YLE Teema

 

Torstain Kino

Sherlock Holmesin seikkailut (7)

Julkaistu perjantaina 16.08.2013 0 kommenttia 57 suositusta

torstai 5.6. klo 21.55

Vuonna 1939 valmistuneen Sherlock Holmesin seikkailujen (The Adventures of Sherlock Holmes) pääosissa esiintyvät Basil Rathbone ja Nigel Bruce. Heidät opittiin tuntemaan valkokankaan ”ainoina oikeina” Sherlock Holmesina ja tohtori Watsonina. Nykyään heidän manttelinsa on tosin siirtynyt tutummille näyttelijöille eri tv-sarjoista.

Rathbonen ja Brucen maine perustuu sen sijaan nimenomaan elokuville, ja näitä Holmes-elokuvia kaksikko sitten tekikin peräti 14 kappaletta vuosina 1938–1946. Juuri heidän tulkintansa muokkasivat paljon ihmisten käsitystä siitä, millaisia Holmes ja Watson olivat, vaikka tuo näkemys ei itse asiassa aina ollut täysin yhtä Arthur Conan Doylen alkuperäisteosten kanssa.

Kino Klassikon dekkarisarjan käynnistävä Sherlock Holmesin seikkailut oli Rathbone/Brucen Holmes-elokuvista järjestyksessä toinen (ensimmäisestä, Baskervillen koirasta, esitetään viikon kuluttua 1950-luvun Hammer-yhtiön oma maineikas tulkinta). Siinä mestarietsivä ottaa yhteen arkkivihollisensa professori Moriartyn kanssa. Heti elokuvan alussa Moriarty vapautuu murhasyytteestä riittämättömien todisteiden vuoksi, ja sparrattuaan hetken aikaa sanallisesti, nämä kaksi neroa kohtaavat pian salaperäisen rikosketjun parissa.

Sherlock Holmesin seikkailut on tunnelmallinen ja dramaattinen dekkarijännäri, joka oli aikoinaan myös hyvin suosittu. Tästä huolimatta Fox-studio päätti yllättäen lopettaa sarjan kahteen elokuvaan, koska toisen maailmansodan syttyminen tuntui tekevän viktoriaanisen Lontoon sumussa hiipivistä etsivistä kovin vanhanaikaisia.

Muun muassa kauhuelokuviin erikoistunut Universal-studio ei kuitenkaan ollut yhtä ronkeli, ja muutamaa vuotta myöhemmin se käynnisti sarjan uudelleen nautittavina pienemmän budjetin b-elokuvina.

Lisätietoa ohjelmasta

Sherlock Holmesin seikkailut (The Adventures of Sherlock Holmes), Yhdysvallat 1939. O: Alfred L. Werker. N: Basil Rathbone, Nigel Bruce, Ida Lupino, George Zucco, Alan Marshal.

Suosittele57 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Isä Brownin salaisuus (S)

Vauhdikkaassa dekkarielokuvassa G. K. Chestertonin luoma amatöörietsivä isä Brown jäljittää valeasuista mestarivarasta Ranskaan.

Vihan hedelmät (12)

John Steinbeckin romaanin unohtumaton elokuvasovitus köyhästä maalaisperheestä, joka lähtee etsimään parempaa elämää Kaliforniasta. Ohjaus John Ford, pääosassa Henry Fonda.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook