YLE Teema

 

Teeman Elävä arkisto

Elävän arkiston ysärit

Julkaistu keskiviikkona 02.10.2013 1 kommenttia 73 suositusta

1990-luvulla tulivat tyttö- ja poikabändit ryminällä: Spice Girls näytti mallia maailmalta, Suomessa hullaannutti poikabändi XL5.

tiistai 22.10. klo 21.45

Brittiläinen Spice Girls nousi nuorison suosikiksi vuonna 1996. Se oli ensimmäinen tyttökokoonpano, joka villitsi maailman teinit ja soittolistat totaalisesti. Tietä sille olivat silottaneet vastaavat poikapoppoot, etenkin Take That, jonka hajoamisen jälkeen listakärjessä oli juuri Spaissareiden mentävä aukko.

Spice Girls liittyi 1990-luvun tyttöenergian aaltoon, joka näkyi musiikissa, elokuvissa ja sarjakuvissa. Tyttöpoppi nousi monipuolisena ja vahvana, ja naisesiintyjät saivat olla yhtä lailla vihaisia nuoria naisia kuin kimaltelevia hassuttelijoitakin. Pinkki glitterfeminismi löi raikasta säröä naisasian vakavuuteen.

Suomessa girl power nosti esiin Nylon Beatin, Mascaran, Tiktakin, Gimmelin ja monia muita omaehtoisia tyttöbändejä. Vihaisten nuorten naisten kansainvälisen aallon myötä meillä huomiota saivat muun muassa Jonna Tervomaa ja Maija Vilkkumaa.

Spice Girls nautti suursuosiostaan hiukan yli puoli vuosikymmentä: se hajosi vuosituhannen vaihduttua 2001. Pikasilmänruokaa-reportaasi on kuvattu Spaissareiden Suomen-vierailun yhteydessä vuonna 1998. Tämän Suomen-keikan jälkeenhän Geri ”Ginger Spice” Halliwell erosi yhtyeestä, joka jatkoi kvartettina vielä kolme vuotta.

Poikabändirintamalla tiennäyttäjä oli brittiläinen Take That, joka hullaannutti kansaa vuosina 1989-1996. Sen vanavedessä listoille nousi useita tanssivia ja laulavia kokoonpanoja, kuten Boyzone, East 17, Westlife ja A1.

Suomen poikabändimarkkinat täyttyivät nopeasti viidestä hyvinkääläisnuorukaisesta, joita tuottaja Kristian Maukonen ohjasti julkisuuteen. Bändin nimi oli XL5 ja läpimurtohitti Kaunis peto löytyi heti ensimmäiseltä levyltä vuonna 1996. Energinen kokoonpano jaksoi esiintyä ja levyttää vain kaksi vuotta, mutta vuonna 1997 tehdyssä tv-dokumentissa XL5 – tosi iso vitonen suosio ja meno on vielä melkoinen.

Lisätietoa ohjelmasta

Spice Girls - puoli tuntia pikasilmänruokaa (1998) Tuottaja Markku Laaksonen. Toimittaja Salla Paajanen. TV2
XL5 - tosi iso vitonen (1997) Toimittaja, ohjaaja, juontaja: Heli Nevakare.

Suosittele73 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Retrolissun ysärit

Retrolissun ysärit on ohjelma 1990-luvun parhaista paloista, hetkistä joissa lama-aika vaihtuu laatuun. Ohjelman juontaa pettämättömällä tyylitajullaan muotibloggarit haastava Retrolissu.

The Spice Girls -tarina

Uusi dokumentti 1990-luvun popsensaatiosta. Baby, Posh, Sporty, Scary ja Ginger muistelevat.

Kommentit

Atro Niiniluoto

Muistan hyvin, että XL5 oli Suomen Take That. Ostin vuosia sitten hyllyyni cd:n Jäätä ja tulta, jonka paras biisi mielestäni on Tää on mun kotini, koska pidän sen kertosäkeestä.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook