YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Kulttuuridokumentti

Pelinrakentajat

Julkaistu tiistaina 08.01.2013 0 kommenttia 77 suositusta

keskiviikko 9.1. klo 15.00

Dokumentti siitä, miten Suomesta tuli pelimaailman kingi ja kuinka Max Payne ja Angry Birds syntyivät juuri Suomessa. Suomesta on 20 vuodessa kasvanut merkittävä tietokonepelien tekijämaa ja peleistä on tullut suurta bisnestä. Miten toimii uusi teollisuus, jossa palkinnot mutta myös riskit ovat suuret?

Pelinrakentajat-dokumentti lähtee liikkeelle 1990-luvun alusta. Laittomasti kräkättyjen Commodore 64 -pelien alkuun oli alkanut ilmestyä lyhyitä introja tai demoja, joissa kopiosuojauksen purkanut ryhmä mainosti itseään. Nämä demot kasvoivat hiljalleen omaksi kulttuurikseen, demosceneksi. Parhaista demoryhmistä alkoi hiljalleen versoa pelifirmoja.

Ennakkoluulottomat, parikymppiset tyypit aloittivat bisneksen käytännössä tyhjästä. Kontaktit syntyivät lähettämällä näytteitä korpulla tietokonepelipakettien kyljistä löytyviin osoitteisiin. 1990-luvun aikana harrastus kasvoi varteenotettavaksi teollisuudenalaksi, josta paras esimerkki oli maailmanlaajuiseen menestykseen noussut Max Payne -tietokonepeli.

2000-luvun alussa it-huuma ravisteli Suomea. Nokia julkaisi oman N-gage-pelikännykkänsä suurin odotuksin, mikä myöhemmin osoittautui virheinvestoinniksi. Kuplan puhkeamisen jälkeen Suomen peliala etsi itseään kunnes löysi uuden menestyksen Angry Birdsin johdolla.

Pelinrakentajat kertoo uudesta teollisuudenalasta, joka alkaa löytää paikkansa vakiintuneena viihdeteollisuuden muotona. Se on tarina pelien tekemisestä, mutta ennen kaikkea riskinotosta ja intohimosta.

Vuonna 2012 valmistuneessa dokumentissa haastateltavina ovat muun muassa pelintekijät Samuli Syvähuoko, Petri Järvilehto, Petsku Putkonen, Jani Penttinen, Sami Järvi ja Niklas Hed. Dokumentin peli-Suomesta on ohjannut Tommi Mattila, toimittanut Kaj Laaksonen ja tuottanut Markku Mastomäki.

Pelinrakentajat-dokumentin ensiesitys oli Teemalauantaissa 4.2.2012.

Lisätietoa ohjelmasta

Pelinrakentajat. Ohjaus Tommi Mattila, toimittaja Kaj Laaksonen, leikkaus Jyrki Murtomäki, tuotanto Markku Mastomäki / YLE Kulttuuri ja viihde 2012.

Suosittele77 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

12.1. Teemalauantai: Peli-ilta

Teeman videopeli-illassa esitetään pelitarinoiden ehdoton ykkönen, dokumenttielokuva King of Kong sekä taltiointi maailmalla suuren suosion saavuttaneista Video Games Live -konserteista, joissa suosituimpien videopelien musiikkia esitetään elävänä suuren orkesterin voimin.

19.1. Teemalauantai goes DocPoint

Teemalauantai on omistettu dokumenttielokuvalle. Luvassa kaksi ennakkoesitystä DocPoint-festivaalilta, Marina Abramovic: The Artist is Present ja Vodkatehtaan tyttö, sekä festivaalin Apollo-palkinnon saavan Tuula Mehtosen leikkaama Omaa luokkaansa.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook