YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Perjantain Kino

Bonnie ja Clyde (16)

Julkaistu tiistaina 19.02.2013 0 kommenttia 59 suositusta

perjantai 3.5. klo 22.00

Arthur Pennin vuonna 1967 ohjaamasta väkivaltaisesta rikosdraamasta tuli modernin amerikkalaisen elokuvan merkkiteos. Tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo pankkeja ryöstävästä pariskunnasta 1930-luvun alun lama-ajan Amerikassa. Lainsuojattomia rakastavaisia näyttelevät Faye Dunaway ja Warren Beatty.

”Uuden Hollywoodin” läpimurtona pidetty Bonnie ja Clyde mursi Hollywoodin tabuja seksin ja väkivallan kuvauksessa. Pennin omia esikuvia olivat 1930-luvun gangsterifilmit, Ranskan uusi aalto ja Joseph H. Lewisin film noir -elokuva Gun Crazy eli Rikosten pyörteessä.

Bonnie Parker ja Clyde Barrow olivat aikansa julkkiksia ja kansansankareita. He saavuttivat Amerikassa myyttisen maineen, jota heidän väkivaltainen loppunsa entisestään kasvatti.

Beattyn ja Dunawayn lisäksi elokuvan tärkeissä rooleissa ovat Michael J. Pollard, Gene Hackman ja Estelle Parsons.

Elokuva on esitetty aiemmin Julma maa -elokuvan parina lainsuojattomille rakastavaisille omistetussa Teemalauantaissa 5.1.2013.

Lisätietoa ohjelmasta

Bonnie ja Clyde (Bonnie and Clyde), USA 1967. O: Arthur Penn. N: Warren Beatty, Faye Dunaway, Gene Hackman, Michael J. Pollard, Estelle Parsons.

Suosittele59 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Klute - rikosetsivä (16)

Alan J. Pakulan mestarillinen paranoiatrilleri kertoo pikkukaupungin yksityisetsivästä, joka etsii kadonnutta ystäväänsä New Yorkista ainoana johtolankanaan puhelintyttö. Pääosissa Donald Sutherland ja Jane Fonda, joka sai osastaan Oscarin.

Julma maa (16)

Terrence Malickin tosipohjainen, karun lyyrinen elokuvaballadi nuoren murhamiehen ja tämän tyttöystävän väkivaltaisesta pakomatkasta Dakotan preerioilla. Lainsuojattomina rakastavaisina Martin Sheen ja Sissy Spacek.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook