YLE Teema

 

Tiededokumentti

Aikamatka nuoruuteen

Julkaistu tiistaina 03.01.2012 2 kommenttia 216 suositusta

sunnuntai 10.3. klo 16.10

Aikamatka nuoruuteen on sarja, jossa BBC toistaa 30 vuotta sitten ensi kertaa tehdyn kokeen: voiko ihminen palata nuoruuteensa? Psykologi Ellen Langerin hämmästyttävässä kokeessa todettiin aikoinaan, että kun vanhat miehet puettiin vanhoihin vaatteisiin ja ympäröitiin takavuosien ruualla, lehdillä, elokuvilla ja muilla arjen tavaroilla, he alkoivat luontevasti keskustella keskenään vuosikymmenten takaisesta päivänpolitiikasta - ja he todella nuorenivat myös mitattavasti: kuulo herkistyi, käden puristusvoima vahvistui, sorminäppäryys vetristyi ja myös älykkyys ja muisti paranivat.

Tässä sarjassa iäkkäät brittijulkkikset matkustavat keinotekoiselle 1970-luvulle ja tutkijat mittaavat, paljonko ikävuosia matkan varrelle karisee.

Osallistujat:

Lionel Blair, 77, on ollut viihdealalla kymmenvuotiaasta näyttelijänä, steppaajana, koreografina ja tv-juontajana.

Liz Smith, 88, on suomalaisille tuttu Sohvanvaltaajien mummona. Läpimurtonsa hän teki Mike Leigh'n elokuvissa 70-luvulla.

Sylvia Syms, 76, on näytellyt elokuvissa ja televisiossa 50-luvulta asti. Vuonna 2006 hän esitti kuningataräitiä elokuvassa The Queen.

Kenneth Kendall, 85, oli BBC:n television ensimmäinen uutistenlukija 50-luvulla ja katsojien suosikki vuosikymmenten ajan.

Derek Jameson, 80. aloitti juoksupoikana Fleet Streetillä 14-vuotiaana ja kohosi kovalla työllä useiden valtakunnallisten sanomalehtien päätoimittajaksi.

Dickie Bird, 77, toimi kansainvälisenä krikettituomarina vuosikymmenten ajan 1990-luvun lopulle asti.

Lisätietoa ohjelmasta

(The Young Ones, Britannia 2010) Tuotanto BBC

Löydä lisää:

1970-luku, vanhuus
Suosittele216 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Dementia

Allan Kingin koskettava dokumentti seuraa neljän kuukauden ajan kahdeksan ihmisen elämää torontolaisessa vanhusten hoitokodissa. Ilman haastatteluita tai kertojanääntä elämän kuvista muodostuu lumoava elokuva, joka murskaa stereotyyppiset käsitykset siitä, millaisia meistä tulee vanhoina.

Kommentit

Anonyymi

Hei, minua ei kiinnosta facebookit ym. vaikka tiedän (osaan) ja olen kiinnostunut maailmasta monella tapaa. Osaa nämä nykytekniset jutut helposti, mutta ne ei vaan sytytä. Äitini 94v on itseoppinut laaja-alaiseti sivistynyt, mutta toteaa hömpäksi BB-talot ym. ja tanssii tahtien kanssa TVssä kiinnosti kun juontaja oli Marko.

Miksi pitäisi kiinnostaa uudet hypetysjutut? Ymmärrän hyvin sen, kun puhutaan "oman ajan" jutuista, siis stadissa syntyneet palaa nyt yhteen koulukavereiden ym. kanssa vaikka on kulunut aikaa n 30v. Puhutaan samaa kieltä ja voidaan puhua yhdessä "merkittävistä muistoista nauraen". Siis ajan mukana ajan hengessä.

Voisiko YLE nyt aktivoida ns. "vanhusasiantuntijoita" siis tulevaisuudessa ei kannata tarjota musiikkina "elämää juoksuhaudoissa" vaan "beatlesiä" yhteislauluna vanhojen henkilöiden päiväkerhoissa.

Me ollaan vanhoina sitä mitä me ollaan oltu nuorina hyvässä ja pahassa. Siis sosiaaliset pidäkkeet ja pakot katoaa, esiin tulee aito minä vaikka dementoituneena. Näin se on, joten unohtakaa facebook, twitterit ja kumppanit, mutta natakaa edes rahallamahdollisuus vanheta omien muistojen kanssa?

Toinen Anonyymi

Hei!
Olet aivan oikeassa, musiikkimakumme kuulemma muotoutuu nuoruudessa ja pysyy lähes samana lopunikään. Eli ei ne, jotka ovat nuoruudessaan popittaneet Beatlesia tms. ala pitämään vanhoina Olavi Virrasta tai Metro Tytöistä.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook