YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Perjantain Kino

Mitä kaikkea oletkaan aina halunnut tietää seksistä, mutta et ole rohjennut kysyä (16)

Julkaistu torstaina 24.01.2013 0 kommenttia 68 suositusta

perjantai 8.3. klo 22.00

Woody Allen paljastaa kaiken seksistä seitsemässä hulvattomassa kertomuksessa. Vuonna 1972 valmistunut komedia koostuu seitsemästä episodista, joiden jokaisen otsikkona on kysymys: Ovatko transvestiit homoja? Mitä on sodomia? Miksi joidenkin naisten on vaikea saavuttaa orgasmia? Elokuva "perustuu" samannimiseen seksioppaaseen, jonka kirjoitti David Reuben. Kirjasta tuli suurmenestys ja se lisäsi osaltaan länsimaiden seksuaalista vapautumista 1960-70-luvuilla.

Tarinat on tehty eri tyyleillä, modernista italialaisesta taide-elokuvasta television tietokilpailuihin. Ehkäpä ikimuistoisin episodeista kertoo, mitä ihmisen sisällä tapahtuu ejakulaation aikana. Huiman scifi-seikkailun yhtenä siittiönä esiintyy ohjaaja Woody Allen itse.

Huom! Elokuvan nimi on niin pitkä, että se ei mahdu useimpiin digitaalisiin järjestelmiin. Siksi nimi näkyy sähköisissä ohjelmaoppaissa lyhennetyssä muodossa.

Woody Allenin komedia esitettiin edellisen kerran Teemalla Elokuvan juhlaviikoilla 4.11.2011. Tällöin sen valitsi ja esitteli dokumenttielokuvaohjaaja Pia Andell.

Elokuvasta tehdyn julisteen voi ladata itselleen täältä.

Lisätietoa ohjelmasta

Mitä kaikkea oletkaan aina halunnut tietää seksistä, mutta et ole rohjennut kysyä (Everything You Always Wanted to Know About Sex But Were Afraid to Ask), USA 1972. O: Woody Allen. N: Woody Allen, Gene Wilder, Louise Lasser, Burt Reynolds, John Carradine, Tony Randall.

Suosittele68 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

9.3. Teemalauantai: Woody Allen & Vicky Cristina Barcelona

Elokuvakomedian mestarille omistetaan kaksi peräkkäistä teemailtaa. Nyt esitetään jälkimmäinen osa Allenista kertovasta dokumenttielokuvasta sekä Vicky Cristina Barcelona vuodelta 2008, tähtinä Penélope Cruz, Javier Bardem ja Scarlett Johansson.

Sota ja rakkaus (12)

Woody Allen on pelkurimainen tsaarin ajan neurootikko, joka aikoo murhata Venäjälle hyökänneen Napoleonin. Slapstick-huumoria, klassista venäläistä kirjallisuutta, filosofisia keskusteluja ja elokuvaviitteitä luovasti yhdistelevän komedian naispääosassa on Diane Keaton.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook