YLE Teema

 

Film noir 2010

Gangsterikuningas (K15)

Julkaistu maanantaina 21.06.2010 2 kommenttia 172 suositusta

keskiviikko 15.12. klo 21.55

Fritz Lang (1890-1976) on varsin keskeinen hahmo film noirin kannalta. Itävaltalaissyntyinen, Saksassa 1920-luvulla maailmanmaineeseen noussut ohjaaja loi kuvamaailman, joka periaatteessa oli jo 1920-luvulla noiria. Hänen Mabuse-elokuvansa raottavat ohjaajan kiinnostusta rikollisten maalmaan, ja M - kaupunki etsii murhaajaa on hyvä esimerkki esi-noirista.

Lang jätti Saksan natsien valtaantulon jälkeen ja siirtyi Hollywodiin, jossa suuri osa hänen ohjauksistaan liikkui film noirin saralla. Langin noir-tuotantoon voidaan laskea jopa 18 elokuvaa.

Gangsterikuningas on voimakas ja brutaali kuvaus poliisimiehestä, joka uhmaa korruptoituneen esivallan ja gangsterisyndikaatin edustajia, jopa oman ja läheistensä hengen uhalla. Glenn Fordin esittämän vihaisen kytän lisäksi mitä onnistuneimpia noir-henkilögallerian edustajia ovat Gloria Grahamen gangsteriheila, joka muuttaa lojaalisuutensa kohteen, ja Lee Marvinin ärähtelevä pahis.

(Kirjoittanut Johan Förnäs)

Lisätietoa ohjelmasta

Ohjaus: Fritz Lang

Käsikirjoitus: William P. McGivern, Sydney Boehm

Kuvaus: Charles Lang

Musiikki: Henry Vars

Näyttelijät: Glenn Ford, Gloria Grahame, Alexander Scourby, Jocelyn Brando ja Lee Marvin

Tuotanto: Columbia Pictures Corporation

Elokuva on aikoinaan ollut kokonaan kielletty Suomessa. Sittemmin esitetty Gloriassa 28.6.1966

Suosittele172 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Kohtalokas tapaaminen (K15)

"En välitä mitä teet minulle, Mike. Mutta tee se nopeasti!" Robert Aldrichin paranoidi trilleri päättää Film noir -sarjan. (Kiss Me Deadly, USA 1955)

Paholainen kyydissä

Film noir -sarjan ensimmäinen bonus: Felix E. Feistin trillerissä kaupparatsu tarjoaa autokyydin miehelle, joka pian paljastuu poliisin takaa-ajamaksi rikolliseksi. (The Devil Thumbs a ride, 1947)

Kommentit

Quinlan

"Lain puolustajat on voimakas ja brutaali kuvaus poliisimiehestä joka uhmaa korruptoituneen esivallan ja gangsterisyndikaatin edustajia..."
mikä ihmeen "Lain puolustajat"?? - tähän asti leffa on tunnettu Gangsterikuninkaana (hassusti sinänsä, myönnän), kuten otsakkeessakin seisoo.

YLE Teema

Quinlan kirjoitti:
"Lain puolustajat on voimakas ja brutaali kuvaus poliisimiehestä joka uhmaa korruptoituneen esivallan ja gangsterisyndikaatin edustajia..."
mikä ihmeen "Lain puolustajat"?? - tähän asti leffa on tunnettu Gangsterikuninkaana (hassusti sinänsä, myönnän), kuten otsakkeessakin seisoo.

Tekstin nimilapsus on nyt korjattu.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook