YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Teemalauantai

19.10. Teemalauantai: Pelifriikit, nörtit ja giikit

Julkaistu keskiviikkona 25.09.2013 0 kommenttia 69 suositusta

lauantai 19.10. klo 21.00-0.25

Teemailta on omistettu pelifriikeille ja giikeille – nörttikulttuurille, jota ennen pilkattiin ja joka nyt leviää kaikkialle tsunamin lailla. Peli-illassa nähdään kolme dokumenttia.

Illan aloittaa dokumentti Nörttiplaneetta (Geek Planet: The Irresistible Rise of a Generation, 2011). Uusi sukupolvi on vallannut kulttuurimme neljän viime vuosikymmenen aikana. Nörttiys ei enää merkitse autismia ja epäsosiaalisuutta. Nykyään on muodikasta olla nörtti, ja kokkareilla on kiusallista paljastaa tietämättömyytensä Tolkienin teoksista.

1970-luvun varhaisia nörttejä yhdistivät tietokoneet, scifi, fantasia ja sarjakuvat sekä omaehtoinen, valtavirrasta erillinen kulttuuri normeineen. Pikku hiljaa nörttien fanituksen kohteet – ja nörtit itse tekijöinä – valtasivat alaa myös kulttuurin valtavirrassa. Fantasia ja scifi nousivat Hollywoodissa b-luokan genreistä ykköstuotteiksi, ja toimintaelokuvan sankariksi kävi tietokoneharrastaja, meribiologi tai arkeologian professori. Tietokoneyrittäjistä tuli maailman rikkaimpia ihmisiä ja juhlittuja sankareita. Samanaikaisesti tekniikasta tuli nopeasti tärkeämpi osa arkeamme, ja nykyään uudet laitteet lanseerataan usein suoraan suurelle yleisölle, ei vain pienelle harrastajien piirille. Kaiken kansan omikseen ottamat laitteet ovat nörttikulttuurin virstanpylväitä siinä missä elokuvat ja pelit: pelikonsolit, tietokoneet, musiikkisoittimet ja älypuhelimet. Kulttuuria ei voi erottaa tekniikasta.

Dokumentti World of Warcraft: Race to World First (Race to World First: Warcraft Documentary, 2011) seuraa taistelua maailman suurimman nettipelin mestaruudesta. World of Warcraft on nimensä mukaisesti kokonainen maailma. WoW:lla on 12 miljoonaa pelaajaa, ja kilpailu siitä, mikä joukkue ensimmäisenä kukistaa pelin tuottajan lanseeraamat uudet viholliset on ankaraa.

Maailman kovin WoW-joukkue tai ”kilta” on jo vuosien ajan ollut suomalainen Paragon. Tässä dokumentissa seurataan läheltä huippujen joukkoon rankatun amerikkalaisen Blood Legion -joukkueen kisaa ja sen jäsenten elämää. Pelaajat eivät suinkaan ole pimeisiin huoneisiin lukittautuneita erakoita, vaan ”Lawliepop”, ”Ararat”, ”Grunz”, ”Zoomkins” ja muut yrittävät mahduttaa vuorokauden tunteihin vaativan pelin lisäksi työn, opiskelut, perheongelmat ja seuraelämän. Kameran edessä nähdään myös Paragonin suomalaisjäseniä sekä pelaajia mm. Kreikasta, Venäjältä, Saksasta ja Australiasta.

Riittääkö Blood Legionin jäsenten into ja puhti, kun vastassa on monta muuta uutta ja vanhaa kiltaa eri puolilta maailmaa – ykkösvastustajana hallitseva mestari Paragon? Lopulta kysymys on siitä, kenen voitontahto on vahvin.

Illan päättää Seth Gordonin ohjaama dokumenttielokuva King of Kong (The King of Kong: A Fistful of Quarters, 2007). Se on tarina videopeli Donkey Kongin ennätyskisasta, josta kasvaa hykerryttävä 2000-luvun versio Daavidin ja Goljatin tarinasta. Elokuva kertoo kahdesta täysin erilaisesta pelinörtistä ja heitä yhdistävästä digitaalisesta apinasta. Kun he pelaavat kolikkopeliä, kyse ei ole vain pelistä vaan koko elämästä.

Donkey Kong oli varhaisia videopelejä 1980-luvun alussa, jolloin Billy Mitchell teki siinä maailmanennätyksen. Ennätys säilyi 20 vuotta: vuonna 2003 työtön opettaja nimeltä Steve Wiebe rikkoi Mitchellin ennätyksen ja ylitti mahdottomana pidetyn miljoonan pisteen haamurajan. Vanha mestari ei suostunut nielemään tappiotaan, eivätkä hänen vannoutuneet faninsa tahtoneet uskoa Wieben ennätykseen. Ainoa tapa ratkaista taistelu Kongin kuninkaan tittelistä oli järjestää pelaajien kaksintaistelu.

King of Kong on aiemmin esitetty osana Teemalauantaita 12.1.2013

Lisätietoa ohjelmasta

Nörttiplaneetta (Geek Planet: The Irresistible Rise of a Generation), Ranska 2011. O: Peretie.

World of Warcraft: Race to World First (Race to World First), USA/Saksa 2011. O: Zachary Henderson ja John Keating.

King of Kong (The King of Kong: A Fistful of Quarters), USA 2007. O: Seth Gordon.

Suosittele69 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Sound City

Rockmuusikko Dave Grohlin rakastava dokumenttielokuva Los Angelesissa sijainneesta legendaarisesta levytysstudiosta Sound Citystä, jossa äänitettiin niin Nirvanan Nevermind kuin Neil Youngin, Fleetwood Macin ja Tom Pettyn merkkiteoksia.

16.11. Teemalauantai: Soittakaa Paranoid!

Kansallisen Soittakaa Paranoid! -viikon jälkilämmössä ja Black Sabbathin Suomen-keikan lähestyessä teemailta on omistettu raskaan rockin ajattomalle klassikolle. Ensin käsitellään Paranoid-levy, sitten perehdytään Ozzy Osbournen elämään dokumentissa Herra Ozzya siunatkoon.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook