YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Teeman Elävä arkisto

Elävä arkisto: Jazzia - Pekka Pöyry in memoriam

Julkaistu perjantaina 05.07.2013 0 kommenttia 59 suositusta

Pekka Pöyry – kaikki meni sävelinä ilmaan

tiistai 30.7. klo 21.55

Teeman Elävän arkiston heinäkuu alkoi jazzilla ja päättyy jazziin, kun esitysvuorossa on arkiston helmi, Kirsti Petäjäniemen ohjaama dokumentaarinen n. 75 minuuttia pitkä musiikkiohjelma Soolo suoraan sydämestä (1983). Se on omistettu saksofonisti Pekka Pöyryn (1939–1980) muistolle, ja ohjelmassa sekä muistelevat Pöyryä että kertovat jazzmuusikon arjesta ja työstä Pöyryn läheisimmät kollegat kuten Otto Donner, Reino Laine, Juhani Aaltonen, Pekka Sarmanto, Olli Ahvenlahti sekä Vesa-Matti Loiri.

Pekka ”Pökerö” Pöyry oli poikkeuksellisen lahjakkaana ja monipuolisena pidetty kansainvälisen tason jazzmuusikko, huilisti ja saksofonisti, jota verrattiin usein Charlie Parkeriin. Pääinstrumentti oli alttosaksofoni. Omien yhtyeittensä lisäksi Pöyry soitti lukuisissa tyylillisestikin erilaisissa kokoonpanoissa (mm. Tasavallan Presidentti, Islanders ja Jukka Tolosen, Pekka Pohjolan ja Heikki Sarmannon yhtyeet). Ohjelma sisältää lämminhenkistä ja konstailematonta puhetta lahjakkaasta ja monipuolisesta muusikosta valottaen myös hänen privaatimpaa puoltansa ja luonnetta. Muistikuvia siivittää upea musiikki ja ajankuva jazzmuusikkojen työstä ja toimeentulosta 1970-80 -luvuilla. Avausraitana on Seppo ”Paroni” Paakkunaisen upea gregorianista laulua muistuttava baritonisaksofonisoolo, jota seuraa monta hienoa sessiota. ”Muistan Pekan sanoneen noin viikko ennen kuolemaansa: Olen nyt nelissäkymmenissä oleva mies, minulla ei vaimoa, ei lapsia; kaikki on mennyt sävelenä ilmaan”, muistelee Vesa-Matti Loiri.

Kesäkuussa kuollutta Otto Donneria Teemalla muistetaan 21.7., jolloin lähetetään uusintana vuodelta 2007 Donnerin 50-vuotistaiteilijajuhlakonsertti.

Lisää Elävässä arkistossa:

Pekka Pöyry

Lisätietoa ohjelmasta

Soolo suoraan sydämestä (1983) Saksofonisti Pekka Pöyryn muistolle omistettu ohjelma kertoo jazzmuusikkojen työstä, keskinäisestä ystävyydestä ja rakkaudesta jazzmusiikkiin. Ohjelmassa mukana mm. Vesku Loiri, Reino Laine, Junnu Aaltonen, Olli Ahvenlahti, Otto Donner sekä Heikki ja Pekka Sarmanto.

Suosittele59 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Otto Donnerin juhlakonsertti: OD Overdose

Teema muistaa Otto Donneria (1939 - 2013). Suurkonsertti OD Overdose oli kansainvälisen Musica Futura -festivaalin päätapahtuma vuonna 2007. Samalla konsertti juhlisti Donnerin 50-vuotista taiteilijanuraa.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook