YLE Teema

 

Iskelmä-Suomi 3: Syvä kuin meri

Julkaistu perjantaina 18.01.2013 4 kommenttia 75 suositusta

Kun tango iski Eurooppaan noin sata vuotta sitten, alettiin heti puhua hulluudesta, johon tämä argentiinalainen intohimojen tanssi ajaa ihmiset. Tango sai Suomenkin valtaansa puoli vuosisataa ensi-iskujen jälkeen. Argentiinasta, Saksasta, Venäjälta ja Amerikasta lainatut raaka-aineet mankeloitiin yhteen, ja lopputuloksena oli uusi, suomalainen tango.

Tämä tarina kertoo siitä, kuinka lainatavarasta tuli ikiomaa ja kuinka uuden pohjoisen sielun saanut tango aiheutti räjähdyksen, jonka kaiku kiirii edelleen. Tango antaa ujolle kansalle luvan tulla lähelle samalla kun se soi ääniraitana katoavalle maailmalle.

Tango vastustaa muutosta ja samalla muuttaa iskelmää. Se synnyttää uuden tähtipolven ja avaa ovet romaneille, joista tuli olennainen voimanlähde suomalaiseen iskelmäkulttuuriin. Tango jättää perinnön, joka on paljon muutakin kuin vanhaa kunnon tangoa.

3. osan päähenkilöt ovat Toivo Kärki, Unto Mononen, Olavi Virta, Eino Grön, Reijo Taipale, Taisto Tammi, Markus Allan, Agents ja Rainer Friman.

Suosittele75 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

23.2. Teemalauantai: Tango-Suomi

Ilta on täynnä suomalaisen tangon taikaa. Matkaa tehdään Markku Pölösen nostalgisesta Onnen maasta Tuomari Nurmion stadilaisen tangon etsintään, 1960-luvun maaseudun tanssilavoilta 2000-luvun Helsinkiin.

Iskelmä-Suomi 4: Kaupungin valot

Iskelmällä on aina ollut myös kaupunkiympäristön kuumeisesta energiasta ja avoimesta ilmapiiristä ammentava puolensa. Kaupunki-iskelmän säikeissä on soinut jazzin rytmi, urbaani viihde-eleganssi ja rikas kansainvälisten impulssien kirjo.

Kommentit

Anonyymi

mikä oli se moderni tango joka soi taustalla tuossa jaksossa muutamassa kohdassa? ilmeisesti ulkomainen ja aika uusi kappale

Yle Teema

Tarkoitat varmaan ranskalaisen Gotan Projectin kappaletta Santa Maria (del Buen Ayre). Se soi muun muassa jakson alussa.

Anonyymi

Iskelmä-Suomen tangojakso yllätti tuoreella näkökulmallaan! Nyt ei jäätykään Olavi Virtaan vaan nostetettiin esiin romanit. Mahtava veto! Markus Allan ja Rainer Friman oli hyviä haastateltavia. Pidin myös siitä, että romaneista kerrottaessa uskallettiin astua tanssilavan ulkopuolellekin. Jakso, jossa mies lauloi kotona ja lapset istuivat sohvalla, kertoi paljon.

Anonyymi

Lauloiko Olavi Virta jossain jaksossa keppiin nojaten, jo sairaana. Jos lauloi, mikä oli laulun nimi? Kuulin, että tällainen jakso Iskelmä Suomessa olisi ollut?


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook