YLE Teema

 

Teeman Elävä arkisto

Elävä arkisto: Kesäkeittiö

Julkaistu tiistaina 29.05.2012 1 kommenttia 164 suositusta

Keittiömestarit Vanamo ja Kolmonen valmistavat kesäisiä herkkuja nuotiolla.

perjantai 14.6. klo 16.56

Rennot keittiömestarit Jaakko Kolmonen ja Veijo Vanamo olivat suomalaisen television ensimmäiset miespuoliset julkkiskokit. Ruokaohjelma Maukasta mutkattomasti alkoi syksyllä 1970 ja nosti letkeästi juttelevan parivaljakon heti kansan suosikeiksi. Seuraavan vuoden syksyllä ruokaohjelman nimeksi tuli Asia on pihvi, ja sen nimisenä se jatkui vuoteen 1977 saakka, jolloin kesken syyskauden ohjelman nimi vaihdettiin Patakakkoseksi.

Kesäruokaa kokkipari valmisti koko 1970-luvun ajan omassa Kesäkeittiö-ohjelmassaan. Kesäkeittiössä, niin kuin Vanamon ja Kolmosen muissakin kokkiohjelmissa, oli mukana voimakas valistuksellinen aspekti. Suomalaisten ruokailutottumuksia pyrittiin muokkaamaan terveellisempään ja luonnonmukaisempaan suuntaan. Vanamo ja Kolmonen suosivat jo tuolloin tuoreita kotimaisia raaka-aineita, lähiruokaa, luonnon antimia ja yksinkertaisia reseptejä.

Tänä kesänä uusittavissa jaksoissa vuosilta 1971-1974 keittiömestarit puuhaavat nuotion äärellä: savustavat ja hiillostavat erilaisia kaloja, mutta myös broileria. Korvasienten käsittelyssä mennään tuolloin vielä aika kevyin ryöppäyksin: sittemmin sienten käsittelysuositukset ovat muuttuneet paljon ankarammiksi. Eviran nykyohjeiden mukaan korvasieniä on keitettävä kahteen kertaan runsaassa vedessä vähintään viisi minuuttia ja huuhdeltava hyvin molempien keittokertojen jälkeen runsaassa vedessä.

Elävän arkiston kesäkeittiö-paketin jaksot ovat vuosilta 1971 ja 1972. Vuonna 1980 Veijo Vanamo lopetti tv-kokkina esiintymisen, mutta Jaakko Kolmonen jatkoi Patakakkosessa vuoteen 1993 saakka. Sen lisäksi hän teki 1990-luvulla Hyvää pataa -ohjelmaa sekä 2000-luvulla lasten kokkiohjelmaa Suolaa ja pippuria.

 

Lisätietoa ohjelmasta

Kesäkeittiö: halstrattuja muikkuja (1971) Ohjaus: Karl-Gustaf Grönstrand. Toimittajat: Veijo Vanamo ja Jaakko Kolmonen. TV2 Helsingin toimitus.

Kesäkeittiö: korvasieni (1971) Ohjaus: Karl-Gustaf Grönstrand. Toimittajat: Veijo Vanamo ja Jaakko Kolmonen. TV2 Helsingin toimitus.

Kesäkeittiö: vitamiineja vihanneksista (1973) Ohjaus: Karl-Gustaf Grönstrand. Toimittajat: Veijo Vanamo ja Jaakko Kolmonen. TV2 Helsingin toimitus.

Kesäkeittiö: savustus (1974) Ohjaus: Karl-Gustaf Grönstrand. Toimittajat: Veijo Vanamo ja Jaakko Kolmonen. TV2 Helsingin toimitus.

Suosittele164 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Atro Niiniluoto

Kesäkeittiöstä ja Patakakkosesta tuli mieleeni 90-lukulainen väännös Kesäkeittiö - Ruutuässä, jossa myös oli kaksi kokkia: 13 486 724 sekä 31 553/0134.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook