohan donitsit sillä olisi ostettu Avatarin tuotantotiimille?

Aaro

Olisi varsin hienoa jos näyttäisitte joskus seuraavan elokuvan:

Konstantin Lopushansky: Pisma myortvogo cheloveka (1986)

Kulttuuriteko

Mahtavaa! Yle heittää haasteen jalkapallo vs. scifi. Vaikea paikka... Elokuva, jonka itse olisin ehdottomasti halunnut nähdä on neuvostoaikainen scifi-klassikko "Kassiopeian robotit". Kieliposkessa tehty, neuvostodiktatuuria arvosteleva ja erittäin hauska elokuva. Tämä ei yhtään vähennä kyseisen pätkän kulttuuriarvoa, niin taidokas se oli käänteissään. Kiitos Teema. Onneksi on vielä Yle.

Gosh, Flärdon!

Hieno elokuvasarja, kiitos jo etukäteen!

Yhtä kaipaan. Noita artikkelissakin mainittuja halvalla tehtyjä sarjafilmejä ei ole nähty Suomessa telkkarissa koskaan. Ei scifiä eikä muutakaan. Ei ikinä. Nehän eivät nyt välttämättä ole sinänsä laadukkaita, mutta yhtä kaikki oman aikansa valtavirtaviihdettä ja nykyisen viihdekulttuurin merkittävä rakennuspalikka. Niiden kliseitä irvaillaan vieläkin joka satiirissa, ja silti lähes kukaan ei ole niitä oikeasti päässyt näkemään. Paikatkaa tämä sivistysaukko ja lähettäkää muutama klassinen sarja kokonaan jollain säännöllisellä ohjelmapaikalla, tai jos ei mahdu, niin edes joku opettavainen fiksusti kommentoitu kooste silloin tällöin!

Ennen vanhaan sitä osattiin...

Anonyymi scififriikki

Loistava scifi-klassikko joka olisi joskus hyvä esittää, on vuoden 1953 "Invaders from Mars" joka joskus 70-80 lukujen vaihteessa esitettiin nimellä "Avaruuden pirut".

Kimmo Ahonen

Kiitokset erinomaisesta sarjasta!
-erityisesti Ikarian ja Tulevia aikoja näyttäminen lämmitti mieltä.
Kulttuuritekoja teemalta (jälleen kerran)

Perään yksi uusintatoive:
Kuolemanlaboratorion arvoitus (The Whip Hand , 1951)on tullut teemalta - lähettäkää uudestaan!

Ja hankkijalle muutama vinkki vähemmän tunnetuista 1950-luvun tieteiselokuvista, joita voisi näyttää jos mahdollisuutta siihen on:
-I Married a Monster from Outer Space
-27th Day
-Monolith Monsters
-X the Unknown
-Space Children
-Queen of Outer Space

Raita

Haluaisin mieluusti nähdä nämä scifiklassikot toistamiseen.

Heikki Pettinen

Johonkin tulevaan sarjaan sopisi varmasti Vladimir Bortkon ohjaama Koiran sydän vuodelta 1988. On tullut muistaakseni yleltä aikanaan varsin tuoreeltaan. Perustuu Bulgakovin novelliin. On se ainakin väljästi scifiä.

Pamppu

Avaruuden pirut olisi mukava taas nähdä, kun se lapsena niin pelotti..

Add comment


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.