YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Kino Suomi

Naisenkuvia (16)

Julkaistu perjantaina 25.01.2013 0 kommenttia 169 suositusta

torstai 28.2. klo 22.00

Mustaa valkoisella vuodelta 1968 aloitti Jörn Donnerin kohutun eroottisten elokuvien sarjan. Siihen jatkoa tuli jo seuraavana vuonna elokuvalla Sixtynine 69, jota seurasivat Naisenkuvia vuonna 1970 ja Hellyys vuonna 1972.

Naisenkuvia on Donnerin itseironinen komedia ohjaajasta, joka tekee rohkeita seksielokuvia. Päähenkilö Pertti (Jörn Donner) on pornografiaan suuntautunut elokuvantekijä, joka on palannut Yhdysvalloista Suomeen. Ystäviensä Jussin (Aarre Elo) ja Liisan (Kirsti Wallasvaara) luona hän tapaa rapukesteillä biologianopettaja Saaran (Ritva Vepsä), jota ei saa mielestään.

Pertti perehtyy suomalaiseen elokuvaan, jonka lemmiskelykohtauksia hän pitää kesyinä ja turhan taiteellisina. Kaikki haluavat tehdä poliittista elokuvaa, mutta Pertti haluaa uudistaa suomalaisen rakkauselokuvan ja taltioida spontaania lemmiskelyä. Hän toistamiseen korostaa haluavansa tehdä rakkauselokuvia, ei pornoa.

Naisenkuvia on Donnerin kolmas perättäinen elokuva, jossa hänellä itsellään on pääosa. Donner on itse sanonut, että kuva Pertistä, Suomeen palaavasta tuottajasta on itse asiassa kuva hänestä itsestään; Donner ei välttele itseironisia ulottuvuuksia elokuvassaan.

Elokuva joutui aikanaan sensuurin kynsiin. Valtion elokuvatarkastamo määräsi elokuvalle harvinaisen 30% veroluokan, mitä pidettiin yleisesti rangaistusveroluokkana. Vero kuitenkin myöhemmin aleni. Alun perin elokuvasta määrättiin myös poistettavaksi useita kohtauksia. Lopullisessa elokuvassa sensuroituja kohtia on enää kahdessa jaksossa yhteensä reilun minuutin verran.

Donner hyödynsi elokuvan kohtelun synnyttämää kohua ja kirjoitti teoksen ”Tapaus Naisenkuvia”. Elokuva oli ensi-iltavuotenaan Suomen toiseksi menestynein kotimainen filmi elokuvateatterilevityksessä.

Suosittele169 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Anna (12)

Eronnut, työlleen omistautuva Anna viettää kesää saaristossa ja kaupungissa eikä pääse tyhjyyden tunteesta. Jörn Donnerin ohjaaman elokuvan pääosassa on Harriet Andersson.

Hellyys (16)

Jörn Donnerin avioliittokomediassa puolivahingossa naimisiin joutuneet Petteri ja Liisa perkaavat suhteensa nousuja ja laskuja. Pääosissa Kirsti Wallasvaara ja Donner itse.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook