YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Kino Suomi

Kello (16)

Julkaistu tiistaina 31.07.2012 0 kommenttia 101 suositusta

Anssi Mänttärin arkinen tarina kahden muukalaisen yhteisestä yöstä.

torstai 13.9. klo 21.50

Anssi Mänttärin elokuva Kello sai ensi-iltansa maaliskuussa 1984. Hänen edellinen elokuvansa, Huhtikuu on kuukausista julmin, oli tullut teattereihin edellisen vuoden lokakuussa, ja seuraava, Rakkauselokuva, nähtiin jo marraskuussa 1984. 1980-luvun puoliväli oli Mänttärille hyvin kiireistä ja tuotteliasta aikaa.

Kello kertoo yhdestä illasta ja yöstä. Sosiologian dosentti Lauri Valjakka livahtaa vaimoltaan Helsingin asemaravintolan kautta yöhön, ja ajautuu nuoren naisen, Maritan, luksusasuntoon viininjuontiin. Yö kuluu torkkuen, ajatuksia vaihtaen ja rakastellen. Keskusteluista käy ilmi, ettei elämä ole oikein kummallekaan tarjonnut minkäänlaista WAU-efektiä. Maritan luksusasuntokaan ei ole hänen omansa, vaan todellisuus on hyvin keskiluokkaista, keskinkertaista ja harmaata. Aamulla Lauri poistuu, ilmeisesti palatakseen omaan arkeensa.

Mänttärin arkinen tyyli muodostui hyvin tunnistettavaksi oman aikakautensa elokuvatuotannossa. Mänttärin elokuvat kuvattiin nopeasti, Kello jopa kahdessa vuorokaudessa. Nopeus verotti elokuvien visuaalisuutta, johon kotimainen elokuva 1980-luvulla muuten kiinnitti runsaasti – joidenkin mielestä liikaakin – huomiota. Mänttärin tuon ajan elokuvien aiheena oli useimmiten keski-ikäisen miehen vieraantuneisuus ja sopeutumattomuus.

Kellon miespääosassa esiintyy Paavo Piskonen, joka oli aikakauden suosituin elokuvanäyttelijä, ja esiintyi paljon myös televisiossa. 1980-luvulla Piskonen esiintyi ahkerimmillaan kuudessa pitkässä näytelmäelokuvassa saman vuoden aikana. Piskosen vastaparina nähtiin teatterikoululainen Riitta Havukainen ensimmäisessä pääroolissaan; kolme vuotta myöhemmin koko kansa tunsi Havukaisen parivaljakosta Hansu ja Pirre.

Elokuvan sivurooleissa nähdään Tiina Bergström, Benjamin Oroza, Juhani Laitala ja Tarja Keinänen.

Lisätietoa ohjelmasta

Kello (1984) Ohjaus: Anssi Mänttäri. Pääosissa: Paavo Pentikäinen ja Riitta Havukainen. Tuotanto: Reppufilmi.

Suosittele101 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Rosa Luxemburg (12)

Margarethe von Trottan elokuva kuuluisasta sosialistivallankumouksellisesta ja 1900-luvun alun Saksan demokratialiikkeen keulakuvasta. ”Punaista Rosaa" esittää Barbara Sukowa.

Revanche (16)

itävaltalainen trilleri entisestä vangista ja prostituoidusta, jotka yrittävät aloittaa yhdessä uuden elämän. Sen rahoittamiseksi mies päättää tehdä pankkiryöstön, mutta kaikki ei mene suunnitelmien mukaan.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook