YLE Teema

 

Kino Klassikko

Kuin surmaisi satakielen

Julkaistu maanantaina 29.11.2010 1 kommenttia 225 suositusta

sunnuntai 13.3. klo 18.00

Robert Mulliganin ohjaama Kuin surmaisi satakielen on periamerikkalainen klassikko, jossa yksi suoraselkäinen mies yrittää murtaa kokonaisen yhteisön vääristyneet asenteet ja ennakkoluulot liberaaleihin arvoihin ja omaan järkkymättömään vakaumukseensa luottaen. Pääosasta Oscarin voittanut Gregory Peck olikin tällaisten roolien tulkkina täydellinen. Yhdysvaltain elokuvainstituutti on nimennyt Peckin tulkitseman Atticus Finchin 1900-luvun amerikkalaisen elokuvan suurimmaksi sankariksi.

Elokuva sai Oscarit myös lavastuksesta ja Horton Footen käsikirjoituksesta. Musiikin elokuvaan sävelsi Elmer Bernstein.

Kuin surmaisi satakielen perustuu Harper Leen Pulitzer-palkittuun romaaniin. Aiheena ovat rotuennakkoluulot Yhdysvaltain syvän etelän osavaltioissa. Peckin esittämä alabamalainen lakimies puolustaa valkoisen naisen raiskauksesta syytettyä mustaa miestä. Monet kaupunkilaiset yrittävät saada lakimiehen vetäytymään jutusta, eikä kenelläkään ole ennalta epäilystä tuomiosta.

Kaupungin ihmisiä ja asioita tarkastelevat omasta näkökulmastaan myös leskeksi jääneen lakimiehen kaksi lasta.

 

Harper Lee oli kirjailija Truman Capoten ystävä. Hänet nähdään keväällä Teemalla fiktioelokuvassa Kunniaton (8.4.2011), joka kertoo Capoten kuuluisan "dokumenttiromaanin" Kylmäverisesti dramaattisista syntyvaiheista. Harper Leetä näyttelee Sandra Bullock.

Lisätietoa ohjelmasta

Kuin surmaisi satakielen (To Kill a Mockingbird), USA 1962, 124 min. O: Robert Mulligan, K: Horton Foote, perustuu Harper Leen romaaniin. N: Gregory Peck, Mary Badham, Phillip Alford, Robert Duvall, Brock Peters.

Suosittele225 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Nauru kahleitten takana

Viihteen olemusta tutkiva suuri komediaklassikko kertoo Hollywoodiin kyllästyneestä filmintekijästä, joka lähtee kulkurina etsimään oikeaa elämää. Ohjaus Preston Sturges.

Kunniaton (K15)

Elokuva kirjailija Truman Capotesta, joka ryhtyy tekemään kirjaa raa'asta murhasta. Mitä jälkiä ystävyys murhamiehen kanssa jättää? Capotea esittää Toby Jones, toista murhamiestä Daniel Craig.

Kommentit

Atro Niiniluoto

Hurja klassikko. Draamaa aikuisilla, kuten oikeudenkäynti, ja lapsilla, kuten vaihteleva koulumenestys ja haamut.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook