YLE Teema

 

Teeman Elävä arkisto

Elävä arkisto: Kuolleista herännyt

Julkaistu perjantaina 13.12.2013 1 kommenttia 97 suositusta

Helsinkiläinen satamajätkä Jönni Lumperi tutustuu miljonäärien ja keinottelun maailmaan paljon toivotussa veijarikomediassa.

torstai 26.12. klo 22.45

Maiju Lassilan kirjoittama romaani satamajätkä Jönni Lumperista ilmestyi vuonna 1916. Köyhä Jönni saa lahjaksi vaatteita ja arpalipun, joka osoittautuukin voitokkaaksi. Jönnin arpajaisvoiton koko ymmärretään kuitenkin väärin, ja hän alkaa elää rikkaan rahakeinottelijan elämää. Kun arpalipun ja vaatteitten lahjoittaja vielä on oikea miljonääri Jöns Lundberg, liki kaima, on sekaannusten vyyhti melkoinen. Jossain välissä humuelämää viettävä Jönni ehditään jo julistaa kuolleeksikin.

Televisioteatterin versio Lassilan komediasta on vahvaa ja laadukasta 1970-luvun draamaa, yksi aikansa klassikoista. Lassilan romaanin on näytelmäksi kirjoittanut Pekka Suhonen, televisiolle sen ovat sovittaneet Hannu Kahakorpi, Jukka Sipilä ja Raimo Hartzell, joista kaksi ensin mainittua vastaa tv-elokuvan ohjauksesta ja kolmas kuvauksesta. Musiikin on tehnyt Eero Ojanen.

Jönni Lumperia esittää unohtumattomasti Erkki Pajala, hänen ystäväänsä Hankkua Hannu Kahakorpi ja rikasta vastinkappalettaan Jöns Lundbergia Georg Backlund. Pienessä mutta ikimuistoisessa sivuroolissa konstaapeli Nuutisena nähdään mursunviiksinen Paavo Pentikäinen. Myös muissa rooleissa vilisee merkittäviä näyttelijöitä: tarkan katsojan haaviin löytyy Eira Soriloa, Tauno Palo, Oiva Lohtander, Vesa Mäkelä, Kari Frank, Martti Kainulainen, Liisamaija Laaksonen, Tuija Ernamo, Per-Olof Siren, Anja Pohjola, Toivo Mäkelä, Irma Seikkula, Matti Oravisto, Harri Tirkkonen ja Heikki Kinnunen.

Rakastettu Kuolleista herännyt uusittiin 1970-luvulla kolmesti ja 1990-luvulla kahdesti. Teemalla se uusittiin heti ensimmäisenä toimintavuonna 2001. Nyt se nähdään Teemalla toiveuusintana kahdesti juhlakauden ohjelmistossa: Tapaninpäivän myöhäisillassa ja heti seuraavana päivänä klo 19:30.

Lisätietoa ohjelmasta

Kuolleista herännyt (1975) O: Jukka Sipilä, Hannu Kahakorpi. N: Erkki Pajala, Georg Backlund, Tauno Palo, Paavo Pentikäinen, Oiva Lohtander, Eira Soriola.

Suosittele97 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Excursionist

Jyväskylän miehet voimissaan. Pajala, Sipilä ja Kahakorpi.
Edesmennyt Pajalan Eki, Halssilan kundi, monien hienojen roolien mies, yhdessä parhaimmista osistaan.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook