YLE Teema

 

Teeman Elävä arkisto

Elävä arkisto: Erik Blomberg 100 vuotta

Julkaistu torstaina 29.08.2013 1 kommenttia 38 suositusta

Valkoisen peuran ohjaaja teki mittavan uran myös dokumenttielokuvien parissa.

tiistai 17.9. klo 21.45

Ohjaaja Erik Blomberg aloitti elokuvaajana 1930-luvulla, ja siirtyi itse fiktioelokuvien ohjaajaksi vuoden 1952 Valkoisessa peurassa, joka huomioitiin Cannes’n elokuvajuhlilla saakka. Kuvaajan ammatista hän ei kuitenkaan luopunut: hän kuvasi miltei kaikki ohjaamansa elokuvat itse.

Elokuvaohjaajan ura kesti vain 1950-luvun ajan, mutta elokuvien rinnalla Blomberg oli ohjannut ja kuvannut dokumentteja ja uutismateriaalia sotavuosista saakka. Pitkien elokuvien ohella hänen filmogarfiansa sisältääkin ison joukon erilaisia katsauksia, lyhytelokuvia ja televisiodokumentteja.

Kymmenminuuttinen Ennen ensi-iltaa (1949) näyttää viehkosti ja jännittävästi, kuinka Suomen Kansallisoopperan henkilökunta ja balettitanssijat valmistautuvat Pähkinänsärkijä-baletin ensi-iltaan. Nokia eilen ja tänään (1953) on hyvä esimerkki kauppaloiden ja kaupunkien historiakatsauksista, jotka usein olivat kaupunginvaltuustojen tai teollisuusyritysten tilaamia.

Prahan kevät (1966) on persoonallinen, ohjaajansa näköinen televisiolle tehty taide-elokuva, jossa kaikki kerronta tapahtuu kuvien ja musiikin avulla. Nuori suomalaismies vaeltaa Prahassa, ja alkaa jäljittää tyttöä, joka toistuvasti katoaa hänen katseeltaan. Samalla esitellään kaupunkia ja sen nähtävyyksiä vain pari vuotta ennen poliittisesti kuuluisampaa Prahan kevättä, joka kilpistyi Tšekkoslovakian neuvostomiehitykseen.

Lisätietoa ohjelmasta

Ennen ensi-iltaa (1949) Ohjaus: Erik Blomberg ja Jack Witikka. Kuvaus Erik Blomberg. Esiintyjät: Alexander Saxelin, Elsa Sylvestersson, Hannele Keinonen, Into Lätti. Oy Suomen Filmiteollisuus.
Nokia eilen ja tänään (1953) Ohjaus: Erik Blomberg. Käsikirjoitus: Janne Hakulinen. Selostus: Ture Junttu. Kuvaus Erik Blomberg. Leikkaus Heimo Palander. Tuotanto Kansan Elokuva Oy
Prahan kevät (1966) Käsikirjoitus Olli Hämäläinen. Ohjaus ja kuvaus Erik Blomberg. Leikkaus Maria Blomberg. Tuotanto Yle/TV2.

Suosittele38 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Atro Niiniluoto

Pähkinänsärkijän muistan hyvin, koska minulle se on paras Tshaikovskin sävellys kautta aikojen.

Nokian vanhoja aikoja olen itse käynyt läpi lähinnä kirkollisen perinteen kautta aikoinani.

Tuo kolmas ohjelma on vanhan ajan esimerkki siitä, kuinka nuori jäljittää ihastustaan eikä saa kiinni hänen katsettaan.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook