YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Teeman lahjapaketit 2013

Gosford Park (12)

Julkaistu tiistaina 27.11.2012 0 kommenttia 86 suositusta

keskiviikko 25.12. klo 20.00

Gosford Park on mestariohjaaja Robert Altmanin taiturimainen tutkielma englantilaisesta luokkayhteiskunnasta. Murhamysteerin tapahtumapaikkana on 1930-luvun alkupuolen maalaiskartano, jonne isäntä on kutsunut ystäviään metsästysviikonloppua viettämään.

Suuressa näyttelijäkaartissa on mukana brittielokuvan terävintä kärkeä: mm. Michael Gambon, Helen Mirren, Clive Owen, Kristin Scott Thomas, Alan Bates, Stephen Fry, Richard E. Grant, Derek Jacobi, Kelly Macdonald, Jeremy Northam ja Downton Abbeyssä paraikaa ihastuttava Maggie Smith. Käsikirjoituksen on tehnyt Julian Fellowes - Downton Abbey -tv-sarjan luoja.

Gosford Park on Agatha Christien dekkarit mieleen tuova jännityselokuva, johon Altman on sisällyttänyt kunnianosoituksen Jean Renoir'lle ja Pelin säännöille. Renoir teki vuonna 1939 aikalaisdraaman kahden kerroksen väestä - Altman kertoo samasta maailmasta 70 vuoden välimatkan tuomalla viisaudella.

(Gosford Park esitettiin Teeman elokuvafestivaalilla joulukuussa 2012 samana iltana kuin Pelin säännöt.)

Lisätietoa ohjelmasta

Gosford Park. Britannia/Yhdysvallat 2001. O: Robert Altman. N: Clive Owen, Helen Mirren, Kristin Scott Thomas, Camilla Rutherford, Charles Dance, Michael Gambon, Alan Bates, Stephen Fry, Richard E. Grant, Derek Jacobi, Kelly Macdonald, Jeremy Northam, Maggie Smith.

Suosittele86 Suosittelee

Lähetä linkki


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook