YLE Teema

 

Sunnuntain myöhäisillan dokumentit

Eihän tämä maa minun omani ollut

Julkaistu perjantaina 18.05.2012 1 kommenttia 127 suositusta

Katariina Lillqvistin ohjaama dokumentti Suomen romanien historiasta, kulttuurista ja nykypäivästä. Keskushenkilö on laulaja Hilja Grönfors. Hiljan muistojen, laulujen ja arjen sekaan lomittuvat valokuvat sekä arkistofilmit 1960-luvun Suomesta, jolloin rotusorto oli arkipäivää ja romanien kotina useimmiten vielä maantie, ruosteinen junanvaunu tai pahvilaatikoista ja aaltopellistä kyhätty tilapäinen mökki.

Tänään "kiertokaaleet" ovat historiaa ja ensimmäinen kaupungeissa syntynyt sukupolvi on varttunut keski-ikään. Silti syrjintä on yhä arkipäivää huolimatta diskriminoinnin vastaisesta lainsäädännöstä. Perinteenkeruumatkallaan halki Suomen Hilja törmää tarinoihin ja asenteisiin, joiden ei uskoisi enää olevan mahdollisia uuden vuosituhannen euro-Suomessa.

Suosittele127 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Sunnuntain myöhäisillan dokumentit

Kesällä 2012 Teeman sunnuntai-iltojen päätteeksi nähdään kotimaisia ja ulkomaisia huippudokumentteja.

Puhdistus

Romanien ja valtaväestön välinen vihanpito leimahti Pankakoskella vuonna 1956, kun kylän miehet häätivät romaniväestön paikkakunnalta. Dokumenttielokuvan on ohjannut Erkko Lyytinen.

Kommentit

Atro Niiniluoto

Hiljaa en tunne henkilökohtaisesti, mutta tunnen Suomen romanien historian hyvin. Tuon dokumentin olen nähnyt TV 1:n puolella.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook