YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Kino Europa

Kuin leivoset langalla

Julkaistu maanantaina 09.05.2011 0 kommenttia 183 suositusta

Keskiviikko 27.7. klo 22.35

Jiri Menzelin parhaisiin ohjaustöihin kuuluva Kuin leivoset langalla (Skrivánci na niti) valmistui vuonna 1969 mutta pidettiin ihmisiltä piilossa yli 20 vuotta. Tshekkoslovakian 1960-luvun vapaammat tuulet mahdollistivat elokuvan tekemisen mutta ehtivät päättyä ennen sen valmistumista. Niinpä Kuin leivoset langalla sai ensi-iltansa vasta kommunistihallinnon kaaduttua vuonna 1990, jolloin se myös palkittiin Berliinin elokuvafestivaalien Hopeisella Karhulla.

Ohjaajan kuuluisimman elokuvan Tarkoin vartioitujen junien tavoin Kuin leivoset langalla perustuu Bohumil Hrabalin tekstiin. Menzelin ja Hrabalin yhdistelmä tuottaa jälleen kerran hämmästyttävän elokuvan, joka sykkii elämäniloa, rakkautta ja arkielämän kauneutta vaikka se samanaikaisesti maalaa koskettavaa ja surumielistä kuvaa sortohallinnon rusentamista ihmiskohtaloista.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun alkupuolelle Kladnon terästehtaille. Uusi järjestelmä yrittää tehdä entisestä porvariluokasta työläisiä yksinkertaisin menetelmin: akateemikkojen ja porvarien omaisuus takavarikoidaan valtiolle ja itse ihmiset lähetetään tekemään ruumiillista työtä.

Elokuvan keskushahmoina on kirjava miesjoukko ”luokkavihollisia” filosofian professorista parturiin, maitokauppiaasta lakimieheen ja muusikosta kokkiin. Heidät kaikki komennetaan töihin terästehtaan takapihalle lajittelemaan romuja, jotka voidaan sulattaa uudelleen teräkseksi. Joukon jäsenistä vain yksi on tullut vapaaehtoisesti, muut pakosta.

Lähelle on sijoitettu myös joukko naisia, jotka on saatu kiinni rajalla heidän yrittäessään paeta länteen. Aidoista ja vartijoista huolimatta, romanssit alkavat pian kukkia naisten ja miesvankien ja jopa vartijoiden välillä.

Kuvatessaan näiden pakkotyöläisten elämää Menzel ja Hrabal saavuttavat jälleen kerran tuon ihmeellisen näkemyksensä elämän kauneudesta ja runollisuudesta. Mutta nyt lyyrisyys saa kitkerän sivumaun, koska tekijöille ominaiset heitot löytävät kaikupohjansa yhteiskunnan todellisuudesta, tekopyhyydestä ja julmuudesta.

Itse romupiha näyttäytyy sarkastisena vertauskuvana Itä-Euroopan maiden sosialistisesta kokeilusta. Entisistä luokkavihollisista koulutetaan työläisiä ja vanhan maailman romuista rakennetaan uutta yhteiskuntaa. Mutta ihmisiä tuomitaan pelkän ammatin tai perhetaustan vuoksi, salainen poliisi valvoo kaikkialla, mikä tahansa kysymys tai lause voi johtaa ihmisen katoamiseen, ja romuista syntyvä teräskin on heikkotasoista. Mutta näissäkin oloissa ihmiset ovat ihmisiä ja menzeliläiseen tapaan he yrittävät ottaa elämästä sen ilon minkä pystyvät.

Ei ole lainkaan yllättävää, että vallanpitäjät kielsivät elokuvan esittämisen, ihme sen sijaan on että elokuva ylipäänsä voitiin tehdä. Rooleihin Menzel valitsi useita näyttelijöitä, jotka olivat kokeneet samanlaisia vaiheita kuin heidän roolihahmonsa. Pavelin äitiä esittävä Jirina Stepnickova vangittiin vuonna 1951 kun hän yritti paeta länteen, ja sotavuosien aikainen filmitähti Vera Ferbasová oli elokuvan kaltaisella leirillä syytettynä yhteistyöstä saksalaisten kanssa.

Eikä liene sattumaa että kieltopäätöksen jälkeen monet elokuvan näyttelijöistä eivät saaneet uusia rooleja juuri lainkaan ennen 1980-lukua. Menzel itse ei saanut tehdä yhtään elokuvaa viiteen vuoteen ja hänen seuraava filminsä oli propagandamainen katumustyö. Elokuvantekijänä Menzel on aina ollut humanisti eikä poliitikko, mutta nyt hänen humanisminsa oli liian suurta välttyäkseen poliitikkojen huomiolta.

(kirjoittanut Vesa Nykänen)

Lisätietoa ohjelmasta

Kuin leivoset langalla (Skrivánci na niti), Tšekkoslovakia 1969. O: Jiri Menzel.

Suosittele183 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Korva

Tshekkoslovakiassa kommunistivallan aikana hyllytetty elokuva avioparista, joka palaa juhlista kotiin, josta on katkaistu sähkö ja puhelinyhteydet. Poliittisen trillerin ohjasi Karel Kachyna vuonna 1970.

Nuoren pyövelin tapaus

Pavel Jurácekin vuonna 1970 ohjaama elokuva kulkee Gulliverin jalanjäljissä: tšekkiyhteiskuntaa kritisoidaan surrealismin ja fantasian keinoin.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook