YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Kino Klassikko

Paholaisnainen

Julkaistu torstaina 12.05.2011 0 kommenttia 173 suositusta

sunnuntai 7.8. klo 18.00

Kohtalokkaiden naisten kesäsarjassa esitetään Lewis Milestonen ohjaama melodraaman klassikko Paholaisnainen (The Strange Love of Marha Ivers, USA 1945), joka nimeään myöten on tyypillinen ”femme fatalen” muotokuva. Elokuvan pääosissa näyttelevät Barbara Stanwyck, Kirk Douglas, Van Heflin ja Lizabeth Scott.

Elokuvan tapahtumat käynnistyvät pienestä Iverstownin teollisuuskaupungista vuonna 1928. Orpo teinityttö Martha yrittää karata äveriään mutta vihaamansa tädin kartanosta. Tyttö jää kuitenkin kiinni, ja välienselvittely johtaa tädin kuolemaan. Nuori todistaja Walter vaikenee ja myöhemmin nai Marthan, josta tädin perinnön kautta tulee kaupungin uusi valtias.

Varsinainen tarina käynnistyy 17 vuotta myöhemmin, kun Marthan lapsuudentuttava Sam Masterson palaa kaupunkiin, jossa Walter toimii nyt piirisyyttäjänä. Martha ja Walter luulevat Samin palanneen kiristämään heitä, mutta juuri vankilasta vapautunut kaupungin ”paha tyttö” Toni tuntuu kiinnostavan Samia enemmän.

Paholaisnainen on varmaotteisesti kerrottu ja vahvasti näytelty melodraama, jossa Milestone näyttää elokuvakerronnan mallia. Niin luonnon kuin kuvauksen elementit – lieju, sade, tummat kätkevät varjot sekä kirkas paljastava valo – tukevat aina Milestonen kerrontaa. Yllättävät leikkaukset heijastavat ihmisten törmäileviä suhteita ja juonikäänteitä.

Elokuvan tarinassa rakkaus, ahneus, pelko ja syyllisyys kietoutuvat oudosti toisiinsa – alkuperäinen nimikin on ”Martha Iversin outo rakkaus”. Ihmiset pyrkivät vain pahentamaan jo tulehtuneita ihmissuhteitaan, ja jossain taustalla kummittelee tietoisuus siitä, ettei näin tarvitsisi olla, että hekin voisivat elää onnellisina, jos he vain osaisivat antaa jossakin periksi.

Lisätietoa ohjelmasta

Paholaisnainen (The Strange Love of Martha Ivers), USA 1945. O: Lewis Milestone. N: Barbara Stanwyck, Kirk Douglas, Van Heflin, Lizabeth Scott.

Suosittele173 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Kohtalokkaat naiset

Kesän Kino Klassikot on omistettu ihanille mutta vaarallisille kaunottarille. 13 elokuvan sarjassa kohtalokasta valoaan hehkuvat muun muassa Barbara Stanwyck, Joan Crawford, Lana Turner, Bette Davis ja Ingrid Bergman.

Kirje (7)

Bette Davis tekee upean roolin W. Somerset Maughamin romaaniin perustuvassa melodraamaklassikossa, joka alkaa laukauksilla malesialaisen kumiplantaasin trooppisessa yössä.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook