YLE Teema

 

Populaarimusiikki

Abban Agnetha

Julkaistu maanantaina 07.04.2014 2 kommenttia 58 suositusta

perjantai 9.5. klo 23.25

Agnetha Fältskog palasi vuonna 2013 pitkän poissaolon jälkeen julkisuuteen uuden levyn kera. Missä hän on ollut? BBC:n uusi dokumentti kertoo, miten 15-vuotiaana laulajanuransa aloittanut ujo pikkukaupungin tyttö nousi superyhtye Abban jäseneksi ja maailmanmenestykseen. Miten julkisuus ja avioero vaikuttivat häneen?

Vaatimattoman ja sympaattisen Agnethan lisäksi tarinaa kertovat muun muassa Abba-kumppanit Benny Andersson ja ex-aviomies Björn Ulvaeus sekä duettokumppani Gary Barlow ja sanoittaja Tim Rice.

Lisätietoa ohjelmasta

Abban Agnetha (Agnetha: Abba and After), Britannia 2013. Ohjaus Samantha Peters, tuotanto BBC / Universal Music.

Suosittele58 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Anonyymi

Kiitos tästä! Jo oli aikakin saada valovoimainen Agnetha Suomen ruutuun.

Agnetha-fani

Agnetha on loistavan karismaattinen ja herkkä laulaja ja ihminen muutenkin. Eikä pelkkä laulaja, vaan on paljon sekä säveltänyt että sanoittanut paljon myös omaa materiaalia. Sinänsä harmi, että hän ei ole paljon 80-luvun jälkeen tehnyt enää musiikkia, mutta toisaalta ymmärrän, että julkisuusrumba ja työtahti esim. Abban aikana oli jotain aivan käsittämätöntä. Agnetha on kärsinyt myös pahasta lentopelosta ja esiintymispelosta ja halunnut keskittyä enemmän perhe-elämään, joten inhmillisesti ymmärrän täysin häntä.

Kiitos erittäin hyvästä ohjelmasta. Abbakin on nykyisin tosi arvostettu yhtye, tuntuu vähän hullulta, että sitä pidettiin 70-luvulla jotenkin niin tyhjänpäiväisenä kriitikoiden taholta, vaikka kaupallinen menestys olikin aivan huimaa. Vai juuriko sen takia? Kyllä on moni kriitikkokin mielensä myöhemmin muuttanut.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook