YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Kulttuuridokumentti

Olipa kerran... Jules ja Jim

Julkaistu keskiviikkona 16.02.2011 0 kommenttia 193 suositusta

sunnuntai 15.7. klo 19.06

Olipa kerran -dokumenttisarjassa pureudutaan tällä kertaa François Truffaut'n ohjaamaan elokuvaan vuodelta 1961. Ranskan uuden aallon kestävimpiin saavutuksiin kuuluva Jules ja Jim perustuu Henri-Pierre Rochén omaelämäkerralliseen romaaniin. Aikanaan tarina oli skandaali: kaksi miestä, hyvät ystävykset, rakastavat samaa naista. Tuo rakkauden kohde Catherine on moderni, vapaa ja omien halujensa mukaan elävä nainen. Catherinea esittävä Jeanne Moreau on koko elokuvan ydin ja sielu.

Dokumentti osoittaa, miten tämäkin elokuva on oman aikansa lapsi. Elokuvassa ensimmäinen maailmansota heittää ystävykset eri puolille rintamaa: Jules on saksalainen ja Jim ranskalainen. Aihe sopi elokuvan tekoajan poliittiseen ilmapiiriin: pyrittiin rakentamaan Euroopan talousyhteisöä, ja Ranskan ja Länsi-Saksan hyvät suhteet olivat tärkeät hankkeen onnistumiselle. Truffaut sen sijaan totesi, että hän halusi vain tehdä elokuvan kolmen ihmisen aidosta rakkaudesta.

Dokumentissa haastatellaan muun muassa Jeanne Moreauta ja säveltäjä Sergei Rezvania.

(Dokumentti sai Teemalla ensiesityksensä 1.11.2008 osana Teemalauantaita, jossa esitettiin myös elokuva Jules ja Jim.)

Lisätietoa ohjelmasta

Olipa kerran… Jules ja Jim (Il était une fois…Jules et Jim), Ranska 2008. Ohjaus Thierry Tripod, käsikirjoitus Serge July, Marie Genin, Thierry Tripod. Tuotanto: Folamour.

Suosittele193 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Olipa kerran... Keskipäivän aave

Seksisymboli Brigitte Bardot ja älykköohjaaja Jean-Luc Godard tekivät vuonna 1963 yhdessä häikäisevän kauniin elokuvan, joka kertoo avioliiton hajoamisesta ja elokuvien tekemisestä. Dokumentti sitoo tuon elokuvan tekoaikaansa.

Olipa kerran… Cherbourgin sateenvarjot

Mitä Jacques Demyn iki-ihana elokuvamusikaali vuodelta 1964 kertoo ajastaan, Algerian sodan vaikutuksesta ranskalaisiin ja ohjaajan omasta elämästä? Dokumentti tarkastelee elokuvaa osana yhteiskuntaa, jossa se syntyi.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook