YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Kulttuuridokumentti

Hahmotelmia Frank Gehrystä

Julkaistu torstaina 12.11.2009 0 kommenttia 212 suositusta

Kahden merkittävän taiteilijan yhteistyö luo inhimillisen ja merkittävän kulttuuridokumentin.

Hahmotelmia Frank Gehrystä

tiistai 29.12. klo 14.55

YLE Teema esittää uudenvuodenaattona ainutlaatuisen dokumentin Hahmotelmia Frank Gehrystä, joka jäi mestariohjaaja- ja näyttelijä Sydney Pollackin viimeiseksi työksi. Dokumenttielokuva on kaunistelematon ja rehellinen kertomus arkkitehti Frank Gehryn elämästä ja työstä, mutta samalla se on myös kahden taiteilijan ja ystävän kohtaaminen. Maailman arvostetuimpien arkkitehtien joukkoon kuuluva Frank Gehry on luonnollinen ja avoin Pollockin kameran edessä. Heidän saumattoman yhteistyönsä salaisuus piilee molemminpuolisessa kunnioituksessa ja syvässä ymmärryksessä mitä on olla taiteilija.

Dokumentissa sukelletaan pintaa syvemmälle; Gehryn elämän kohokohtien lisäksi tutustutaan arkkitehdin henkilökohtaisempaan minään. Herkkään, kerran särkyneeseen mieleen ja epäonnistuneeseen avioliittoon; siis niihin ihmisyyden railoihin joista luovuus nousee. Frank Gehry on onnistunut murtamaan luovuuttansa kahlinneen ahdistuksen. Hän on luonut mielen kriisistään toivuttuaan veistokselliset rakennuksensa, kuten Bilbaon Guggeinheim-museon sekä Los Angelesissa sijaitsevan Walt Disney konserttitalon.

Hänen myöhäisestä modernismistaan polveutuvat työnsä ovat olleet jo syntyessään arkkitehtonisia klassikoita.

Sydney Pollack on onnistunut vangitsemaan arkkitehdin työprosessin erityisen yksityiskohtaisesti ja autenttisesti; suunnittelutyön ratkaisevat luovuuden hetket sekä piinaavat rakennustekniset umpikujatilanteet tulevat lähemmäksi katsojaa kuva kuvalta.

Lisätietoa ohjelmasta

(Sketches of Frank Gehry)

Tuotanto: American Masters, Sony Pictures Classics, Yhdysvallat, 2006.

Ohjelmasta lisää (englanniksi)

IMDB

Suosittele212 Suosittelee

Lähetä linkki


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook